Monthly Archives

huhtikuu 2012

Ostoksia Marimekon ysmystä

27.04.2012

Ensi kerralla en tee sitä virhettä, että menen Marimekon ysmyyn Herttoniemeen heti ensimmäisenä päivänä, sillä ruuhka oli kammottava. Vai oliko tämä poikkeuksellinen kerta? Mukanani oli kantamuksia jo ennestään, sekä päällä aivan liian lämmin takki alemyynnissä hikoiluun. Hätäratkaisuna tehty toimintasuunnitelmani kuitenki pelitti – kävin riisumassa takin, heitin ylimääräiset tavarat rohkeasti respan naulakkoon, vedin tukan ponnarille (ettei hiosta nääs) ja join purkillisen Elovena välipalajuomaa. Kaikki sujui hienosti eivätkä edes hitaasti vetävät jonot onnistuneet lannistamaan mielialaa.

Sain hankittua juuri ne kamat joita metsästinkin, eli täydennystä astiastoon, kankaan äitini verhoilemaan keinutuoliin (Joonas-kangas), muutaman lahjan ja tietysti muutamia mukavia löytöjä. Mustien sukkien vakiokäyttäjänä ajattelin repäistä muutamilla kuviollisilla, hintakin oli niin houkutteleva. Vaatteita en jaksanut edes katsoa, sillä sovituskoppeihin jonottaminen ei oikein houkutellut. Leveäraidallista lierihattua metsästin nähtyäni niitä joidenkin onnellisten käsissä, mutta kaikki yksilöt ilmeisesti vietiin suoraan nokkani edestä. Sellaisen kun saisi vielä. Superhalpoja servettejä piti myös napata mukaan (4 pkt / 5 e).

*****

Here are a few Marimekko sale shoppings I made. The amount of people inside the factory shop made me want to scream, but I managed to get through the people masses and even succeed to buy everything I wanted. And a little bit more.

Kevät kasvattaa jalkoja

25.04.2012

Unelmoin joka talvi kevään ensimmäisistä korkkarikeleistä. Pikkusiskon kanssa teimme lauantaina kenkätourneen, kumpikin sai mitä halusi: sisko kesätossuja ja minä mustat ”joka tilanteen” peruskorkkarit. Muutamat täydellisen malliset, mutta jalkaan epäsopivat löysin ennen näitä Zion Zindoja.

Tänään on todellakin se korkkarikeli – ja kaupunkilaisten kostuumeista päätellen muutenkin Asu vapaa -päivä, ainakin Hesarilla aurinkoa paistateltiin jo ilman paitaa. Kevään tunsi muutenkin kaikilla aisteilla: Eirassa tuoksui meri, Punavuoressa espresso (Hesarilla joku muu), Herttoniemessä heiluivat iloiset tasaraitakassit ja Arabialla pärisi skootteri.

*****

Every winter I dream about the first high heel weather. My little sister and I made a shoe tour on Saturday, and we both got what we wanted: sister some slip ons and I found the perfect pair of black basic high heels.

Today is definitely the weather for heels – and also the ”no dress code” day if you look at the citicens, at least on Helsinginkatu there were no shirts on. You could also feel the spring with all senses: Seawind in Eira, espresso in Punavuori, striped Marimekko bags in Herttoniemi and in Arabia you could hear the scooter sound.

Olkkarin uusi hyllykkö

24.04.2012

Se vaati muutamaa seinäkiskoa, metallikannatinta, hyllylevyä ja puolentoista vuoden inspiraatiomuhimista. Ja ehkä vähän hikeä, lihasvoimaa ja muutamat kirosanat. Tämän olkkarinnurkan kuvaamista blogiin olen vältellyt kuin ruttoa, se on ollut sellainen kodin häpeäpilkku nro 1 (ymmärrätte kyllä kun näette ennen-kuvan). Muutos on itse asiassa laajempikin, mutta ihan kaikki ei vielä ole valmista. Nappasin valmiista seinästä nämä lähikset eilen pikapikaa, kamera olikin hävinnyt pihalle pyöränkuvaushommiin kun olin vaihtamassa laajempaan kuvauskulmaan. Tässä siis vain vähän ensimakua uudistuksesta. Olen niin onnellinen projektin etenemisestä, voi huokaus sentään.

*****

It needed some shelves, wall parts and 1,5 year of growing the inspiration. This part of the living room has been the disgrace of our home, the corner I’ve been avoiding in the blog. You’ll understand when you see the ”before” photos. The modification is actually a little bit wider, but everything is not ready yet. I had to take some snapshots of  this finished wall I love – more to come!

Kirppiksen lahjapaperilöytö

15.04.2012

Vaatehuoneremonttia varten kävimme katsastamassa Kierrätyskeskuksen ja Myllypuron Kierrätystavaratalon huonekaluvalikoimat. Etsinnässä on 80 cm leveä keittiön laatikosto vaatehuoneeseen, josta tulee samalla pieni kodinhoitohuone. Olisi niin kiva löytää laatikosto käytettynä eikä suotta ostaa uutta. Sattuisiko jollakulla olemaan ylimääräinen esim. keittiörempan jäljiltä?

Tällä kertaa ei tärpännyt, mutta löysin jotain muuta. Kierrätystavaratalossa oli muhkea satsi yksivärisiä lahjapaperirullia hintaan 0,50 e / kpl (rullassa 5 m). Poimin niitä kivan, värikkään nipun. Yksivärisiä lahjapapereita on vaikea löytää ja nappaankin yleensä talteen jos törmään, mutta hyviä värisävyjä ei usein kävele vastaan. Kotona pääsin saman tien paketoimaan kummitytön synttäripakettia. 3 vuotta täyttänyt tyttönen sai lahjaksi alkuvuodesta jemmaan hankitun Cosin mekon ja pienen leluyllätyksen.

*****

From a flea market visit I found colorful wrapping paper rolls, only 50 cent per piece. I bought a pile and got to use them on the same day. Our lovely goddaughter had a 3-year birthday party and she got a Cos dress and a toy surprise from us.