Kaksi suunnitelmaa kellarikylppäriin / Two bathroom designs

13.10.2014

Talomme kellarikerros on näkynyt blogissa kovin kovin vähän. Se on kyllä kokonaan käytössä, paljonkin, ja aivan lämmintä tilaa. Aika vaan on pysähtynyt niissä neliöissä jonnekin 40-70-lukujen välimaastoon, mikä ei inspaa välttämättä kuvaamiseen siellä, ja tarkoittaa meidän luonnoslehtiössämme monta sivua remonttisuunnitelmaa tuleville vuosille.

Postauksessa Pyykkipäivä näkee vähän kellarikylppärin nykyistä asua, joka on sekoitus betonilattiaa, rintamamiestalotunnelmaa ja omituista seinämateriaalia. Eniten kellarikerroksessa remonttihimoja herättää juuri kylppäriosasto (rakastamme saunomista siellä), mutta sen remontointi tarkoittaa samaa kuin kokonaisen yhden n. 50-neliöisen kerroksen remontointi seiniä, lattioita ja eristeitä myöten niin että piha myllätään talon ympäriltä. Jonain päivänä tämäkin tapahtuu, ja sitä odotellaan sekä innolla että kauhulla. Kertokaa te kokeneemmat, mitä meillä on edessä?

Oli kutkuttava ajatus tehdä kellarikylppäriin sisustus- ja fiilissuunnitelmaa blogiyhteistyön myötä Damixan, Macron ja Ballingslövin tuotteilla. Olen pyöritellyt mielessäni kylppäriin kahta keskenään eri tyyppistä maailmaa, ja oli hyvä saada tätäkin projektia edistettyä nyt vähän kuvallisempaan settiin. Kommentoikaahan kumpi suunnitelma viehättää enemmän & miksi! Damixan hanat ovat muutenkin luonnollinen valinta meille, sillä niitä olen käyttänyt ennenkin useassa suunnitelmassa sekä omiin tarpeisiin että asiakkaillenikin. Kauniita, sekä hyvä hinta/laatu-suhde.

Suunnittelu lähtee aina tarpeesta ja toiminnallisuudesta, joten listasin ensin ylös elementtejä joita kylppäriimme tarvitaan:

– Amme paljon pulikoiville tytöille sekä omaa hemmottelua varten. Yläkerran kylppäristä meiltä löytyy jo ennestään amme, mutta haluaisin toisen tänne.
– Yksi suihku, jossa sekä käsisuihku että ihana sadesuihku. Kahta suihkua ei tarvita, riittää että ammeessa pystyy myös tarvittaessa suihkuttelemaan.
– Pesuallas + hana. Allaskaappiin vähän säilytystilaa. Tällä hetkellä pesuallas puuttuu kokonaan, ja sitä kaipaa varsinkin jos haluaa pestä pelkästään kädet. Tai hampaat.

Suunnitelma nro 1. Pehmeän 40-lukuinen

Hanat: Tradition-sarja, Damixa. Tykkään tästä sarjasta aivan erityisesti. Tällaista perinteisen tyylistä hanamallia on vaikea löytää, ja Damixan valikoimasta löytyy kaikki tarpeellinen niin ammehanasta pyyhetelineeseen.
Seinälaatta: Kuviollinen kuusikulmalaatta Alchimia, Laattapiste
Lattialaatta: Joko pastellin harmaa tai musta pennimosaiikki, Pukkila
Kalusteet: Happie, Ballingslöv. Ruotsalaisen kylppärikalustevalmistajan tuotteita saa Netraudasta. Myyjä muuten kertoi, että Ballingslövin kalusteet ovat pääosin massiivipuuta, eivätkä lastulevyä, mikä oli kiva kuulla. Kalusteen tuntu olikin ihan eri, kun materiaali oli laadukas. Hinta ei kuitenkaan mielestäni ollut mitenkään liian korkea. Happie-sarjan valkoiset peiliovet sopivat hyvin tähän 40-lukulaiseen fiilikseen. Myös nuo vanhanajan vetimet (tuossa kuvassa jossa on pikkuinen poika) ovat täydelliset.

 

damixa_traditionhappie-studio-vit_TRADITIONhappie_allastaso_laatikosto_skidi

Suunnitelma nro 2. Karkean moderni

Hanat: Merkur, Damixa. (Suihku + leveä sadesuihku on Damixan Eliza). Merkur-malliin ei helposti kyllästy, saman tyyppistä mallia on nykyisessäkin kodissa, joten tätä ajatonta mallia voisin helposti jatkaa myös kellarikylppäriinkin.
Seinälaatta: Vintage, Pukkila
Lattialaatta: Vintage, Pukkila
Kalusteet: Bright, Ballingslöv. Ihastuin tähän ovimalliin kovasti. Kuvan pieni seinäkaappi on niin söpö, ja sille keksin heti montakin käyttötarkoitusta (yksi pyykkiaineille, yksi samppoille, yksi tyttöjen omille kamoille jne.) Kahden ylimmäisen mallisisustuskuvan tunnelma on juuri sitä jota haen tähän sisustustyyliin; luonnollisen tuntuista pintaa, karheutta ja vähän hämyisyyttä.
damixa_kollaasi_modernibadrum_bright_660 bardum_bright_seinäkaappi_660 bright-strict-vit_pinkkihappie-look-vit_eriovi660jpg

