Hyvästi seiskaluokan teeleipäresepti

28.11.2012

Olen teeleipäihmisiä. Eli niitä, jotka tykkäävät leipoa sörssäämällä kaikki ainekset kerralla keskenään, sillain vaivattomasti ja tietenkään sotkematta käsiä taikinaan. Tässä on jokunen vuosi tehty teeleipiä sillä seiskaluokan kotsankirjan reseptillä, mutta nyt löyty parempi, uskokaa tai älkää. Mikä se kirja oli? Siinä oli joku mansikka tai vastaava kannessa. Tässä piti kyllä nyppiä voi ja jauhot (se puuha olisi voitu jättää kokonaan keksimättä, mutta nyt on onneksi yleiskone joka hoitaa homman), mutta muuten vaivansa väärti.

Näistä sinisistä mummon vanhoista Killoista opiskeluaikana juotiin vaniljateetä kupponen jos toinenkin. Tuolloin tosin pahimmissa köyhistelyfiiliksissä teeleivän taso koki pienen notkahduksen, sillä tarkan markan Maire ei raaskinut ostaa maitoa taikinaan, se kun oli niin kallista. Vedellä mentiin.

Kamalan laiska olen myös reseptejä jakamaan, mutta ajattelin että jospa joku saisi näistä yhtä hyvän mielen kuin minä. Ohje on Olivian Täydellinen ohje -keittokirjasta. Mitään rusinoita ala skonsseihini tunkemaan, kuten ohjeessa neuvottiin, juustoraasteella mennään: 4 dl jauhoja, 1 tl leivinjauhetta, 1 tl ruokasoodaa, 1 tl suolaa, 1 tl sokeria, 1 dl juustoraastetta -> sekoitetaan. Nypi 50 g voita jauhoseokseen. Lisää 2 dl maitoa tai piimää. Painele pienellä lasilla tai pyöreällä muotilla 3 cm paksuisesta levystä skonsseja, voitele ne. Uuniin 200 astetta ja 15 minsaa. Ja oleellinen neuvo: älä pyöräytä muottia, muuten skonssit kaatuvat kenoon. Näin tein ja pystyssä pysyivät.

*****

I’m a scone person. Which means I like to bake putting all the ingredients into the bowl at the same time and just mix. Without getting hands in it. English scones with tea are my favourites — but without raisins. It has to be cheese in it.

 

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Päivi 28.11.2012 at 7:27 pm

    Hei minullakin oli se ”mansikka kirja” :) Paljon hyviä ohjeita, siskon kanssa tehdään sellasta munakasrullaa mikä taitaa olla samassa kirjassa :D

    • Reply Maire 29.11.2012 at 9:58 am

      Mitähän tämän päivän seiskaluokan kotsankirjassa on, varmaan kaikkia ihania tapaksia, sushia ja muuta. Kun myö väännettiin silakkapihvejä. Meinasin alkaa itkemään kun piti ne kalatkin itse perata, se oli kova paikka se.

      • Reply Päivi 29.11.2012 at 12:44 pm

        Siskon pojan kirjasta sattui taannoin silmään mm. avokadosalaatti. Mä en edes silloin seiskalla tiennyt mikä se on :D

        Joo se kalojen perkaaminen oli jotain aivan hirveää! Meillä joku tyttö taisi oksentaakin sen takia :D

        • Reply Maire 29.11.2012 at 1:03 pm

          Sympatiani hänelle! Jotkut ei vaan ole syntyneet kalanperkaajiksi. Vaikka kyllähän sitä lapsena vierestä katseli kun mummo perkaili haukia rantakallioilla harva se päivä. Eilen ostin savusiian, ja en meinannut uskaltaa siihenkään koskea… raukkis mikä raukkis :)

          Tuosta avokadosta tuli mieleeni tilanne, kun piti kotikaupungissa ruokakaupan kauppiaalle selittää mitä on mozzarella. Ja tästä ei ole edes hirveän montaa vuotta…

  • Reply Marja 28.11.2012 at 8:14 pm

    Nam. Siis juurikin eilisiltana tein ekaa kertaa aikoihin (vuoteen?) teeleipiä! Syystä ettei talosta löytynyt mitään iltapalaa tyttärille :) Vaan kylläpä teeleivät maistuivatkin koko perheelle… Mulla on tapana tehdä Helmipuuron reseptillä.

    • Reply Maire 29.11.2012 at 9:59 am

      Just tuon takia myös teeleivät on ykkösiä – kaapit voi olla aivan tyhjät, mutta kyllä niistä aina teeleipäainekset löytyy! Mikäs se Helmipuuro on?

  • Reply Mirkku 29.11.2012 at 1:24 pm

    kyllä siellä seiskaluokan kirjassa yhä on noi teeleivät ja silakkapihvit. Ainakin täällä saaristossa.

    nimim. seiskaluokkalaisen mutsi, joka illalla kokkaa sun ohjeilla teeleivät :)

    • Reply Maire 29.11.2012 at 3:02 pm

      Terveisiä sinne saaristoon! Ihan kiva kuulla että nykylapsiakin (kidutetaan) opetetaan kalanperkuuseen. Ja hyvää teeleipäiltaa :)

  • Reply Meeri 03.12.2012 at 5:45 pm

    No niin, pakkohan näitä on nyt kokeilla. Hirvee teeleipähimo ollut sun takia monta päivää. Ja pakko myöntää, mulla on se sun seiskaluokan kirja (”Ole hyvä”) tuolla hyllyssä. Sieltä muuten löytyi välistä legendaarinen ”mössökakku”-ohje.

    • Reply Maire 04.12.2012 at 2:53 pm

      Senkin keittokirjaryövärj’! Mutta loistavaa että se onkin tallessa – ja mössökakku, aejae, sitä tehdään!

    Leave a Reply