Kolme lisähuonetta äkkiä, kiitos!

05.05.2019

On ollut kovin nihkeää kuvata tai edes kertoa täältä meiltä kotoa yhtään mitään, kun tuntuu ettei mikään nurkka oikein ole valmis tai kiva. Kamera pölyttyy kaapissa, ja remonttipäivät muuttuvat viikoiksi… kuukausiksi… vuosiksi.

Nyt voi jo raportoida, että p**kin vaihe on takana! Saimme juuri putkityöt tästä kerroksesta taputeltua, ja nyt alkaa seinien ja katon levytys kipsilevyin. Tässä jälleen voisi kuvitella, että siitäs vaan vihellellen sahaillaan levyt oikean kokosiksi, napsautellaan paikoilleen ja avot! Mutta…

Edessä on seuraavanlainen urakka:
-Yhden kipsilevyn koko on n. 120 x 260 cm
-Yksi levy ei mahdu kokonaisena yläkertaan portaikon kautta, joten leikkaaminen on tehtävä pihalla.
-Levytettävää pinta-alaa on 220 neliömetriä (seinät + katto).
-Jos yksi levy sahataan n. neliömetrin kokoiseksi, joutuu portaita ravaamaan edestakaisin mitta- ja leikkauspuuhissa n. 400 kertaa.
-Tässä hommassa on hauikset kovilla, koska levyjä täytyy kannatella ylhäällä samalla kun niitä kiinnittää. Ja siis 220 m2 paskarreltavaa!

Aavee, joka miettii jo nyt joka ilta laittaako remontista aiheutuvaan kokovartalosärkyyn Mobilattia vai särkylääkettä, ei malta odottaa tätä urakkaa.

Ekassa kuvassa tuleva yläkerran ”olkkari”.

Tässä B:n tuleva huone. Muoto alkaa jo kivasti hahmottua, ja jos kuvittelee tasaiset valkoiset seinät ja vaalean mäntylautalattian, kyllähän se jo ihan huoneelta näyttää. Tässä näkyy yläkerran muotoa hyvin. Tuo pömpeli suoraan edessä on tuleva kylppäri. Seison tässä ”olkkaritilassa” ja takana on isomman tytön huone, joka on tuollainen pitkänmallinen. Remppamiehen eli Aaveen muisto seuraaville yläkerran purkajille (toivottavasti vuosikymmenten päähän). Raketti on liimattu tuohon ovenkarmiin kiinni, ja jää kuulemma sinne fyllingin sisään sitten.

Mutta siis ihan oikeasti. Haluan päästä jo sisustamaan, edes jotain! Jotta saisi alakerran sisustuskuntoon, sieltä täytyy ensin raahata romut tuonne yläkerran huoneisiin. Ärsyttävä tilanne.

Kevään uudet työkuviot

13.03.2019

Kun olimme sulkemassa kolmannen Suomessa olleen MUJI pop upin ovet tammikuussa, oli oloni melko haikea. Pian kaksi vuotta sitten alkanut yhteistyöni MUJIn kanssa oli lopuillaan. Sitten tajusin sen – en halua luopua tästä yrityksestä!

Muistan kun tapasimme ensimmäistä kertaa palaverissä erään hotellin aamupalalla Helsingin keskustassa. MUJI Europe Holdings Ltd. etsi sopivaa kumppania toteuttamaan Habitareen 2017 ensimmäistä saapumista Suomeen, MUJI pop upia. Henkilö, joka esitteli minut heille, tiesi että minulla on kokemusta ja näkemystä messurakentamisesta, projektinvetämisestä, vähittäiskaupasta sekä suunnittelusta ja stailauksesta. Lontoosta tulevien japanilaisten MUJIn edustajien kanssa esittäydyimme, juttelimme, skannailimme toisiamme.

Kävi niin, että minut ja yritykseni valittiin hommaan. Olin yhtä aikaa todella innoissani – pääsin tekemään ison asiakasprojektin yhdelle maailman mielenkiintoisimmista yrityksistä – ja samalla olin kauhuissani: samaan aikaan kun työ piti tehdä, meillä oli valtava remonttiprosessi käynnissä tulevassa kodissa, ja kesä oli jo varattu siihen… kuten koko perheen muutto Paloheinästä takaisin Käpylään. Kesä oli kaoottisen kiireinen, työmäärä järjetön satoine sähköposteineen, mutta siitä selvittiin, ja Habitaren POP UP oli valtava menestys Suomessa.

