Monthly Archives

lokakuu 2013

Heipat vanhalle kodille & muuttovinkkejä

27.10.2013

Ja-Ki-laatikotmuutto-keskenkotikarttamuuttolaatikko

En ole aiemmin blogissa kertonut tarkkaa asuinpaikkaamme, mutta nyt kun muutamme, sen voi jo paljastaa. Olemme jättämässä nyt hyvästejä Käpylälle, jonne olemme ehtineet kymmenen vuoden aikana juurtumaan melkoisen syvälle. Kovin kauaksi emme kuitenkaan ole muuttamassa, eli jatkossakin hengailemme Mustanpekan kalatiskillä, Lippakiskan puistossa, teidän pihoillanne ystävät. Heippa rakas Käpylä!

Täällä on parhaillaan täydet muuttosuhinat käynnissä ja pian on koko elämä taas sullottu muuttolaatikoihin. Päätimme aloittaa tavaroiden karsimisen ja muuttosuunnittelun jo ajoissa, ja hienosti ollaan vältytty pahimmalta loppupaniikilta. Nyt muutamme ensimmäistä kertaa neljän hengen taloutta, eli neljän hengen tavaroita. Ja niitä tuntuu riittävän. Meillä on onneksi myös melkoisen monta muuttoa jo takana, ja niiden myötä opittu helpottavia rutiineja ja pikku apukikkoja muuttoon.

Nyt blogissa on pieni muuttotauko, ja seuraavat kuvat onkin otettu uudesta kodista, josta lupaan paljastaa enemmän heti muuton jälkeen. Mua ihan jännittää jo. Heippa siihen saakka, palataan viikon päästä!

VINKKEJÄ MUUTTAJALLE:

Tavaroita kirppikselle: Aloitimme kamojen perkaamisen järjestämällä autotallikirppiksen, josta ostettiinkin kivasti astioita, vaatteita, kirjoja ja laukkuja. Loput ylijäämätavarat vein autolla Pakilaan Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen (HESY) kirppikselle. Pieneksi jääneitä lastenvaatteita möin Kumpulan Vekarakirppiksellä. Kaikki kirppismyynneistä säästöön jääneet rahat käytetään sitten uuden kodin sisustushankintoihin.

Varastot ojennukseen: Ensimmäiseksi kävimme vintin (20 m2) kimppuun. Purimme sieltä kaikki laatikot, heitimme mm. omia piirustuksia pois rankalla kädellä, myös rikkinäiset, säälistä jemmatut tavarat päätyivät roskikseen. Pakkasimme myös vintillä kaikki ruukut, lelut sun muun irtosälän muuttolaatikoihin.

Muuttofirma apuun: Muuttofirmaksi valittiin ystävien suosituksesta Ja-Ki Muutto, jolta saimme hyvän blogiyhteistyötarjouksen* sisältäen 100 kpl muuttolaatikoita ja pakkaustarvikkeita. Ensimmäinen erä laatikoita (60 kpl) tuotiin kaksi viikkoa ennen muuttopäivää, loput pyysimme viikkoa aiemmin.

Hyvät pakkausmateriaalit: Pakettiin sisältyi myös pakkausmateriaalia, joiden menekin arvioi muuttofirman edustaja kotikäynnillä. Meille tuli kaksi rullaa kuplamuovia (telkkareille, stereoille, peileille ja herkille kalusteille), yksi iso rulla kiristysmuovia (kaappien ovet kiinni, irtokamoja yhteen isommaksi nipuiksi) ja kolme rullaa silkkipaperia astioille. Muuttofirman edustajakin huomasi, että astioita löytyy jonkin verran…

Tärkeät tavarat matkalaukkuihin: Koska muuton aikana kamat ovat aina hetken hukassa, pakkaamme jokaiselle muutamaksi päiväksi vaatteita ja henkilökohtaisia tavaroita omiin matkalaukkuihin. Esimerkiksi pikkuiselle pakataan sivuun vaipat, vaatteet, tuttipullot sun muut. Myös jokaiselle otetaan lakanat, pyyhkeet, toalettipussit ja sellaiset, joita tarvitaan heti ensimmäisenä päivänä. Matkalaukkuihin pakataan myös lääkkeet, laturit ja kaikki tärkeät vehkeet (iPad, itkuhälyttimet, kamera).

Keittiön First aid kit: Keittiötavaroista pakataan sivuun yksi laatikko, joka sisältää välttämättömimmän setin astioita, ruoka-aineita, mausteita ja esim. kahvinkeittovehkeet.

Loppusiivous muuttofirmalta: Pyysimme muuttopakettiin mukaan myös loppusiivouksen, joka on aina niin nihkeä tulla tekemään itse.

Tavaroiden hyvä laputtaminen: Jotta purkaminen sujuisi jouhevasti, merkitsemme jokaisen laatikon ja huonekalun lapulla, joita printtasimme etukäteen reilun pinon. Lappuun on piirretty 3-kerroksisen talomme kuva, ja kerrokseen merkitään tussilla oikea huone. Huoneet merkitään myös paikan päällä lapuilla (esim. mh1, mh2, ja mh3), jotta homma olisi mahdollisimman helppo. Myös autotallin ja vintin tavarat on merkitty lapuilla.

*Bloggaaja on saanut alennusta hinnasta vastineeksi näkyvyydestä blogissa.

Maalattu Artekin jakkara

26.10.2013

Keltainen-Aalto-jakkaraAalto-puujalat-loresOlipa kerran nainen, jolla oli kaksi vanhaa valkoista isoäidiltä perittyä Artekin jakkaraa. Sitten tuli salaa tuunaushimoinen mies, autotalli, hiomapaperi ja maalipurkki. Tarinan onnellinen loppu on vielä harkinnassa.