 

Kävin Tammiston Netraudassa katsomassa kaikkia näitä tuotteita livenä. Kun näkee omin silmin, saa paremmin käsityksen mittasuhteista ja materiaaleista. Myös paikan päällä ymmärsin tämän Macron Skagen U -suihkuseinämän jujun. U:n muotoiset kappaleet voi laittaa nurkkaan joko suoraan tai epäsymmetrisesti  (alakuvassa vasemmalla). Ja suihkuseinämien kappaleita pystyy yhdistelemään tilan tarpeiden mukaan esimeriksi valitsemalla toisen seinämän suorana ja toisen kaarevana, mitä en tiennyt aiemmin. Jos kylppäriin tarvitaan suihkukaappi, Macrolta löytyy myös niitäkin (myös mustana, huomasin). Macrolle on tullut myös lisävarusteena uusi tarviketeline, Skagen Rack, jonka voi kiinnittää suihkukaappeihin ja -seinämiin melko näkymättömästi (alakuvassa oikealla).skagen_U_ja_rackMyös kylppärisuunnitelmiin valitsemani hanamallit saivat vahvistuksen kun näin kaikki Netraudassa livenä. Eikö ole aika kaunis tuo englantilaistyyppinen kaksiotehana alimmaisessa kuvassa?

Laittakaahan kommenttia — mitä pidätte näistä suunnitelmista?

netrauta_damixa_lores netrauta_Tammisto_lores

I made two different bathroom designs for our basement bathroom. The first one is quite soft and 40´s style, like our house, and the second one is more modern and timeless with some cosy wood-looking tiles.

Yhteistyössä: Damixa, Macro, Ballingslöv

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply kokemus 13.10.2014 at 10:34 am

    Moi! Tuosta perinteisestä tyylistä. Anoppilassa on suihkussa tuollainen ”perinteisen” tyylinen suihkusetti. En muista onko Damixan vai Gustavsbergin. Ensinnäkin se on painava, eli ei kovin miellyttävä kädessä pidettäväksi. Toisekseen se ei ole koskaan pysynyt ylhäällä siinä seinätangossa. Eli hiustenpesu on hankalaa kun ei saa molempia käsiä vapaaksi. Tämä on sellainen tuote, jota ei lähdetä niin vain vaihtamaan sitten kun ne on kertaalleen asennettu ja reiät on kaakelissa. Joten testaa ihmeessä etukäteen toiminnot!

    • Reply Maire 13.10.2014 at 4:17 pm

      Kyllähän hanan täytyy nyt siellä tangossa pysyä – tuostahan olis kannattanut ehkä olla yhteyksissä valmistajaan? Samaa mieltä, ehdottomasti täytyy testata toiminnot kaupassa. Siks minäkin kävin näitä vähän hypistelemässä (vaikkei meidän rempalla nyt vielä mikään kiire olekaan).

  • Reply Eppu 13.10.2014 at 5:47 pm

    Pehmeä 40-lukulainen viehättää myös minua enemmän, voin kuvitella miten ihanaa ois kynttilöiden hämyssä kylpeä tuolla :)

    • Reply Maire 14.10.2014 at 8:41 am

      Aah, kynttilät ja kylpyamme – voi ei, nyt tuli ihan kauhee pakkomielle aloittaa heti tuo remppa…

  • Reply Heissu 14.10.2014 at 2:41 pm

    Molemmat kivoja, mutta 40-luku miellyttää enemmän. Tässähän tulee ihan himo lähteä hanaostoksille vaikka varsinaista tarvetta ei tässä kohtaa olekaan!

  • Reply Romina 15.10.2014 at 7:34 am

    Numero 2 mun makuun ja aika rohkea tuo vaalen”punainen” vaihtoehto! Jännää nähdä mitä tulee!!

    • Reply Maire 15.10.2014 at 3:20 pm

      Moi Romina! No muakin jännittää mitä tulee – sen kun tietäis että milloin me oikeasti päästäis tähän käsiks. Toisaalta, onneksi ei ole mikään kiire.

  • Reply Tiina S 17.10.2014 at 3:14 pm

    Talossanne vierailleena kallistuisin kyllä sen vanhahtavamman tyylin kannalle, osaatte ihan takuulla tehdä siitäkin tuoreen näköisen. Voisiko tuota alemman idean vaaleanpunaista ujuttaa siihen ensimmäiseen ;)? Oi amme… *haaveilee itsekin*

  • Leave a Reply