Monthly Archives

syyskuu 2013

Mattoja jemmaan

04.09.2013

Anno_matotTyö ja huvi on aina hauska yhdistää, ja minun työssäni se on onneksi mahdollista harva se päivä. Varsinkin kun törmää ystävälaumaan lehdistötilaisuuksissa, kuten eilen Ruoholahden Kodin Ykkösessä uuden Anno-malliston esittelyssä. Työasioiden ohessa on aina niin hauska vaihtaa sisustuskuulumisia, niillä asioilla kun kerran liikenteessä ollaan. Kuka on etsimässä uutta kotia, kuka tekemässä kattoremppaa ja kuka etsimässä uutta sohvatyynyä. Ihana kuulla aina ihmisten suunnitelmia!

Vaikka en hirveästi haluisi hamstrata uutta kamaa tässä muuton kynnyksellä, oli pakko hyödyntää eilisen alennusmahis ja plarata läpi Anno-sarjan matot. Olen parantumaton mattokranttu ja tepsuttelen mieluummin loputtomiin paljaalla lattialla kuin teen kompromissiostoksia. Nyt kuitenkin kysyntä ja tarjonta kohtasivat ja sain saaliiksi melko edullisesti kaksi aivan ihanaa ja laadukkaan oloista mattoa, jotka jäävät vielä rullalle odottamaan pääsyä uuden kodin lautalattioille. Tuota isompaa villaista mattoa olin himoinnut jo aiemmin, keltavalkoinen puuvillamatto taas oli aivan uusi tuttavuus joka oli pakko ottaa mukaan. Ajattelin että se sopisi hyvin jomman kumman tytön huoneeseen. …Muuttoon enää alle kaksi kuukautta, jee!

Work and pleasure are always nice to combine, like yesterday when I ran into a group of friends when popping into the new Anno collection presentation at Kodin Ykkönen. With the possibility of a nice sale I grabbed home two nice rugs. They’re waiting for the moving to the new home — only less than 2 months to go!