Once upon a time there were two white Artek stools. Then the other one went into the garage with a man, sandpaper and a paint bucket. And they lived happily ever after…. maybe.

Gloria Blog Awards -ehdokkuus

15.10.2013

Ruskea_mustamh_laatikot_lorestulitikut_takanreunalla_loreswhite_floor_livingoom_loresmusta-seinä-keittiö

Kettukarkki syntyi vuonna 2011, ja matka ensihetkestä tähän päivään saakka blogimaailmassa on ollut kutkuttava ja hauska. Edelleen joka kerta postaus-idean syntymisen, kuvaamisen ja kirjoittamisen jälkeen valmiin jutun julkaiseminen blogissa saa pieniä perhosia vatsaan. Tieto, että jutun lukisi edes yksi toinenkin intohimoinen sisustaja, saa minut iloiseksi ja tekee kaikesta vaivan arvoisen. Yksikin kommentti tai tykkäys on iso palkinto.

Sisustus-, tyyli-, ja ruokablogeja palkitaan tänä vuonna toista kertaa Glorian palkintogaalassa. Oli ihana yllätys, kun Kettukarkki pääsi jo toistamiseen ehdolle kategoriaan Paras sisustusblogi vuoden 2013 Gloria Blog Awards -kisassa. Kilpakumppaneita on lisäkseni kuusi, ja lopullisen voittajan tässä kategoriassa valitsee Gloria Blog Awards tuomaristo. Viime vuonna voiton vei ihastuttava Parolan asema.

Kiitollisena ja jännittyneenä olen mukana kisassa, jonka voittajat julkistetaan gaalaillassa perjantaina 1.11. Lukijoiden kannattaa äänestää omaa suosikkiblogiaan Lukijoiden suosikkiblogi -kategoriassa, sillä äänestäjien kesken arvotaan muhkeita palkintoja (mm. lahjakortteja, tuotepaketteja, hotelliöitä ja vaikka mitä hemmotteluja). Minä tietysti olen älyttömän onnellinen, jos saan äänesi tässä kategoriassa. Osallistuminen päättyy perjantaina 18.10. eli kolmen päivän päästä!

Äänestämään pääset tästä linkistä: Äänestä suosikkiblogiasi ja voita!

Valitsin tähän kuvia kodistamme blogin varrelta. Tässä rakkaassa kodissa ihania hetkiä, jotka on ollut mukava jakaa kanssanne.

Uudistettu myymälä: Iittala Esplanadi

12.10.2013

Oodi_Oivalle_loresEsplanadin Iittalan myymälä avattiin remontoituna lokakuun alussa. Myymälä on minulle todella tuttu ja tärkeä — täälläkin olen touhunnut visuhommissa ennen kuin halusin perustaa oman yrityksen. 1950-luvulla alkuperäisen myymäläsuunnittelun teki Kaj Franck, ja tilaa on freesattu vuosien varrella aina vähäsen. Ruskea laattalattia taitaa olla ainut näkyvä kohta alkuperäisestä sisustuksesta (korjatkaa, jos olen väärässä). Uudistuksen jälkeen myymälä on valoisampi, kodikkaampi ja selkeämpi. Selvästi astiapuoli jää nyt fokuksessa vähemmälle ja etualalle on tuotu enemmän koko kodin sisustusta ja taidelasia. Iittalalta kerrotaan, että uusi myymälä näyttää suuntaviivat muidenkin shoppien sisustuksille sekä Suomessa että ulkomailla.

Sen kummemmin nyt koko myymäläsisustuksen esittelyyn kajoamatta, ajattelin poimia tähän postaukseen muutaman sisustusvinkin myymälämaailmasta, joita voi hyödyntää omassakin kodissa.

SEINÄKUVIOT: Keskiosaan oli rakennettu ”Oodi Oivalle”, jonka seinäkuviot Oiva Toikka itse on piirtänyt. Tämä vapaalla kädellä piirretty jälki näyttäisi varmasi kivalta kodissakin. Jos Oivaa ei saa houkuteltua paikalle, siitä vaan omalla käsialalla kuvioita tekemään joko tarralla tai maalilla.

Iittala-espa-shopNikariIHANA TUOLI: Myymälän suurin tila oli varattu sisustustuotteille, ja esillä oli Iittala Interior -tuotteiden lisäksi uuden yhteistyökumppanin, Nikarin, puukalusteita. Varsinkin tuon japanilaishenkisen matalan nojatuolin voisin heti ottaa omaan kotiini. Hinta oli kyllä sen verran suolainen, että tuoli ei nyt tällä kertaa lähtenyt heräteostoksena matkaan.

Iittala_Muunto_loresKEITTIÖSISUSTUS: Muunto on valittu myös Iittalan myymälöihin. On vaan ihan huippua, että myymäläkalusteeksi on valittu supisuomalainen kalustesarja. Meiltä tätä löytyy olkkarista, ja oli valaisevaa nähdä, että sarjasta saa aivan hyvin muokattua myös keittöön sopivan setin. Nyt sarjaan kun on tullut myös koukkuja, niihin saa kätevästi ripustettua paistinpannuja, kasareita ja keittiövälineitä. Tämä myymälän kohta inspiroi itseäni eniten.
Teema-muki-valaisimet_loresMUKISTA VALAISIN: Tästä Iittalan myymälöissä näkyvästä valaisin-ideasta ei muuta sanottavaa ole kuin että: nerokasta! Täytyypä vielä muistaessani kysäistä näistä lisää. Ehdottomasti kotiin pöllittävä idea.

The renewed Iittala Esplanadi shop at Pohjoisesplanadi 25.

Photos 2nd and 3rd from the top: Iittala