Maalaistorilla Lounais-Ranskassa

22.05.2018

Silmänruokaa ja vähän muutakin ruokaa sai täällä ranskalaisella pikku lauantaitorilla Faurouxin lähellä. Tarjolla oli kuivakukkia, valtavia maalaisleipiä (pino hupeni myyjältä hetkessä), juustoja pienistä lähimeijereistä, makkaroita ja lihoja ja aurinkoista fiilistä.

Ostoskassiini tarttui linnunpesän muotoinen kori kananmunille (matkalla keittiiöön roikkumaan), vähän käsintehtyä basilikapestoa, laventeli-hamppu-vartaloöljyä suoraan tilalta. Tarttuipa kioskista muutama tiiliskiven painoinen ranskalainen sisustuslehtikin mukaan. Ah!Tämä lintujen paistamiseen keskittynyt setä oli suosikkini. Lusikointiotteessa näkyi vuosien ammattitaito, ja pelkkä kärry oli tosi hieno.
Reissusta luvassa vielä lisää! Vajaan viikon retriitissä vehreissä maalaismaisemissa mieli, aistit ja silmät lepäsivät todellakin. On hyvä olo.

Heippa kukkiva kirsikkapuu

17.05.2018

Odottelin taksia aamulla ja vähän haikeana hyvästelin kirsikkapuuta ja juuri tehtyjä yrtti-istutuksia. Lomareissuni ei nyt yhtään sen pahemmissa maisemissa ole täällä Lounais-Ranskassa, mutta silti teki vähän tiukkaa! Kirsikkapuukin ihan just puhkesi kukkaan, ja sitä ollaan odotettu koko talvi. Enpäs vaan tajunnut, että tämä matka osuu juuri paikallisen hanamin aikaan… Oli pakko ottaa muutama kuva pikapikaa, ja sitten taksi kurvasikin jo talon eteen.

Lasten suunnitelma on, että tänä vuonna ehditään kirsikka-apajille ennen lintuja. Saas nähdä kuinka käy.

Vanhojen talojen kivijaloissa on sitä jotain. Haaveilin aina ennen, että joskus saisin vielä talon, jossa olisi korkea ja paksu kivijalka oikein isoista kivistä. Kaikkien käänteiden jälkeen nyt saan asua kivijalkatalossa, ihan uskomatonta. Välillä, kun kävelen sen ohi, kosketan kiviä ohimennen kädellä. Aito materiaali tuntuu hyvältä.Kellarin ikkunalla pilkottavat talosta löytyneet vanhat sanomalehdet muistuttavat viime kesän urakasta. Niitä löytyi pinokaupalla lattioiden alta. Nyt ne kutsuvat keksimään niistä kaikkea kivaa sisustukseen, vähintään luettavaksi laitettava esiin.
Kasvilaatikkoa ei viime vuonna ollenkaan tullut käytettyä – siitä syystä, että muuton ja remontin takia ei vaan pystynyt tekemään yhtään mitään ylimääräistä. Nyt on kiva tehdä pihaan vähän merkkiä siitä, ketä täällä oikein asuu. Romukasa (siis purkujätteet, jota tulee koko ajan) ei ehkä vastaavasti sitä tee…

Tähän istutuslaatikkoon ajattelin laittaa sekaisin yrttejä ja kesäkukkia, ihan vaan että näyttää kivalta. Toiseen päähän on istutettu krassin siemeniä.

Onnelliset grillaajat Käpylässä

12.05.2018

Oli ihan sellainen möykky mahassa tästä meidän rehottavasta pihasta, mutta ei enää. Kaverit tulivat apuun, ja saatiin vähän järkkään muutamat nurkat naislihasvoimin viikko sitten. Pystyin tänään ihan relaamaan ja nauttimaan – ilman, että tuskailen yhtään viidakkoa ympärilläni. (Kiitos ystävät ihanat!)

Loikoiltiin piknikkiviltillä pikkuisen kanssa kahdestaan, luin sisustuslehteä. Ensimmäisen punkin nyppäiseminenkään ei yhtään vienyt tunnelmaa pois, eikä sisään lentänyt ampiainenkaan.

Mies tuli juuri sopivasti ilta-aurinkoon moporeissusta kotiin (uudesta harrastuksesta kerron joskus sen jälkeen, kun olen toipunut Moccamasterista). Grillaamista, kuulumisten vaihtoa, lapsen hauskoja juttuja, fiilistelyä ensimmäisestä kesäpäivästä, hame, aurinkolasit, hellehattu, sormille valuva mehujää, lasi kuplivaa. Meidän ensimmäinen toukokuu tässä kodissa tuntuu varsin mainiolta tähän asti.

Viime kesänä piha näytti lähinnä raksalta, väisteltiin vessanpönttöjä ja muuta purkukamaa. Nyt näyttää huomattavasti inhimillisemmältä, jee! Sain nuo kukat isteutettua rappusten pieleen, ne toivottavat tervetulleeksi ja kertovat että tämä on enimmäkseen koti eikä enää niin kamalasti remonttityömaa.Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille, nautitaan! Ja äitienpäivästä tulkoon seesteinen ja kukkainen.

