Tripp Trapp ylläriväri

24.03.2013

Stokke_Tripp_trapp

Kuten kerroinkin, poistuin reissuun ja jätin hiotut syöttötuolin palaset kotiin miehen luvattua sillä välin kipaista maalikauppaan, valita väri ja maalikärytellä kotona minun ja vauvan poissaollessa. Pakko myöntää, että vähän kyllä lopputulema jänskätti, mutta jospa sitä muotoilijalle antaisi sen verran luottoa, ajattelin. Kun tulin reissusta kotiin iltahämärissä, näin maalatut syöttötuolin palaset olkkarin pöydällä hämärässä valossa. Ensireaktioni oli että apua! Väri on Post it -lapun keltainen, soittakaa hätänumeroon ja antakaa tekohengitystä (no ei vaiskaan, vähän liioittelen). Päätin kyllä odottaa aamuun ja katsastaa päivänvalossa värin kunnolla, mikä olikin ihan hyvä idea. Aamulla tuoli näytti jo sata kertaa paremmalta. Mitteepä tykkäätte?

Stokken Tripp Trapp päätyi meille sattumalta (tiedättehän, Facebookissa kysyntä joskus kohtaa tarjonnan), vaikka aluksi mietimme ihan toista tuolia. Tuolista puuttui tuo etukaari, mutta sen löysin kirppikseltä vitosella. Vielä pitäisi joku remmi kehitellä, ettei lapsukainen luiskahda etukaaren alta, ja pehmuste myös tarvitaan. Olisiko jollain myydä mulle sellaista mustavalkoista (jota ei saa enää kaupasta) tai vastaavaa esim. itse tehtyä? Kun nyt kierrätyslinjalla tämän kanssa ollaan, ei haluaisi uutena hankkia.

 I came home in the dark and the Stokke Tripp Trapp chair was painted Post it sticker yellow. In the daylight it looked much better. I asked a surprise color and this is how it looks. Like it?

You Might Also Like

28 Comments

  • Reply Arietta 24.03.2013 at 7:36 pm

    Aivan ihanan värinen! Mäkin haluan meille kotiin jotain tuollaista keltaista.

    • Reply Maire 25.03.2013 at 8:47 am

      Suti heilumaan!

  • Reply Johanna 24.03.2013 at 7:44 pm

    Kiva väri mun mielestä ja ihan sama kuin sun karkeissa! ;) Sopii myös hyvin teille.

    • Reply Maire 25.03.2013 at 8:51 am

      Tänks! Mun mielestä kans keltainen näyttää kivalta just tän meidän valkoisen pohjan kanssa. Tämä keltaisen sävy on muuten luonnossa vaaleampi kuin näissä namusissa.

  • Reply Irina - White & Fresh 24.03.2013 at 7:51 pm

    Aivan mielettömän upea! Olen aivan koukussa keltaiseen ja sitä löytyy ripauksina myös omasta kodista. :)

    http://www.whiteandfresh.fi

  • Reply Sarp 24.03.2013 at 7:52 pm

    Minusta tuo väri on napakymppi.
    Tykkään kovasti tuollaisesta haalean, vaaleankeltaisesta kuten esimerkiksi Kilta astiat aikanaan, tiedäthän sävyn.
    Muuten aika uskomatonta, että löysit tuon kaarenkin tohon TT-tuoliin.

    • Reply Maire 25.03.2013 at 8:53 am

      Hei mahtavaa Sarpula, minäkin loin yhteyden Kiltaan! Me selvästi ajatellaan samalla tavalla astia-aivoissamme :). (Keltaista Kiltaa löytyy kasapäin kotoa).
      Ja sanos muuta, varmaan hihkaisin ääneen siellä kirppiksellä kun tunnistin tuon puisen kaaren (ja hihkaisin uudestaan kun näin halvan hinnan)! Mietin ensin että mistä ihmeestä sen löydän, ja sitten se kävikin näin helposti.

  • Reply Paula 24.03.2013 at 8:01 pm

    HIENO! Mulla olisi tuo kaipailemasi kaupan, mutta ruskea-valkoisena,

    • Reply Maire 25.03.2013 at 8:54 am

      Kiitos tuhannesti Paula, mutta ystäväni jo hihkaisi facebookin puolella että hänellä olisi musta vapaana :)

  • Reply Jenni 24.03.2013 at 8:26 pm

    Hauska väri!! Joku musta nahkainen remmi tuohon?

    • Reply Maire 25.03.2013 at 9:05 am

      Sellaista metsästämään siis. Harmaakin olis kiva.

  • Reply Marikken 24.03.2013 at 8:56 pm

    TOdella hyvä valinta. Sais stokken omaan mallistoonkin tulla tollainen pirteä väri. Mulla ois nuo mustavalkoiset jääneet juuri ylimääräiseksi, eli kaupan ois :)

    • Reply Maire 25.03.2013 at 9:07 am

      Mahtavaa kun tykkäät! Kiitos paljon tarjouksesta, mutta ystäväni juuri vinkkasi facebookin puolella että saan häneltä tuollaisen pehmusteen.

  • Reply laura 24.03.2013 at 9:07 pm

    Tosi kiva tuli! Millä maalilla maalasitte? Ja kuin puhtaaksi jaksoit hioa? Meillä on myös puolivahingossa päätynyt pyökin?!? värinen triptrap, jossa on vielä edellisen käyttäjän kaurapuurotkin pinttyneenä ja pitäisi toteuttaa ilmeen uudistus.