Sitten tuli MUJI POP UP 2 Torikortteleihin heti jouluksi 2017, menestys sekin. Pian pääsinkin suunnittelemaan kuvioita Kamppiin 2018 perustettavaan POP UP 3:seen. Suhde MUJIin syveni. Lontoon tyypeistä tuli yhtäkkiä omia tärkeitä työkavereitani, ja arvostin koko matkan ajan pedanttia työkulttuuria, kommunikoinnin ystävällisyyttä, asioiden hoidon jämptiyttä, kollegoiden välistä kunnioitusta ja koko konsernin eteenpäin puskevaa voimaa.

Tässä kuvia Kampin POP UPista.

POP UP 3:n jälkeen emme halunneetkaan luopua toisistamme, ja tein ison päätöksen. Olin yhteistyön ajan päässyt näyttämään mihin pystyn, millainen olen, miten johdan ja miten opin. Sovimme, että astun kokonaan MUJI Finlandin tulevaan organisaatioon ja vastuulliseen tehtävään.

Vastuualueeni tulee olemaan valtava. En malta odottaa, että pääsen hommiin. Kamppiin avattavan 4.000 neliömetrin Flagship store tulee olemaan työmaani, ja käärin hihat ensin rekryhommien kanssa välittömästi työn alettua. Henkilökuntaa tulee olemaan heti marraskuussa storen avauduttua n. 100 ihmistä. Nyt viimeisimmän MUJI pop upin palveluksessa (omassa firmassani) oli 15 henkilöä. Työkavereita tulee siis melkoinen liuta lisää!

Tiedossa on paljon matkustamista ja opiskelua. Lähden opiskelemaan tietysti MUJIn alkujuuria Japaniin ja ottamaan oppia muista isoista MUJIn lippulaivamyymälöistä maailmassa. Muun muassa.

Vaan mitä tapahtuu vanhoille töilleni ja yrityksilleni?

En ole ajatellut koskaan luopuvani yrittäjyydestä – enkä luovu nytkään. Kettukarkki SHOP verkkokauppa sekä liike Käpylässä jatkavat omaa elämäänsä, mutta en tule tietystikään enää olemaan itse läsnä juurikaan. Vastaan asioista kuitenkin taustalla edelleen. Sisustustoimittajan ja -suunnittelijan töitä en ehdi enää tehdä. Kaikki projektit jäävät pois – elleivät liity MUJIin. Uusi yritykseni Haarla Consulting & Design Oy pysyy rinnalla sekin. Blogi tietysti jää! Postaustahti on järkyttävän hidasta tällä hetkellä, mutta tästähän ei luovuta.

Olen aina kannustanut ihmisiä yrittäjyyteen, mutta samalla myös muistuttanut siitä, että yrittäjyys ja palkkatyössä käynti eivät sulje toisiaan kokonaan pois. Lisäksi ei kannata ajatella, että mikään valinta olisi pysyvä. Itse en ole ollut ”töissä” kymmeneen vuoteen, joten tuntuu siltä, että astun ihan uuteen maailmaan. Kivaa vaihtelua! Ja nyt tuntuu siltä, että haluan todellakin panostaa uraan. Olen esimerkiksi henkisesti tällä hetkellä todella kaukana siitä ajasta, kun hoidin pientä lasta kotona ja se oli prioriteetti numero ykkönen. Kaikkea aikansa. Oma motivaatio työelämään on huipussaan, ja haluan kehittää itseäni lisää. Samalla haluan näyttää myös tyttärilleni mihin kaikkeen voi naisena pystyä.

Kun olen kertonut uusista kuvioista muille, vastaanotto on ollut pääosin positiivista ja kannustavaa. Vanhemmat ja muu perhe ovat olleet superkannustavia. Lapset myös. Ystävät myös onnellisia puolestani ja kollegaverkostoltani on tullut positiivisia kommentteja asiaan liittyen. Se, mikä on yllättänyt, olen törmännyt myös sellaiseen naistenväliseen vähättelyyn. ”Että miten koulutuksesi voi riittää? Vastuuhan on valtava.” Ja tämän tyyppistä. Mielestäni on vähän vanhanaikaista ajattelua, että tiettyyn työtehtävään täytyy olla juuri se tietty koulutus. Ja aika varovaisesti lähtisin itse tällaista ääneen sanomaan tietämättä ihmisen varsinaisesta koulutuksesta, työtaustasta tai taidoista kuin pintapuolisesti. Ehkä kysymys kertoo enemmän kysyjästä itsestään.

Kalenterissani on ensi maanantaille tärkeä merkintä.

Maanantaina suuntaan sydän pamppaillen kohti uutta toimistoamme keskustassa, Mannerheimintiellä. Ihan kuin kouluun lähtisi, ja penaali onkin jo pakattu. MUJIn kynillä tietysti.

Kurkkaus yläkertaan

11.02.2019

Kaupallinen yhteistyö: Domus Classica

Meillä kyläilevät ihmiset aina ihmettelevät, että onko teillä yläkertakin – siis missä? Ja varsinkin lapset lähtevät kilpaa etsimään yläkerran portaita.

Täältä eteisestähän se käynti yläkertaan löytyy. Nyt vielä suojattuna ja tiivistettynä tuollaisella upealla luukkuovella, joka pitää yläkerran kylmän ilman takanaan. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että tuonne yläkertaan vielä joskus kävellään ihan tavallisia portaita pitkin…

Tällä hetkellä yläkerrassa näyttää tällaiselta. Rakenteet on valmiina, eristeet on paikoillaan ja lattia on juuri suoristettu.

Tuo lause ”lattia on juuri suoristettu” on helppo ohittaa sen kummempia miettimättä, mutta ihan järkyttävä homma! Siellä riehuin minä kirveen kanssa, me molemmat vatupassien kanssa ja kolmemetristen kertopuupalojen kanssa tarkisteltiin lattian kaltevuuksia. Aavee siis lähin omin kätösin korjasi joka ikisen koolingin koron pulttaamalla alkuperäisiin koolinkeihin uudet kakkosneloset kylkeen. Ihan älytön homma!

Tätä just ollaan puhuttu, että kuinka paljon helpompaa on rakentaa kokonaan uutta. Kaikki on suoraa, valut on vatupassissa ja sen kun rakentaa päälle. Vanhaa joutuu ensin purkamaan ja sitten korjaamaan ennen kuin pääsee edes ajattelemaan rakentamista. Kaikki rispekti vanhan talon kimpussa häärääville, tsemppiä!

Seuraavassa kuvassa on tuleva pienemmän tytön huone. Tuo lattiamateriaali on purua + turvetta, ja sehän jätetään paikoilleen. Niiltä osin kun on painunutta, päälle tulee ekovillaa.

Molempiin makuuhuoneisiin on teetetty uudet ikkunat arkkitehdin piirustusten mukaan. Puiset mittatilausikkunat tilattiin Domus Classicalta Erottajan myymälästä, ja kumpaankin makuuhuoneeseen tulee identtiset kattolyhdyt kolmioikkunoineen. (Tuotteista saatu alennusta medianäkyvyyttä vastaan.)

Ikkunoiden toimitusaika oli 6-8 viikkoa, ja siitä pisteitä Domus Classicalle, että mitat tarkistettiin huolellisesti kanssamme ennen tilaamista. Kävimme myös läpi yhdessä tuon kolmioikkunan pystypuun leveyden, sillä tässä oli useampikin vaihtoehto riippuen siitä, olisimmeko halunneet lämpöeristävän ikkunan ulkopuolelle vai sisäpuolelle (otimme ulkopuolelle, jotta ikkunapinnan sai pitää yhtenäisenä ja pystypuun vähän kapeampana).

Ikkunat toimitettiin tontille, ja peltikattofirmamme asensi ne paikoilleen lisätyönä. Kaikki tällainen teetettiin mielellämme ulkopuolisella, sillä virheitä itsetehdystä työstä olisi vaikea lähteä korjaamaan. Urakoitsijoilla on kuitenkin olemassa sopimukset kanssamme – ja ennen kaikkea, vakuutukset, ja kokemusta tällaisesta.

On vieläkin vaikea uskoa, että nämä ikkunat ovat paikoillaan ja yläkertaan tulvii nyt luonnonvaloa uusista aukoista.

Rakastan näiden ikkunoiden yksityiskohtia. Lattiatason leveät ikkunat ovat avattavissa, ja hakaset on tehty vanhan mallin mukaan.