Moccamaster-gate

11.05.2018

Tiedättekö sen tunteen, kun joutuu esimerkiksi sellaiseen hotellihuoneeseen, jossa on joku tosi pahasti vialla. Kuten että sängyssä on iso kuoppa (kuten kerran Turussa), tai siellä haisee joku outo pistävä haju (kerran Roomassa). On vaikea saada unta, ja koko ajan vähän harmittaa. Mutta kuitenkin tietää, että tämä nyt on vain yksi yö, sitten voin unohtaa koko jutun. I will survive.

Mutta entäs. Jos omassa kodissa onkin joku asia tai tavara, joka ei vaan sinne kuulu, ja jonka läsnäolo ärsyttää joka päivä ja vaikeuttaa elämää.

Meiltä hajosi suodatinkahvikeitin. Vanha Braun oli helppo tiskata, kivan mallinen, vaikka ikää sillä siskon vanhalla keittimellä oli jo varmaan yli 15 vuotta. Päätettiin siis ostaa uusi, yhdessä se valittaisiin. Alusta asti oltiin päätetty, että Moccamaster se ei ainakaan ole. (Tiedän, että teille Moccamasterin omistajille, joita Suomessa on ehkä se puoli miljoonaa, tämä tuntuu ihan tyhmältä jutulta.)

Suhteeni Moccamastereihin on ollut aina h.u.o.n.o. Ensiksikin niiden ulkonäkö on jotain ihan käsittämätöntä (muotoilija ei ymmärrä). Sellainen osiensa summa: kasa eri muotoisia palikoita, jotka istuvat toisiinsa huonosti. Kun tiskaat, et ole koskaan varma jäikö joku tötterö likaiseksi vai ei. Ja kun kasaat laitosta (suom. keität kahvia), et ole koskaan varma puuttuuko kompositiosta joku muovinpala, minkä ansiosta juuri keittämäsi kahvit lainehtivat pitkin pöytiä. Olen siis näihin koneisiin tutustunut (isällä ja äidillä, siskoilla ja veljellä, ystävillä), mutta tapaamistemme aikana olen joutunut lähinnä keskittymään hengittämiseen, ja selviytynyt joten kuten ilman että otsasuoni katkeaa.

Kysyin Facessa tutuilta neuvoa uuden suodatinkahvinkeittimen hankintaan, ja keskustelu vaihtui todellisesta ongelmastani Moccamasterin ylistämiseen. Get a room!

Ajalla, kun se kahvinkeitin oli rikki, kokeilimme tietysti uusia rutiineja aamukahvinkeittoon. Ekana aamuna hätäpäissämme jopa murukahvia. Sitten esimerkiksi espressokonettamme. Sillä saa toki oikein kelvollisen cafe lungon keitettyä, joka vastaa sellaista tummapaahtoista suodatinkahvia, jota juuri aamuisin kaipaan. Mutta ison koneen pitää antaa lämmetä 15 minuuttia ja jokaisen kupin joutuu tekemään erikseen (aamulla kun niitä menee monta per nuppi). Hidasta, kun vielä silmätkin on kiinni. Ja kun pitää keittää kahvia pannullinen esim. vieraille, ei kukaan jaksa kökkiä myllyn ja espressokoneen ääressä baristana.

Toiveikkaana eräänä lauantaina lähdimme kahvinkeittimen ostoon. Odotukset korkealla, toiveissa uusi keitin. Helppo nakki – meillähän on melko samanlainen maku näissä asioissa. Vaan kuinkas kävi. Ei päästy yhteisymmärrykseen. Ne mitä minä ehdotin, eivät sopineet avopuolisolle. Ja toisinpäin. Palasimme kotiin tyhjin käsin. Me oltiin just se nyrpeä pariskunta, joka käveli Gigantin ja ties minkä kodinkonehelvetin parkkipaikalla viiden metrin hajuraolla peräkkäin.

Parin viikon jälkeen mies tuli kotii pahvilaatikon kanssa. Siellä oli Moccamaster.

Sanoin, etten tule koneella koskaan kahvia keittämään, enkä tiskaamaan. Ja tästä on nyt about kuukausi. Kun Mouccamaster keittää sillä aamukahvit, juon sitä kyllä. Mutta kyllä muuten ****ttaa, kun olen ottamassa sitä toista kuppia, on laite jo mennyt itsekseen pois päältä ja kahvi on haaleaa. Siis mitä ihmettä! Laite haluaa päättää puolestani, milloin kahvi on juotava.

Se hyvä puoli tässä aamiaiskaapissa on, että siellä olevat kamat saa piilotettua ovien taakse.

Kahvinkeittoon olen kehittänyt omia konstejani. Tällä japanilaisella suodatinsysteemillä saa toistaiseksi parhaat kahvit. Ystävä toi tämän tuliaisiksi Tokiosta (eikö olekin upea!). Vielä täytyy metsästää vähän pienempiä suodatinpusseja, niin tästä tulee ihan täydellinen tapa.

Tällaista siis kuuluu meidän arkeen. Juuri eilen kävi ystävä kylässä, ja kertoi että heillä on kotona vastaavanlainen tapaus, vedenkeitin-gate. Ystävä ei ole suostunut käyttämään kertaakaan miehen omin päin ostamaa vedenkeitintä.

Miten teillä muilla sujuu, onko säilynyt sopu perheessä kodin tavaroiden kanssa?