Keittiön punaiset läiskät

10.04.2012

Olipa mahtava pääsiäisloma mökillä. Sai lukea rauhassa kirjoja, paistatella auringossa ja nauttia takkatulesta, sitä tavallista siis. Se kyllä harmitti, että kamera unohtui kotiin, olisi ollut kaikkea kivaa kuvattavaa. Mökillä huvittaa muuten eniten se virikkeiden puutostila, jonka aiheuttamana koko perhe osoittaa nenät ikkunassa oravaa, joka huiskuttaa hassusti häntäänsä. Tai kairaa jäähän reikiä huvikseen. Tai lukee 70-luvun Avotakkoja ja Makasiinejä (muistatteko tän lehden?).

Huomasin tässä vähän aikaa sitten, että keittiöstä löytyy yllättävän monta punaista esinettä – siitäkin huolimatta etten ihan hirveästi punaisesta väristä pidä. Mutta kyllä pieninä annoksina omakin silmä siitä tykkää. Ihana Jaakko (the valokirjainmies) ilahdutti kiikuttamalla minulle Kelloggsin metalliboksin nähtyään että itkin sellaisen perään. Onnellisena myös lukijan taannoin vinkkaamasta Elovena-boksin myyntipaikasta voin nyt huokaista helpotuksesta. Onni on pienistä asioista kiinni! 1/3 perheestämme katsoi hieman vinoon, kun ”maksoin 7 euroa kaurapuuropaketista”. Mikä moukkerson. Yksi toinen 1/3 taas ymmärsi kehua huippuostostani.

*****

I noticed that there’re quite many red items in the kitchen – even red is not in my list of favourite colors. One red thing is the Kellogg’s corn flakes box my friend Jaakko gave me when he heared I lack one. I’m also happy about one reader’s tip to find an Elovena-box. Happiness is all about little things! 1/3 of my family, though, didn’t quite understand my super find, ”7 euros is quite much for a pourage box”. Yeah. Well, one other, a little bit wiser, 1/3 understood to give compliments for my great shopping.

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Sarp 10.04.2012 at 7:06 pm

    Mahtava keittiöpyyhe ja Makasiinit muistetaan.

    • Reply Maire 11.04.2012 at 10:44 am

      Kalenteripyyhkeet on parhaita! Tuo kyseinen on mun syntymävuodelta.

  • Reply scaredy-cat 11.04.2012 at 12:08 am

    Mistäs sitä kaurapuuroa kannattaa käydä ostamassa? :)

    t. toinen myöhäisherännäinen

    • Reply Maire 11.04.2012 at 10:47 am

      Löysin omani (tosin jo kuukausia sitten) Kampin K-marketista. Tietäisikö joku mistä voisi vielä löytää metallisia Elovena-bokseja?

  • Reply Lumi 05.06.2012 at 6:38 pm

    Makasiinit oli kymmenen vanhana mun lempilehtiä. Niitä on meilläkin onneksi äidin vaatehuoneessa tallessa pino. Muistan vieläkin joitakin sisustusjuttuja ja mm. joululahjavinkkejä, joita lehdessä oli. Ihan huippulehti!

    Pidän kovasti sun blogista. Luen blogeja aina vähän puuskittain. Lomalla ehtii… Kiitos hyvästä blogista!

  • Leave a Reply