Katsokaapas tätä, myös aulatilaan saatiin yksi kattoikkuna vanhalle paikalle. Ikkuna on tilattu valmiina ikkunafirmasta. Tässähän oli pieni jännitysmomentti, että saadaanko rakennusvalvonnalta lupaa pitää kadunpuolella kattoikkunaa yhdessä Helsingin suojelluimmassa puutalokorttelissa. Lämmin kiitos siitä, että saimme! Muuten koko tila olisi pilkkopimeä.

(Näen jo itseni asettumassa nojatuoliin kirjaa lukemaan tämän ikkunan alle.)

Seuraavaksi pari kuvaa teinitytön huoneesta. Huone on pitkulaisen mallinen, ja toisesta päästä tulee ”nukkumanurkkaus”.

Varmasti näyttää hurjalta monenkin mielestä, mutta meidän silmissä tämä on ”viittä vaille valmis” siihen nähden mitä kaikkea on jo tehty ennen tähän pisteeseen pääsemistä.

Nyt tehdään sähkötöitä, ja sen jälkeen vedetään putket. Tähän kun lätkäistään levyt ja lattialaudat, huoneet näyttävätkin sitten jo ihan huoneilta. Nytkin, mutta hyvällä mielikuvituksella! Seuraava näkymä on teinitytön huoneen oven läpi, josta näkymä pikkusiskon huoneen ovelle.

Tässä vielä yksi kuva kattolyhdyistä ulkoa, niin hahmottuu tuo asia sieltäkin suunnasta.

Remonttivuosi 2019 alkaa

01.01.2019

Siitä on ensi kuussa kaksi kokonaista vuotta, kun kuulin tämän talon tulevan piakkoin myyntiin. Sain välittömät perhoset vatsaan, eikä asiaa auttanut se, että olin juuri lähdössä Australiaan kahdeksi viikoksi. Meidän piti nähdä talo heti.

Jo eteinen oli mieletön. Siinä oli aito 20-luvun kaareva katto, ovia ties minne huoneisiin. Talo oli iso ja ihana, mutta erittäin paljon remontin tarpeessa.

Lattiamateriaalit olivat outoja – mitä alla? Seinien värit erikoisia. 20-luvun talo oli viimeksi isosti remontoitu 60-70-lukujen vaihteessa, mutta kuitenkin ylläpidetty saman omistajan toimesta asumiskuntoisena vuosikymmeniä.

Sekavia tunteita kaksi vuotta sitten. Meidän Paloheinän talo oli täydellinen koti meille, mutta ikävä takaisin Käpylään alkoi hiljalleen nousta. Mitä tämä talo maksaisi? Mitä massiivinen remontti 280 neliöön maksaisi?

Tytöille ei voitu kertoa mitään. Kesti n. 4 kuukautta ensi käynnistä ennen kuin myyntiprosessi eteni ja osto varmistui. Sinä aikana salaisia keskusteluja, pankissa käyntiä, remonttibudjetin laskemista.

Mitä tuumi Av, joka sanoi jo Paloheinän kodin kohdalla ettei ikinä enää tekisi yhtään remonttia.

Tässä sitä nyt ollaan – käpyläläisiä jälleen. Saatiin hinta sovittua sellaiseksi, että pystyttiin asennoitumaan levollisesti myös tulevaan remonttiurakkaan.

Menossa on ison remontin toinen vaihe, yläkerta. Se piti saada valmiiksi jo viime vuonna, mutta hommaa riitti niin paljon että työ edistyi hitaammin kuin odotimme. Mitään sen kummempia yllätyksiä yläkerrasta ei tullut – kaikkihan siis purettiin ja rakennetaan sinne 60 neliötä uudestaan uudella pohjalla.

Me ollaan niin onnellisia ja tyytyväisiä siitä, että tähän lähdettiin!

Ollaanhan sentäs jo saatu valmiiksi esimerkiksi alakerran kylpyhuone…

Ja keittiö…

Ja kodihoitohuone… (kuvasta puuttuu tapetti!)

Ja aula… karmeja lukuun ottamatta.

Tässä kurkistus miltä sisäpihan puolelta näyttää. Uudet kattolyhdyt on hienosti pystyssä, ja homma etenee sisätiloissa. Jatkoa seuraa sisäkuvilla!

Tämän vuoden tavoitteena on saada yläkerta valmiiksi, ja tehdä uusia sisustushankintoja kahteen kerrokseen. Pihaa en edes ajattele eteenpäin, se saa rauhassa rehottaa ja odottaa omaa vuoroaan.

Ihanaa vuotta 2019 kaikille ja täältä paljon tsemppejä remppaprojekteihin!