Helmikuun TOP 5

27.02.2014

ikea_bråkig_1Swedish_grace_2pallotapetti_3soiva_laulukirja_4koppa_Versodesign1. Helmikuun ajaksi Ikeaan myyntiin tullut Bråkig-sarja on ollut yksi kuun kuumottavimmista puheenaiheista. Minä ja ystäväni (ja veikkaan että muutama muukin) olemme metsästelleet sarjan tuotteita myymälästä ristiin rastiin, yksi kuppi tuolla, tarjotin täällä ja muut ovatkin levällään taas eri kerroksessa. Upea mallisto, mutta varsin vaikeasti saatavissa. / Kuva Ikea

2. Liekö tämä uuden kotimme puutalofiilis 40-luvulta vai mikä, mutta huomaan syttyneeni Rörstrandin Swedish Grace -sarjalle. Varsinkin uusi väri hiilenharmaa herättää positiivisia tunteita. / Kuva Fiskars Home

3. Pallotapetti on ollut mielessäni jonnekin makkariin kodissamme, mutta ennen lopullista päätöstä muutama palanen sitä päätyi makkarimme tapettiruutuihin (Tilkkutäkkitapetti seinällä!). Black & White -pallotapetti on hollantilaisen Eijffingerin. / Kuva Seinäruusu

4. Soiva laulukirja. Jos sinulla on pieni lapsi, eikä vielä tätä kirjaa, kehottaisin korjaamaan tilanteen pikimmiten. Kirjassa on yli 40 biisiä nuotteineen, sanoineen ja säestyksineen. Pianosäestykset on kauniisti ammattilaisten toteuttamia, eikä mitään ärsyttäviä piipitys-renkutuksia. Tää on pelastanut meillä monta hetkeä, 1-vuotias kantaa kirjaa olallaan kuin ghettoblasteria ja jammailee menemään, biisitkin osaa vaihtaa. / Kuva Tammi

5. Tuuli Burmanin ja Tuttu Sillanpään suunnittelema Koppa Tool Box sopisi vaikka mihin käyttötarkoitukseen; meikeille, työkaluille, kynille, leluille. Löysin Kopan Verso Designin osastolta Saksasta Ambiente-messuilta. / Kuva Verso Design

/ / /

Vuoden 2014 alusta starttaavalla blogin uudella palstalla nostetaan ylös arjen pelastavia löytöjä, kauniita ihanuuksia ja muuten vain sydämen läpättämään saavia asioita.

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Sussu 28.02.2014 at 1:03 pm

    Tampereen Ikeassa oli hieman hölmösti sijoiteltu koko Bråkig-sarja yläkertaan! Jotenkin sitä vain oletti, että fiksusti myös alakerrassa olisi, kun ainakin itse teen viimeisen ostopäätöksen juurikin kaikkien astioiden/tms. keskellä ns. ”toisen kerran näkemällä”.

    • Reply Maire 04.03.2014 at 9:36 am

      Ehkäpä ne oli joka myymälässä vähän eri tavoilla esillä, siltä kuulostaa. Minustakin loogisempi paikka olisi ollut kokonaan alakerrassa, pikkutavarakerroksessa.

  • Reply Sarp 28.02.2014 at 9:18 pm

    Minäkin olen ihastellut Rörstrandin Swedish Grace uudistunutta väriä.

  • Leave a Reply