    • Reply Maire 25.03.2013 at 9:13 am

      Kiitos! Mies tämä siis teki kokonaan itse, minun osuuteni oli vain vihjata, että lapsi saattais kohta osata istua syöttötuolissa. Oli kuulemma hiomisessa hommaa, ja nyt en ole ihan varma käyttikö se siinä konetta vai käsipeliä (on keskellä Alppeja, en pääse kysäisemään). Maali on Tikkurilan sävytettyä kalustemaalia. Kannattaa nähdä vaiva, on se kiva että uusi käyttäjä saa ihan uudenkarhean penkin!

  • Reply Piia 24.03.2013 at 9:18 pm

    Just passeli. Ihan on pääsiäisen värinen! :D I-ha-na!

    • Reply Maire 25.03.2013 at 9:15 am

      No niin on, pääsiäisen keltainen!

  • Reply Jonna 24.03.2013 at 10:14 pm

    Tosi hyvä! Meillä on reilut 7 vuotta vanha TT, se on sellainen kuultovalkoinen. Kaipaisi kyllä pensseliä. 4 lasta ovat jättäneet jälkensä. Mä kyllä aion säästää tuolin vielä senkin jälkeen, kun omat ipanaiset ei enää siinä istu. On niin hyvä tuoli.

  • Reply Anna/Kotikolmio 25.03.2013 at 8:33 am

    Mulle iski tää keltainen villitys ihan muutama viikko sitten, joten kivalta näyttää. Kelpais meillekin, jos ois vielä tarvetta :)

  • Reply Jutta 25.03.2013 at 9:53 am

    Oi miten nätti, aivan herkku väri! Itsellä ei uskallus riittänyt, vanha Tripp Trapp päätyi kuultovalkoisesta kokovalkoiseen. Nahkaremmiä voi löytää Huutiksesta. Ja muistaakseni Huvikumpu -niminen lastentarvikeliike on myynyt niitä erikseen. Siis sitä Stokken omaa alkuperäistä. Olivat ottaneet sitä aikoinaan varastoon, kun malli vaihtui babysettiin. :)

  • Reply laurar 25.03.2013 at 11:57 am

    Tulipa sitä hieno, aika kiva yllätys :)
    Ylimääräisiä mustavalkoisia pehmusteita saapi kaupitella myös tänne laura . rosten @ ovi . com

  • Reply Mira 25.03.2013 at 3:55 pm

    Voi vitsi, onpa komia!
    Meilläkin on pyökinvärinen TT, jonka värittämistä uudelleen olen pyöritellyt mielessäni useamman vuoden, tekemättä asialle mitään. Jospa nyt rohkaistuisi ja ottaisi homman työn alle, vaikka pääsiäiseksi. Meillekin olisi tilaus keltaiselle, jos rohkaistuisin, tai sitten valkoinen..

  • Reply hanna 27.03.2013 at 9:39 pm

    Hieno väri, minulla haaveena keltainen nojatuoli. Saitko jo remminkin? Meillä olisi ylimääräinen, mutta luopuisin samalla kaaresta ja muistakin osista. Mutta tekaiset sen näppäränä kyllä itsekin. Nahkainen remmi vain kaaren ympäri ja reiästä läpi ja jollain konstilla päät yhteen.

    • Reply Maire 28.03.2013 at 9:10 am

      Remmin sainkin jo ystävällisen lukijan kautta. Varmasti saat kyllä hyvin kaupaksi sekä kaaren+remmin, sillä moni on ehtinyt ne hävittää/myydä ja tuolin uusi omistaja on sitten niitä vailla.

  • Reply Riikka Hakanen 16.06.2013 at 1:13 am

    Hei,
    Meille ollaan maalaamassa huomenna tripp trappia keltaiseksi tämän jutun innoittamana ja siispä minulle saisi ilomielin tarjota MUSTA-VALKOISTA PEHMUSTETTA! Olisin iki-onnellinen!
    -riikkahaka@hotmail.com

  • Reply Suvi 28.07.2014 at 10:17 am

    Onpa ihana keltainen! Mitä olette tykänneet käytössä?
    En löytänyt mistään mikä värisävy on kyseessä? Olisiko tämä se Tikkurilan Banaani-niminen väri..?

    • Reply Maire 28.07.2014 at 1:40 pm

      Kiitos! Ensin värisävy tuntui liian vaalealta (on siis oikeasti vaaleampi kuin kuvassa), mutta nyt sävy tuntuu aivan loistavalta. Se on sopivan ”himmeä” ja sopii hyvin tänne meidän vaaleanpunaiseen keittiöön. Hitsi meillä ei ole sitä sävyn numeroa enää tallessa – mies sen siis valitsi ja ei ollut Tikkurilan valmissävy ainakaan. Siitä isosta Tikkurila Symphony kartasta se oli poimittu kai… sorry kun en voi tän enempää auttaa!

  • Reply Suvi 29.07.2014 at 8:56 am

    Kiitos nopeasta vastauksestasi! Googletin Symphony värit ja ei, ei kyllä löydy yhtään kivannäköistä keltaista tuosta paletista:
    http://www.tikkurila.fi/ammattilaiset/varit/varikartat/symphony_2436_-varikartta. Täytyy jatkaa metsästämistä :)

  • Leave a Reply