MasterChefin keittokirja

25.06.2012

Ei parane antaa kannen kuivahkon ensivaikutelman säikäyttää, sillä kirjan Kotona keittiössä sisältä löytyy monipuolinen repertuaari juuri niitä tärkeitä joka keittiön perusreseptejä, joita kotikokki tarvitsee eri tilanteissa. Kun muut yleensä pitävät niitä mummon parhaita ja itse keksittyjä reseptejä vakan alla, MasterChef-kisan 2011 voittaja Joonas Hämäläinen kokosi henkilökohtaisista suosikkiresepteistään kattavan kirjan. Kirjan sisältö on jaoteltu selkeisiin osioihin, joista löytyvät niin karjalanpiirakat, salsa, majoneesi, tarte tatin kuin erilaisten liemien valmistuohjeet (kätevää, sillä ei näitä liemiohjeita ole yleensä koottu yhteen kirjaan). Ohjeet vaikuttavat erittäin selkeiltä käytännöllisine vinkkeineen ja jokaisesta reseptistä on Joonaksen omassa keittiössä napsaistu kuva.

Tämä voisi olla juuri se ensimmäinen kotiin hankittu keittokirja, se jota säilytetään keittiössä siinä äidiltä ja mummolta saatujen reseptien vieressä. En ole vielä ehtinyt Joonaksen reseptejä itse testailemaan, mutta perunagnocchit salviavoilla ovat listalla ensimmäisenä, sen verran herkulliselta ohje kuulostaa. MasterChefin luomuksia pääsee maistelemaan uudessa Tomi Björckin ja Matti Wikbergin luotsaamassa Boulevard Social -ravintolassa, jossa hän toimii jälkiruokakokkina. Psst, ravintolassa ruokaillut Kettukarkin agentti kehaisi silmät kiiluen Joonaksen jälkkäreitä loistaviksi!

Jaottelen joskus kotona olevat esineet tärkeisiin ja ei-tärkeisiin helpon ajatusleikin avulla. Pelastaisinko tämän kirjan tulipalosta? Pelastaisin.

Kirja on saatu arvostelukappaleeksi blogin kautta. Kiitokset Joonas!

*****

Kotona keittiössä is a new cook book from Finnish MasterChef winner 2011 Joonas Hämäläinen.

 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Johanna 28.06.2012 at 10:24 am

    Hip hei! Taisin just haastaa sut senkin hullu astianainen ;)

    • Reply Maire 28.06.2012 at 1:34 pm

      Tänks, mukana ollaan :D

    Leave a Reply