Linimenttiä kehiin

01.03.2013

LinimenttiNostin keittokirjan keittiön pöydältä ja sitten se tapahtui, selkään iski kauhea kipu ja koko yläkroppa jämähti paikoilleen. Tuskanhiki naamallani (enkä edes liioittele) pääsin perheen avustuksella kampeamaan itseni vaakatasoon ja silmissä vaan musteni. Keittokirjasta ajateltu herkkulounas vaihtui lääkekaapin sisältöön. Selkähommista en mitään entuudestaan tiedä, mutta lihasjutulta tämä vaikuttaa. No, tästä on nyt viisi päivää ja tänään pystyin jo lähtemään ulkomaailmaa moikkaamaan, sain vauvan kannettua alas täältä kolmannesta kerroksesta. Kyllä mää sulle näytän, selkä!

Sain viime viikolla blogin kautta Frantsilan lihassärkyyn käytettävää linimenttiä (Ojan isännän muistolinimentti), mikä sattui paremmin kuin sopivasti. Kaapistamme löytyy kyllä apteekin vastaavia geelejä ja salvoja, mutta tätä oli hauska päästä heti tuoreeltaan testaamaan. Aine on ihan nestemäistä, tuosksuu voimakkaan yrttiselle (tehokkaalle), levittämisen jälkeen kipeässä kohdassa tuntui mukava lämmön ja rentoutumisen tunne. Mikä myös mahtavaa, aine ei tahraa vaatteita eikä jätä tahmaa iholle. Tykkäilen Frantsilan Luomuyrttitilasta muutenkin, siellä mennään intohimoisesti omaa polkua eteenpäin ja kivoja, raikkaita tuotteita putkahtelee valikoimaan kuin lumikelloja keväthangesta.

Linimentillä on myös ihan huippu historia ja tarina, se voi lukea Frantsilan sivulta.

After I hurt my back a several days ago, I’ve been under pain killers and testing this Frantsila product I got for the blog. The liniment is meant to ease muscle tensions, and works just fine like the pharmasy store ones, though it’s organic.

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply