KoKon uudet värit ja 150 e lahjakortin arvonta!

20.02.2015

Arabian KoKo-sarja on ollut meidän keittiössämme jokapäiväisessä käytössä jo kymmenen vuotta, eli ihan astiaston syntymetreiltä saakka. Mielestäni positiivisuutta henkivä KoKo on yksi Arabian historian onnistuneimmista astiasarjoista, johon kuuluu sekä kahvi- että ruokailuosat. Missään nimessä KoKo ei ole kuitenkaan ajaton – adjektiivi joka yleensä liitetään hyväksi määreeksi, vaan se on nimenomaan ylistys leikkisälle 80- ja 90-luvun vaihteen muotokielelle erittäin hyvässä mielessä. Itselleni KoKosta on tullut aina jotenkin mieleen sirkus, jätski, kesä ja Joan Miró.

Fiilistelen KoKon uusia tämän kevään värejä Niittyä ja Sahramia tässä yhteistyössä tehdyssä postauksessa, ja oli kiva kokeilla miten uudet värit mätsäävät vanhoihin KoKoihini ja Arabian vanhaan tuotantoon. En osaa itse yhdistää uusia värejä keskenään yhteen, mutta erikseen sitäkin paremmin.

Seuraavien kuvien sahraminkeltainen hohtaa aurinkoisesti astiakaapissamme valkoisen ja mustikansinisen rinnalla. Sahrami on selvästi hyvä kumppani esimerkiksi mustien tai kuviollisten astioiden rinnalle.

Arabia_KoKo_astiakaapissa_kettukarkkiMusta_astiakaappiKoKo_sahrami_astiat musta_astiakaappi_housedoctor KoKo_pinossa Arabia_vanha_lautanen Musta_vitriinikaappi_house_doctor Koko_Sahrami

Kristiina Riskan ja Kati Tuominen-Niittylän suunnittelema KoKo viettää tänä vuonna 10-vuotissynttäreitä. Vuosien varrella astiasto on saanut useita kausivärejä (alussa taisi olla valkoinen, aqua, vaaleanvihreää, suklaanruskeaa ja vähän vaaleanpunaistakin ehkä espressokupin vateina), ja on kiva että sarja uudistuu ja muuttuu ajassa.

Ruokapöydän kattauksesta tuli kivan kesäinen ja raikas, tuo niitynvihreä on kyllä ihan uusi astiaväri. Selvästi sen kanssa käy kivasti yhteen vaaleanpunainen, kanervanpunainen, oranssi, mustikansininen (tuo KoKon iso 0,5 l muki). Nuo espressokupit on omia vanhoja.

Iittalan Origo-sarjaan on tullut nyt myös sisustustuotteita, ja nämä tekstiilit (sisustustyyny ja raidallinen keittiöpyyhe) sopivat kyllä meidän keittiöömme varsin mainiosti.

Arabia_KoKo_espresso arabia_KoKo_Niitty Arabia_KoKo_2015_kattaus arabia_KoKo_espressokupitOrigo_paperiservietti

Arvonta!

Osallistu 150 euron KoKo-lahjakortin arvontaan kertomalla kommenttiboksissa mistä väristä pidät eniten. Käy katsomassa kaikki herkkuvärit täällä -> KoKon värit.

Arvonta päättyy keskiviikkona 25.2. – Onnea matkaan! Advertisement ARVONTA ON SULKEUTUNUT.

You Might Also Like

294 Comments

  • Reply Pefletti 20.02.2015 at 11:11 am

    Niitty!

  • Reply MinnaK 20.02.2015 at 11:27 am

    Juuri vanhan astiasarjan heivanneena olen etsinyt jotain sarjaa jossa olisi helppo yhdistää erilaisia muotoja ja värejä, KoKo näyttää lupaavalt. Aqua ja vaalea pinkki oli suosikit.

  • Reply iituliina 20.02.2015 at 11:32 am

    Mun lemppari on sahrami :)

  • Reply Ninuska 20.02.2015 at 11:39 am

    Tuo uusi keltainen miellyttää silmää näin kevään kynnyksellä… ja se passaa juuri mainiosti musta-valkoisten astioiden pariksi.

  • Reply Hanna 20.02.2015 at 11:43 am

    Oijoi… Vaikka uudetkin värit ovat kivoja, taitaa vaaka kuitenkin kallistua tuon hempeän Aquan puolelle :)

  • Reply Nina 20.02.2015 at 11:57 am

    Aqua näyttää kauneimmalta väriltä! :)

  • Reply LauraS 20.02.2015 at 11:59 am

    Sekä värit niitty että valkoinen toimisivat omien astioitteni kanssa. Vaikea valinta mutta päädyn valkoiseen.

  • Reply Pirkko 20.02.2015 at 12:01 pm

    Valkoinen

  • Reply jode 20.02.2015 at 12:01 pm

    klassinen ja ajaton valkoinen on suosikkini:)

  • Reply Karin // Tunne tilat 20.02.2015 at 12:02 pm

    Omat keltaiset Teematkin ovat alkaneet näyttämään taas raikkailta, vaikka muutama vuosi sitten kirosin niitä :)

    Vaikea valita KoKosta vain yhtä väriä, kun mielestäni juttu on juuri tuo värien yhdistäminen. Niitty ja Aqua, jos on pakko valita. Huomaatko, valitsin kuitenkin kaksi ;)

  • Reply Pieni Lintu 20.02.2015 at 12:02 pm

    Kyllä se varmaan on tuo valkoinen joka on mun juttu. :)

    pienilintu (at) gmail.com

  • Reply Mirva 20.02.2015 at 12:05 pm

    Valkoinen on toki aina kaunis, mutta värillisistä vaalea pinkki ja aqua ovat suosikit.

  • Reply Emmmmi 20.02.2015 at 12:06 pm

    Tuo uusi väri Niitty on ehdottomasti suosikkini :)

  • Reply Johanna 20.02.2015 at 12:16 pm

    Tykkään mahdollisuudesta sekoitella värejä, suosikkivärini kokoissa on vaaleanpunainen.

  • Reply Elina/Chocochili.net 20.02.2015 at 12:32 pm

    Keltainen! Just eilen kävin hakemassa pari keltaista KoKo-mukia, mutta lautasia ja kulhojakin ottaisin mielelläni :)

  • Reply Mintsu 20.02.2015 at 12:39 pm

    Valkoinen on suosikkini, siihen ei niin kyllästy ja se käy moneen tilanteeseen. Muutama pale pink/ vaalea pinkki värinen astia olisi myös kiva :)

  • Reply Kanelipulla 20.02.2015 at 12:39 pm

    Niitty on kyllä väreistä lemppari. Tuo mieleen lapsuuden ja tädin kodin, jossa vietin paljon aikaa kesäisin. Olisipa kiva päästä hankkimaan kesäisempää väriä astioihin :)

  • Reply Maamu 20.02.2015 at 12:42 pm

    Lempivärini KoKo astioista ovat valkoinen ja aqua.

  • Reply sikkuralla 20.02.2015 at 12:44 pm

    Aqua on ihana, mutta lempparini on kuitenkin valkoinen, joka sopii niin monen kanssa.

  • Reply Päivi 20.02.2015 at 12:55 pm

    Valkoinen ja Aqua on ehdottomasti omia suosikkeja.

  • Reply Lisbeth 20.02.2015 at 12:58 pm

    Juuri eilen sanoin miehelle, että voiko meidän astiakaappi enää valkoisempi olla, eli väriä kaivattaisiin. Jotenkin tuo sahmari viehättää, juuri tuolla lailla valkoisen ja mustan kanssa, kuten olet kuviinkin laittanut.

  • Reply sarianna 20.02.2015 at 12:59 pm

    Vaalea pinkki on erisöpö!

  • Reply Heli Meriläinen 20.02.2015 at 1:04 pm

    Sahrami sopisi parhaiten minun keittiöni valkoisen kanssa. Näin keväällä sahrami sykähdytti eniten.

  • Reply AnneK 20.02.2015 at 1:04 pm

    Tyylikäs valkoinen taitaa olla lempparini. Meillä on myös KoKon astiastoa, mutta se kaipaisi kovasti täydennystä. Nyt peukut ja varpaat pystyyn, onnekasta arpaa toivomaan!

  • Reply MariaM 20.02.2015 at 1:04 pm

    Mustaa ja valkoista löytyy ennestään, joten toi sahrami olisi täydellinen piristysväri! Upea keltainen!

  • Reply KatiE 20.02.2015 at 1:11 pm

    Suosikit on niitty ja valkoinen.

  • Reply Anne 20.02.2015 at 1:12 pm

    Valkoinen toimii aina ja antaa hyvän pohjan värilliselle kattaukselle

  • Reply Maikki 20.02.2015 at 1:13 pm

    Vaikka valkoinen on ajaton ja helppo ydistellä muihin, niin vastaan silti raikkaan ja energisen oranssin. Se sopisi upeasti Origo-sarjan lautasten pariksi.

  • Reply Sanna 20.02.2015 at 1:13 pm

    aqua ja valkoinen

  • Reply Ande 20.02.2015 at 1:18 pm

    Kaikista väreistä tykkään, mutta ehkä uudesta keltaisesta eli sahramista eniten.

    Kivasti olet yhdistänyt tummaa ja keltaista, tästä saikin oikein mukavasti inspiraatiota kevään kattauksiin.

  • Reply Mari 20.02.2015 at 1:19 pm

    Sahrami

  • Reply iitunen 20.02.2015 at 1:23 pm

    Pidän eniten sahramista, mutta todenäköisesti kuitenki meille valitsisin valkoista entisten astioiden jatkoksi.

  • Reply Merja 20.02.2015 at 1:31 pm

    Sahrami on mun lemppari.

  • Reply Leenu 20.02.2015 at 1:31 pm

    Mustikka

  • Reply sannami 20.02.2015 at 1:33 pm

    Uusi sahramin keltainen on upea väri! :)

  • Reply Nina 20.02.2015 at 1:35 pm

    Niitty on ehdottomasti suosikkini:) tulee mieleen kesä!

  • Reply Tanja 20.02.2015 at 1:43 pm

    Vaalea pinkki. Muut astiastot ovat meillä valkoisia ja Koko-mukeja taas useissa kivoissa väreissä joihin täydennystä olisi kiva saada :)

  • Reply Kaisu 20.02.2015 at 1:45 pm

    Uusi Niitty on tosi herkullinen! Sen kaveriksi kyllä tarvitaan valkoinen raikastamaan kokonaisuuden.

  • Reply Maikki 20.02.2015 at 1:45 pm

    Sahramia valkoisen seuraksi!

  • Reply Jukka 20.02.2015 at 1:47 pm

    Meillä toistaiseksi vain ”tylsää” valkoista, mutta esim. tuo aqua -voisi olla hillitty askel värikkäämpään kattaukseen eli siis se!

  • Reply Sallah 20.02.2015 at 1:51 pm

    Voi mitä herkkuja kaikki värit! Jokaisessa on upea pohja tai mausteerilaisille kattauksille. Vaalean pinkin ja valkoisen laittaisin talven kaunistukseksi, oranssia tai keltaista pääsiäisen kattaukseen, niittyä juhannusjuhliin. Jos yksi pitäisi valita, saattaisin taipua valkoisen rinnalla mustikkaan, jossa on pitkäikäisen klassikon ainekset.

  • Reply tanja 20.02.2015 at 1:55 pm

    Vallkoinen on paras.

  • Reply annukka 20.02.2015 at 1:57 pm

    Paljon on kivoja värejä mutta valkoinen vie voiton. Astiat on miulla niin pitkäikäisiä asioita että värillisiin ehtii kyllästyä. Ja valkoisilla astioilla tehtyyn kattaukseen saa helposti väriä sitten muilla asioilla.

  • Reply Laura 20.02.2015 at 2:00 pm

    Sahrami vie voiton! :)

  • Reply Ansa-Maria 20.02.2015 at 2:04 pm

    Omat suosikkini ovat valkoinen ja pale pink. Eikä tuo aquakaan paha ole! :)

  • Reply Anniina 20.02.2015 at 2:07 pm

    Oi…tuo uusi sahmari on aivan ihana väri ja ehdottomasti oma suosikkini.

  • Reply JohannaL 20.02.2015 at 2:08 pm

    Lempparini on valkoinen.

  • Reply Anette 20.02.2015 at 2:09 pm

    Keltainen on minun yksi tehosteväri vuodesta toiseen. Joten sahraminkeltainen on minun värini. ☆
    T: Anette

  • Reply Huli81 20.02.2015 at 2:10 pm

    Ihanan raikkaita ja herkullisia värejä! Valkoinen vie kuitenkin voiton monipuolisen käytön vuoksi.

  • Reply Heiiid 20.02.2015 at 2:11 pm

    Vaaleanpunainen kyllä tämän hetken suosikki <3

  • Reply Eveliina 20.02.2015 at 2:17 pm

    Vaaleaa pinkkiä olisi kiva olla ripaus valkoisen ohella.

  • Reply Sai 20.02.2015 at 2:21 pm

    Valkoinen ja vaaleanpunainen ovat minun suosikkini.

  • Reply Miu 20.02.2015 at 2:22 pm

    Vaalea pinkki on suosikkini – harmi ettei matalia ruokalautasia saa tässä värissä.

  • Reply Sinivuokko 20.02.2015 at 2:30 pm

    Voi vaikeaa valita suosikkia, mutta turkoosi ja pinkki, niistä nyt pidän eniten.

  • Reply jennie 20.02.2015 at 2:32 pm

    Vaalea pinkki.

  • Reply Minna 20.02.2015 at 2:40 pm

    vaalea pinkki

  • Reply Joliel 20.02.2015 at 2:43 pm

    Sahrami ja Niitty ovat molemmat aivan ihania, joten en osaa valita näiden kahden välillä! :)

  • Reply Pilviraitti 20.02.2015 at 2:44 pm

    Valkoinen on aina varma ja hyvä valinta, mutta nyt ihastuin täysin tuohon niitynvihreään.

  • Reply Talvikettu 20.02.2015 at 2:44 pm

    Niitynvihreä on ihana!

  • Reply Kati 20.02.2015 at 2:48 pm

    Kirsikka tahi oranssi :)

  • Reply Anna 20.02.2015 at 2:52 pm

    Tuo uutuusväri Niitty näyttää ihanan raikkaalta. Sitä olisi mukava käyttää kevätkekkereitä järjestäessä :–)

  • Reply Sanna 20.02.2015 at 2:56 pm

    KääK! Useampi miellyttää…. aquavalkoinenaquavalkoinen…. valkoinen.

  • Reply Piiu 20.02.2015 at 2:58 pm

    Ehdottomasti mustikansininen!

  • Reply Tuuli 20.02.2015 at 3:01 pm

    Aqua näyttää ihanan raikkaalta, valkoista löytyy jo ja siitäkin osia vielä puuttuu. :)

  • Reply Susan 20.02.2015 at 3:03 pm

    Hei

    Tuo sahrami osuu mun salaiseen keltaisesta tykkäävään minääni. Keltainenlemppari siis!

    -susu

  • Reply Allu Hukka 20.02.2015 at 3:04 pm

    Kävinkin vasta Stockmannilla hipelöimässä KoKon vaalean pinkkejä astioita, mutta ne olivat mielestäni hieman liian sameat makuuni, joten valintani on talvisen herkkä aqua.

  • Reply Matleena 20.02.2015 at 3:05 pm

    Koska valkoista ei aina luokitella väriksi, sanon vaalea pinkki. Jos saisi valita koko astiaston ottaisin suurimman osan valkoista ja sitten pari Sahramia sekaan. ja toisena päivänä vaaleaa pinkkiä..

  • Reply Raija 20.02.2015 at 3:05 pm

    Minua viehättää eniten aqua. Ihanan keväinen väri.
    Raija

  • Reply paulina 20.02.2015 at 3:06 pm

    Minulla on myös koko astiasto käytössä kotona, se on valkoinen. Mutta siihen kaipais kyllä joskus jotain värillisiä kuppeja piristämään päivää.
    Tykkään vanhoista väreistä aqua ja valea pinkki. Mutta uusi niitty väri näyttää ihan hienollta kanssa.

  • Reply Ninni 20.02.2015 at 3:06 pm

    Suosikkivärini ovat ehdottomasti pinkki ja valkoinen. Pinkki siksi, että se muistuttaa väriltään ainoaa mansikkajätskiä, josta tykkään…. Valkoinen on aina valkoinen ;).

  • Reply Mirja Ruokonen 20.02.2015 at 3:08 pm

    Pale pink ehdottomasti. Olen juuri aloittanut keräilyn.

  • Reply Marika 20.02.2015 at 3:09 pm

    Moi,

    tällä hetkellä silmää miellyttää eniten tuo aqua. Sitä sopisi meidän keittiöön muutamia oikein hyvin ;) Tykkään myös KoKon muotoilusta, aloin keräämään sarjaa myös heti kun se julkaistiin :)

  • Reply Lentura 20.02.2015 at 3:11 pm

    Tällä hetkellä silmää miellyttää valkoinen, aqua ja vaalea pinkki.

  • Reply Heidi 20.02.2015 at 3:13 pm

    Sahrami tuo kevään energiaa :)

  • Reply HannaKoo 20.02.2015 at 3:22 pm

    Oma lempivärini on vaalea pinkki, mutta tuo aqua on myös ihana :)

  • Reply Johanna 20.02.2015 at 3:29 pm

    Kevättä kohden kun mennään, niin sahrami sykähdyttää. Toki valkoinen on aina varma valinta! Ihania siis kaikki!

  • Reply Piiku 20.02.2015 at 3:34 pm

    Yhdistelisin eri värejä fiiliksen mukaan. Niitylle kaipaisin, sitä siis mieluusti kahvipöytäänikin huolisin. :)

  • Reply Betsy 20.02.2015 at 3:34 pm

    KoKo on siistä ihana että mikään väri yksinään ei näytä miltään mutta yksi tai useampi väri sekoitettuna valkoiseen näyttää todella hyvältä! Eli suosikkiyhdistelmä olisi valkoinen-vaaleapinkki-aqua-niitty ;)

  • Reply Aila 20.02.2015 at 3:42 pm

    Niitty sopii väriensä puolesta omiin astioihini.

  • Reply Katja Vilhunen 20.02.2015 at 3:50 pm

    Niityn vihreä on lemppari. Ihanan raikas kevääksi ja kesäksi

  • Reply TinttiS 20.02.2015 at 3:55 pm

    Niitty!!!!! <3 Väristä tulee heti mieleen loppukevät ja alkukesä. :)

  • Reply Beth 20.02.2015 at 4:04 pm

    Mustikka!

  • Reply Merja 20.02.2015 at 4:06 pm

    Vaalea pinkki, ihana!

  • Reply Henna 20.02.2015 at 4:09 pm

    Mielestäni kaikki ovat ihania. Esim. vaaleanpunainen ja aqua olisivat ihania. Mutta arki käyttöön ottaisin luultavimmin valkoisen.

  • Reply SäeN 20.02.2015 at 4:12 pm

    Aqua on mieluisin.

  • Reply Hennas 20.02.2015 at 4:18 pm

    Räväkkä oranssi on mun mieleen! Ihana arvonta!

  • Reply katerina 20.02.2015 at 4:20 pm

    Vaalea pinkki on suosikkini :)

  • Reply TuulaK 20.02.2015 at 4:32 pm

    Vanhoista on aqua suosikki ja uusista Niitty-vihreä on tosi raikas!

  • Reply Marika 20.02.2015 at 4:42 pm

    Vihreä ja keltainen, sopisivat myös mökille.

  • Reply Jonna / suolaa&hunajaa 20.02.2015 at 4:45 pm

    Olen niin tylsä, että kallistun valkoiseen. Yksittäisiä osia voisin harkita myös muissa väreissä.

  • Reply Elsa K. 20.02.2015 at 5:02 pm

    Äh miten vaikea valita yhtä :) Aqua, vaalea pinkki, niitty ja sahrami on suosikkeja, mutta kyllä näistä ehkä voiton vie niitty! Valkoinen Teema-sarja voisi saada piristystä siitä.

  • Reply piitzi 20.02.2015 at 5:05 pm

    Oijoi, vaikea valita, voisin huolia kaikki värit =) Ehkä aqua ja mustikka vievät nyt voiton

  • Reply Huiskis 20.02.2015 at 5:08 pm

    Aqua on mun lemppari!

  • Reply _marika_ 20.02.2015 at 5:23 pm

    Ajaton valkoinen on suosikkini!

  • Reply villasukka 20.02.2015 at 5:24 pm

    Tämän hetken väreistä suosikko on Kirsikka tai Niitty, ehkä enemmän kuitenkin Kirsikka. :)

  • Reply julie 20.02.2015 at 5:28 pm

    Niin kauniilta näyttävät tummassa kaapistossa Koko-astiasi. Minä kerään Kokoa valkoisena, sitä olisi niin kiva saada lisää! :)

  • Reply Anne 20.02.2015 at 5:29 pm

    Sahramia yhdistäisin meiän valkoseen Teemaan :)

  • Reply Tähtianis 20.02.2015 at 5:39 pm

    Kyllä noista uusista jompikumpi olisi niin herkullinen meilläkin! Valinta on vaan kovin vaikea kun olet ottanut niin kivoja kuvia :) taidan kuitenkin kääntyä niityn vihreän puoleen.

  • Reply Caala 20.02.2015 at 5:44 pm

    Mustikka, vaalea pinkki ja valkoinen. Niistä sais kivan kattauksen.

  • Reply MaaritS 20.02.2015 at 6:00 pm

    Niitty on ihana!

  • Reply Kummelikopplan 20.02.2015 at 6:09 pm

    Niitty olisi ihana piristysruiske valkoisten ja mustien Nerojen seka harmaiden Teemojen kaveriksi.

  • Reply P 20.02.2015 at 6:16 pm

    Kyllä tuo uusi sahrami on aika herkku! :)

  • Reply Elsi 20.02.2015 at 6:21 pm

    Nyt ihastuin kyllä niitynvihreään väriin!

  • Reply Elsi 20.02.2015 at 6:22 pm

    Niitynvihreä ehdottomasti

  • Reply kadri 20.02.2015 at 6:26 pm

    mustikka on lemppari :)

  • Reply Mimmu 20.02.2015 at 6:37 pm

    Suosikkiväri on aqua. Ja uusista sahrami.

  • Reply Lotta 20.02.2015 at 6:37 pm

    Vaalea pinkki ja aqua <3

  • Reply M3lli 20.02.2015 at 6:45 pm

    Sahrami <3 tai valkoinen.

  • Reply Lisebet 20.02.2015 at 7:03 pm

    Sahrami näyttää ihanan raikkaalta juuri nyt!

  • Reply Paiksa 20.02.2015 at 7:14 pm

    Kyllä se on toi sahrami. Tykkään Teeman/Kiltan vanhasta keltaisesta, tuo taitaa olla tummempi, mutta todella kaunis ja pirteän keväinen keltainen silti :)

  • Reply kirsi 20.02.2015 at 7:19 pm

    Sahrami on mun lemppari.

  • Reply Karkki 20.02.2015 at 7:29 pm

    Valkoinen, aqua ja jostain syystä tuo uusi niitty, vaikka en yleensä vihreästä tykkää yhtään. Se on vain jotenkin niin kaunis ja luonnonläheinen sävy <3

  • Reply Laura 20.02.2015 at 7:37 pm

    Ostoslistalla on jo paljon ihanaa Niittyä. :)

  • Reply Mi 20.02.2015 at 7:39 pm

    Olen valkoisen KoKon kannattaja. Se muodostaaa perustan muilla Iittaloilla ja Arabioilla täydennettyyn, vielä keräysvaiheessa olevaan ”täydelliseen valkoiseen astiastoon”.

  • Reply Meri 20.02.2015 at 7:42 pm

    Mun lemppari on valkoinen. Haluan pitää perusastiaston simppelinä, jotta en kyllästyisi siihen.=)

  • Reply LauraV 20.02.2015 at 7:54 pm

    Keltaista Teemaa nuoruuteni tuijotettua tuntuu, että valkoinen on on se kaikkein kaunein. Välillä huomaan kyllä vilkuilevani esim vaalea pinkki esim kulhoina, vaan ei enää kokonaisena astiastona.

  • Reply Anne 20.02.2015 at 8:15 pm

    Niitty, aivan ihanan pirtsakka väri.

  • Reply hukkakukka 20.02.2015 at 8:28 pm

    Ehdottomasti pirteä ja raikas Niitty on minun lempparini. :)

  • Reply AnnaMm 20.02.2015 at 8:42 pm

    Vaalea pinkki ja valkoinen ovat mun suosikit!

  • Reply Arhippa 20.02.2015 at 8:43 pm

    Niity ja aqua on ihania

  • Reply Tuuli 20.02.2015 at 8:47 pm

    Valkoinen toimii aina. Kuitenkin vaaleanpunainen ja mustikkakin kiehtovat…

  • Reply lene 20.02.2015 at 8:49 pm

    Nuo uutuusvärit Sahrami ja Niitty ovat aivan upeat!!! Todella hieno tuo vihreä väri.

  • Reply naanamiia 20.02.2015 at 8:53 pm

    KoKoa löytyy muutama astia täältäkin. Eniten tykkään pale pinkistä tai sahramista!

  • Reply nnu 20.02.2015 at 8:59 pm

    Kyllä tuo uusi sahrami on lemppari. Näyttäö niin kivalta että pitääkin alkaa pohtia jos muutaman lautasen kotiuttaisi kauppareissulla

  • Reply nnu 20.02.2015 at 8:59 pm

    Kyllä tuo uusi sahrami on lemppari. Näyttäö niin kivalta että pitääkin alkaa pohtia jos muutaman lautasen kotiuttaisi kauppareissulla

  • Reply Jutta 20.02.2015 at 9:03 pm

    Vaalea pinkki ja mustikka ovat suloinen pari, tykkään! :)

  • Reply Sarp 20.02.2015 at 9:03 pm

    Kummityttö alkoi juuri kerämään tätä sarjaa vaalean punaisena.
    Minun suosikki on valkoinen.

  • Reply Nannil 20.02.2015 at 9:08 pm

    Sahrami, voi rakkaus!

  • Reply Tanja Peräsaari 20.02.2015 at 9:09 pm

    Valkoinen ja niitty – niin kesää … ;o)

  • Reply Suvi 20.02.2015 at 9:09 pm

    Taidan olla hieman tylsä, mutta valintani on valkoinen. Vaaleanpunainen on myös oikein herkku.

  • Reply piia/piipadoo 20.02.2015 at 9:16 pm

    Valkoinen on aina hyvä, mutta vaalea pinkki myös ihastuttaa!

  • Reply jasminella82 20.02.2015 at 9:22 pm

    Hmm, aqua tai valkoinen! :)

  • Reply Elis 20.02.2015 at 9:25 pm

    Oi, niin herkullista. Pakko valita vaaleanpunainen ja niitty ja toivottaa kesä tervetulleeksi!

  • Reply Anna Kuukka 20.02.2015 at 9:46 pm

    Valkoinen – ajaton klassikko, johon ei kyllästy :)

  • Reply päivi Mäkinen 20.02.2015 at 9:57 pm

    Sen verran on vissiin kevättä rinnassa että tuo keltsu sahrami on kyllä söpis!

  • Reply siili82 20.02.2015 at 10:04 pm

    Vaaleanpunainen

  • Reply Nina 20.02.2015 at 10:14 pm

    Taidan olla vähän tylsä, mut kyllä se valkoinen on vaan aina paras :)

  • Reply heini 20.02.2015 at 10:17 pm

    Ihania! Aqua on suosikkiväri.

  • Reply Johanna 20.02.2015 at 10:17 pm

    Monta kivaa väriä, mutta kyllä valkoinen on suosikkini.

  • Reply Tuija 20.02.2015 at 10:24 pm

    Valkoinen on aina yhtä ihana koska siihen voi yhdistellä kaikenlaisia vanhoja astioita ja kirppislöytöjä. Ruskeat Koko-kupit mulla kyllä jo on…

  • Reply Sanna 20.02.2015 at 10:29 pm

    Aqua, niitty ja vaaleanpunainen :)

  • Reply Tuula H 20.02.2015 at 10:32 pm

    Niitty on kaunis ja kesäinen, samoin pinkki, mutta ostaisin itselleni valkeaa.

  • Reply Lillis 20.02.2015 at 10:34 pm

    Ihana KoKo :)
    Lempivärini KoKo-astioista on klassinen valkoinen ja lisäksi yhdistäisin siihen ihanaa vaaleaa pinkkiä!

  • Reply Pippa 20.02.2015 at 10:34 pm

    Kyllä minä olen tylsä, sillä valitsen valkoisen! Mutta on se vaan niin kaunis KoKon muodoissa…

  • Reply Kirsi 20.02.2015 at 10:35 pm

    Aquaa löytyy jo kotoa

  • Reply Maiju 20.02.2015 at 11:09 pm

    Ihania nämä uudet värit! Monia vaihtoehtoja oli lemppariväristä, mutta suosikiksi nousi kyllä tuo ajaton valkoinen!

  • Reply Karolina 20.02.2015 at 11:24 pm

    Keltainen on lempparini!

  • Reply saya 21.02.2015 at 12:27 am

    Vastaan että perinteinen valkoinen on suosikki, siihen on sitten kiva yhdistellä muita värejä :)

  • Reply aleksi lindberg 21.02.2015 at 12:39 am

    Valkoinen on mun suosikki, siihen on helppo yhdistää KoKon muita värejä piristykseksi :)

  • Reply Jani 21.02.2015 at 12:40 am

    Uusista väreistä eniten mieleeni on niitty. Se vie ajatukset kesään :)

  • Reply Sarkku 21.02.2015 at 12:50 am

    Valkoinen ja vaalea pinkki viehättävät eniten.

  • Reply Olga 21.02.2015 at 12:58 am

    Mulla on kokoa kaikissa väreissä ja tällä hetkellä useimmin kouraan eksyy vaaleanpunainen tai keltainen. Se keltainen on joku muutaman vuoden takainen sävy, tätä sahramia en ole vielä päässyt hypistelemään.

  • Reply Anni 21.02.2015 at 1:04 am

    Voi rakkaus tuota keltaista! Pakko mennä huomenna vähän hipelöimään, jos se muuttaisi valkoisten ja harmaiden rinnalle leipälautasina/kakkulautasina/tms mun astiakaappiin.

  • Reply Outi 21.02.2015 at 1:38 am

    Yhdistäisin oranssia ja kirsikkaa, ah mikä muhkea ja lämmin kattaus siitä tulisi!

  • Reply Tuia 21.02.2015 at 2:25 am

    Mint… Ei kun niitynvihreä on tosi kaunis!

  • Reply Reetta 21.02.2015 at 3:57 am

    KoKo on ollut meidän arjessa mukana jo melkein 10 vuotta ja edelleen jaksaa miellyttää. Suosikki on valkoinen, vaikka muutamaa muutakin väriä on tullut haalittua :)

  • Reply Kara 21.02.2015 at 6:42 am

    Niitty ja aqua

  • Reply Anne 21.02.2015 at 7:52 am

    Sahrami miellyttää omaa silmääni eniten.

  • Reply Liisa 21.02.2015 at 8:14 am

    Aqua it is!

  • Reply S 21.02.2015 at 8:32 am

    Vaalean pinkki

  • Reply Sari 21.02.2015 at 8:40 am

    Tuo uusi sahrami on ihana!

  • Reply koivuhiiri 21.02.2015 at 8:43 am

    Mun suosikki on aqua. :)

  • Reply paula 21.02.2015 at 8:46 am

    Valkoisesta ei pääse yli eikää ympäri, se on omaan silmään mielyttävin. Kohtuukohan siitä, että vaaleat astiat sopii tummalle ruokapöydällemme? :)

  • Reply Riikka 21.02.2015 at 8:49 am

    Valkoinen, Aqua ja vaalea vaal.pun :)

  • Reply Elina K 21.02.2015 at 9:04 am

    Perusvarma valkoinen ;) mukana!

  • Reply Jonna 21.02.2015 at 9:24 am

    Mulla on selkeästi keltainen vaihe päällä tällä hetkellä.
    Keltaraidalliset lakanat, keltaiset pyyhkeet, keltaiset tulppaanit ja ruusut.
    Joten keltainen vie astioissakin voiton!

  • Reply Lea 21.02.2015 at 10:00 am

    Mustikansininen… Vaalea pinkki on myös ihana, vaikka harvoin vaaleanpunaisista pidän :)

  • Reply Siiri 21.02.2015 at 10:13 am

    Sahrami on herkuin!

  • Reply Siinatar 21.02.2015 at 10:55 am

    Vaalea pinkki on ehdoton suosikkini =)!

  • Reply Eevi 21.02.2015 at 11:43 am

    Niitty ja vanhemmista väreistä lemppari on minttu.

  • Reply Amalia 21.02.2015 at 11:58 am

    Sahrami on ihana, näyttää aika samalta kuin Teeman lopetettu keltainen väri, eikö? Meillä on niitä jonkin verran jemmassa, joten voisivat toimia hyvin yhdessä. Kaikista ihanin taitaa silti olla aqua, sillä näin kevään lähestyessä alan haaveilla raikkaista ja ihanista pastellisävyistä.

  • Reply sumppo 21.02.2015 at 12:05 pm

    vaalea pinkki:)

  • Reply Teija 21.02.2015 at 12:34 pm

    Vaalea pinkki on ihanin :)

  • Reply Hanikoto 21.02.2015 at 1:19 pm

    Sahrami tuo mieleen kesän, auringon ja mummolamaisen lämmön. Yhdistettynä valkoiseen raikas.

  • Reply June 21.02.2015 at 1:32 pm

    Mintunvihreä, jota ei näemmä enää valmisteta, on ollut mun kaikkien aikojen suosikki. Tällä hetkellä kallistunen pale pinkiin – tosin toi niitty paikkaisi sitä mintun aukkoa kyllä hieman… ;)

  • Reply Siukku 21.02.2015 at 1:41 pm

    Ehdottomasti tuo uusi niitty! Aivan ihana väri:)

  • Reply Olivia 21.02.2015 at 1:43 pm

    Valkoinen on aina hyvä, sekaan voisin laittaa vähän niityn väristä.

  • Reply Jolana 21.02.2015 at 2:13 pm

    Valkoisesta pidän eniten. Mutta tykkään todella paljon myös vaalean punaisesta.

  • Reply Maiai 21.02.2015 at 2:32 pm

    Niitty.

  • Reply sari 21.02.2015 at 2:35 pm

    Valkoinen on aina mun suosikki, sekaan niittyä, vau!

    terkuin Sari

  • Reply helikaa 21.02.2015 at 2:57 pm

    Kanervanpunainen on suosikkini.

  • Reply hennae 21.02.2015 at 2:58 pm

    mustikansininen

  • Reply sari 21.02.2015 at 3:01 pm

    Hei!Mulla on valkoista KoKoa kaapin täydeltä lisukkeena mintunvihreitä soikeita vateja.Liekö ollut joku koe-erä,kun ne eivät ole ihan aqvaa.No,jotenkin tuo niitty sopisi kevvän tuloon ja mun keittiööni.Valko-harmaassa keittiössä on viherväsävyinen grafiikanlehti seinällä ja nyt keväänvihreät tabletit.Tervetuloa kevät ja valo!

  • Reply JS 21.02.2015 at 3:35 pm

    No valkoinenhan se suosikki on, mutta lupaan irroitella myös vähän väreillä jos satun voittamaan! :D

  • Reply SatuV 21.02.2015 at 4:10 pm

    Valkoinen ja sahrami on mun makuun :)

  • Reply Miia 21.02.2015 at 4:34 pm

    Aqua ja valkoinen. En osaa päättää noiden väliltä :)

  • Reply Vanille 21.02.2015 at 4:43 pm

    Tuo uusi Niitty on aivan täydellisen sävyinen! Valkoinenkin on ihanan yksinkertainen ja toimii kaiken kanssa, mistä tulikin mieleen ettei itseltä taida löytyä yhtäkään valkoista astiaa? :D Hassua, taidan vaan olla niin värien perään

  • Reply Leena 21.02.2015 at 4:55 pm

    Kyllä Sahrami vie voiton.

  • Reply Janna 21.02.2015 at 5:19 pm

    Kirsikka on ihana väri. Juuri sellainen punainen, joka sopii jokaiseen vuodenaikaan olematta siis liian jouluinen. :)

  • Reply Prunella 21.02.2015 at 5:21 pm

    Minttu ja pinkki ovat olleet lempivärejäni. Ilmeisesti minttu onkin poistunut valikoimista, iiks. Uusista väreistä niitty voisi miellyttää.

  • Reply jessika 21.02.2015 at 5:57 pm

    vaalea pinkki

  • Reply Kaneli 21.02.2015 at 7:21 pm

    Vaaleanvihreä väri on lemppari.

  • Reply totsku 21.02.2015 at 7:49 pm

    Ikisuosikki valkoinen ja uutuusväreistä sahrami.

  • Reply PS 21.02.2015 at 8:23 pm

    Tuo uusi Niitty on niin kauniin vihreä väri, että se pääsi heti suosikiksi.

  • Reply Unea 21.02.2015 at 9:00 pm

    Aqua sopisi hyvin valkoisten Teemojen kaveriksi.

  • Reply HennaH 21.02.2015 at 9:41 pm

    Päävärinä valkoinen. Sekaan yksittäisiä väripilkkuja.

  • Reply Miia 21.02.2015 at 10:00 pm

    Mustikka! Sahrami! Valkoinen! Ihanan mausteisia yhdessä, raikkaita erikseen! Tykkään!

  • Reply V 21.02.2015 at 10:11 pm

    Sahrami on mun lemppari!

  • Reply viivi 21.02.2015 at 10:21 pm

    vaikea valinta, mutta pidän eniten ehkä sahramista. kun olin pieni katsoin aikuisten juovan kaffeta keltaisista teema-mukeista, tulee semmoinen lämpöisästi mieleen:-)

  • Reply AnKa 21.02.2015 at 10:55 pm

    Just nyt se ois mustikka…valkoisen lisäksi.

  • Reply Sinii 21.02.2015 at 11:16 pm

    Sahrami ja kirsikka! :) myös minttu on upea sävy!

  • Reply Honey, Hani 21.02.2015 at 11:32 pm

    Herramunvereni tuota niitynvihreää! Sitä on PAKKO päästä miksaamaan mun vanhan Aquan joukkoon. Tulee juuri hauskan villiä.

  • Reply Ella V. 21.02.2015 at 11:54 pm

    Valkoinen ja niitty!

  • Reply pöllö 22.02.2015 at 1:00 am

    Tänään valkoinen, huomenna ehkä joku muu väri!

  • Reply Mummo 22.02.2015 at 4:23 am

    Keltainen ja musta seka niitty. Silmanruoka ja aamiainen samalta lautaselta!

  • Reply Tintsuli 22.02.2015 at 5:05 am

    Valkoinen on mieleeni, toki esimerkiksi sahramilla höystettynä :)

  • Reply MiiaK 22.02.2015 at 5:58 am

    Koko on yksi lemppareistani ja kaikista ihanista värivaihtoehdoista paras on kuitenkin ikiklassiko valkoinen.

  • Reply Krisse 22.02.2015 at 6:52 am

    Kaikki! Vaalea pinkki, valkoinen…

  • Reply MayaK 22.02.2015 at 8:44 am

    Monta kivaa väriä, mutta ajaton valkoinen ja uutuusväri niitty miellyttävät silmää eniten :)

  • Reply Sari P 22.02.2015 at 8:48 am

    Oma suosikkini on klassinen valkoinen, voi yhdistää helposti vaikka mihin :)

  • Reply Irina 22.02.2015 at 9:32 am

    Valkoinen on lempparini

  • Reply Terhuli 22.02.2015 at 10:28 am

    Tykkään kovasti valkoisesta, aquasta, pinkistä ja uudesta vihreästä. Kattauksessa valkoisen ja aquan yhdistelmä näyttää ihanan raikkaalla. Peukut ja varpaat pystyyn!

  • Reply Sandelsson 22.02.2015 at 11:04 am

    Aina ajaton ja kaunis valkoinen.

  • Reply Eevu 22.02.2015 at 11:06 am

    Niitty on aivan ihana, olen ihastellut sitä jo pitkään :)

  • Reply Laura 22.02.2015 at 11:55 am

    Valkoinen ja pale pink on mun suosikit :)

  • Reply Maari 22.02.2015 at 11:59 am

    Valkoinen! Ehkä ripaus sahramia tai aquaa…

  • Reply KCP 22.02.2015 at 12:23 pm

    Mustikka on mun suosikkivärini

  • Reply Suvi 22.02.2015 at 12:33 pm

    Olen tylsä ja vastaan valkoinen. Valkoiset perusastiat ovat vaan niin hyvä pohja yhdistää joukkoon vähän jotain väripisteitä. Niin kuin tuota sahramia. Niistä tulisi hyvä kombo. :)

  • Reply K 22.02.2015 at 12:33 pm

    Sahrami on mun lemppari! :)

  • Reply EmHa 22.02.2015 at 12:54 pm

    Värinä niitty on ykkönen.

  • Reply Kalla 22.02.2015 at 1:03 pm

    Vaalea pinkki on ihanin, vaaleanpunainen kausi on tullut jäädäkseen. Siihen vielä vähän mustikkaa kaveriksi.

  • Reply Maria 22.02.2015 at 2:50 pm

    Sahrami on kyllä ehdoton lemppari!

  • Reply nni. 22.02.2015 at 3:11 pm

    Suloisen keväinen sahrami on herkkuväri! :)

  • Reply Kati 22.02.2015 at 3:38 pm

    Yllätin itsenikin, mutta aqua puree kyllä eniten.

  • Reply ayla 22.02.2015 at 4:45 pm

    Sahrami ja oranssi

  • Reply kirsi aa. 22.02.2015 at 5:39 pm

    Sahrami ja mustikka!

  • Reply LauraV 22.02.2015 at 6:08 pm

    Oma suosikki on ihan puhdas valkoinen

  • Reply Suvi 22.02.2015 at 6:13 pm

    Valkoinen on ikuisuussuosikki, mutta hempeille aamuille aamukahvin voisi kattaa vaikka vaaleanpunaisiin kuppeihin.

  • Reply Baul 22.02.2015 at 8:05 pm

    Vaikea valinta… Tällä hetkellä pale pink miellyttää erityisesti.

  • Reply hedy 22.02.2015 at 8:13 pm

    valkoinen

  • Reply Nti Papu 22.02.2015 at 8:31 pm

    Valkoinen on suosikki, mutta kyllä tuo aqua ja myös pale pink houkuttelevat :)

  • Reply Tiinaf 22.02.2015 at 9:28 pm

    Valkoinen on ehdoton suosikkini, mutta keltainen passais kaveriksi!

  • Reply Jennii 22.02.2015 at 10:12 pm

    Valkoinen ja vaaleanpunainen suosikkeja!

  • Reply Anni 22.02.2015 at 10:28 pm

    Ihana sarja ja arvonta! Valkoinen ja sahrami olisivat mieluisia <3

  • Reply Samsam 22.02.2015 at 11:31 pm

    Mustikka on mun suosikkini

  • Reply Eevee 23.02.2015 at 7:03 am

    Aqua ja kirsikka!

  • Reply Rombo 23.02.2015 at 8:17 am

    Mustikka!

  • Reply Katjuska 23.02.2015 at 9:23 am

    Niitty, joka mun silmään on kuvissa ihan minttu. Niityn kaveriksi klassinen valkoinen. Ah!

  • Reply erja 23.02.2015 at 9:25 am

    Niityn vihreä mun mustavalkosten astioitten sekaan.

  • Reply KatjaM 23.02.2015 at 9:44 am

    Ihana arvonta! Valkoinen on tuttu ja turvallinen, jota löytyy Teeman muodossa omasta kaapista. Sen kaveriksi kävisi mikä vain noista. Vaalea pinkki ehkä eniten miellyttää just nyt :)

  • Reply Miia 23.02.2015 at 10:08 am

    Niitty, pale pink ja minttu. Ihania yhtä kaikki!

  • Reply Karla 23.02.2015 at 10:10 am

    Valkoinen ykkös lemppari, koska se sopisi parhaiten oranssien ruusu KoKo astioideni kanssa ja sen astia valikoimasta löytyisi eniten täydennettävää! Toisena lempparina vaalea pinkki!

  • Reply Viv 23.02.2015 at 12:06 pm

    Nämä olisi siskolle ihanat :) Olen mälsä ja sanon valkoinen :D Pale pink on myös ihana jos sitä olisi vaikka leipälautaset.

  • Reply piia 23.02.2015 at 1:22 pm

    Niitty viehättää suuresti, varsinkin valkoiseen yhdistettynä!

  • Reply Kikka 23.02.2015 at 1:51 pm

    Valkoinen lemppari ja sitä maustaisin itselleni yllättävällä Mintulla :) :)

  • Reply Maaria 23.02.2015 at 2:17 pm

    Suosikkini on raikas aqua.

  • Reply Tiina 23.02.2015 at 2:27 pm

    Valkoinen!

  • Reply Mari 23.02.2015 at 2:38 pm

    Niitty ja Sahrami joista Niitty vie voiton :)

  • Reply Viktoriina 23.02.2015 at 3:03 pm

    Vaalenapunainen on suosikkini.

  • Reply Jenni 23.02.2015 at 3:28 pm

    Keltaisesta tulee mieleen aikoinaan Teemassa ollut väri, ihanan aurinkoinen.

  • Reply Mirkkuli 23.02.2015 at 3:43 pm

    Niitty, Aqua ja Pink Pale sopisi ihanasti samaan pöytään

  • Reply Azlak 23.02.2015 at 3:54 pm

    Mustikka ja Niitty!

  • Reply Leena V 23.02.2015 at 3:58 pm

    Valkoinen aina hyvä ja siihen kylkeen pinkki!

  • Reply Ira 23.02.2015 at 6:14 pm

    Kirsikka on uusista väreistä ehdoton lemppari :)

  • Reply rinderella 23.02.2015 at 6:21 pm

    Ei voi valita yhtä lempparia! Just ostetun rintsikan keittiöön paassaisivat vaalea pinkki, sahrami ja niitty, olis aika <3

  • Reply Nora 23.02.2015 at 6:53 pm

    Mun lempiväri on itseasiassa se vaaleanpunainen, jonka valmistus lopetettiin jo! Se oli hieman kirkkaampi kuin nykyinen, onneksi ehdin silloin hamstraamaan itselleni kaikki mahdolliset astiat ;-)

  • Reply Peekoo 23.02.2015 at 6:55 pm

    Vaalea pinkki, on helppo yhdistellä muihin kattaustarvikkeisiin muttei ihan valkoinen kuitenkaan.

  • Reply Riina 23.02.2015 at 8:23 pm

    Valkoista teemaa löytyy kaapista, joten siihen olisi kiva yhdistää tuota sahramia :)

  • Reply hedonya 23.02.2015 at 9:08 pm

    Ihania kaikki! Suosikkini on mustikka. Ihanan tumma sävy.

  • Reply Tiinuska 23.02.2015 at 10:11 pm

    Hmmm….nyt on kyllä vähän vaikea valinta koska mie tykkään monesta eri väristä mutta sanonpas sitten kuitenkin että sahrami :)

  • Reply Heidi 23.02.2015 at 11:25 pm

    Onko muita värejä kuin valkoinen ja musta? Eli mun lempparit valkoinen ja mustikka :-)

  • Reply Annika 24.02.2015 at 6:41 am

    Ehdottomasti aqua ja niitty! Ystäväni toi aikoinaan Geneven tuliaisina kauniin vihreänsinisen kahvikupin ja lautasen. Kuppi on mennyt rikki, mutta lautanen on jollain ihmeen kaupalla säilynyt. Sille olisi kiva saada kaveri! :-)

  • Reply Kirsikka 24.02.2015 at 8:18 am

    Uutuus Sahrami on suosikkini!

  • Reply Emm 24.02.2015 at 10:20 am

    Niitty on ihanan raikas!

  • Reply Hanna 24.02.2015 at 3:22 pm

    Klassinen valkoinen ja keväinen sahrami

  • Reply Sussu 24.02.2015 at 4:40 pm

    Sahramille sykkii sydämeni ja se täydentäisi loistavasti muutenkin retroa kotiamme. :)

  • Reply Jonna 24.02.2015 at 5:11 pm

    Siis nuo kaikki Kokon sävyt on ihania, jopa tuo mustikansininen näyttää hyvältä, vaikka sininen on aina mulle vähän hankala. Oranssi on ihana, sahrami kanssa. Tylsänä saattaisin silti päätyä valkoisiin…

  • Reply Anuinen 24.02.2015 at 7:07 pm

    Kuulun vähemmistöön, mutta liputan ehdottomasti oranssin puolesta! Ihana, kun on kunnon rehellinen oranssi. Olisi niin toimiva kotona olevien pistaasien kanssa.

  • Reply anni 24.02.2015 at 7:50 pm

    valkoinen :)

  • Reply martsa 24.02.2015 at 8:05 pm

    Valkoinen ja sahrami!

  • Reply Sk 24.02.2015 at 9:19 pm

    Valkoinen ja aqua, mutta pirtsakka sahramikin houkuttelis! :)

  • Reply Helena 24.02.2015 at 9:21 pm

    Aqua ja valkoinen :)

  • Reply Sinikka 24.02.2015 at 9:48 pm

    Suosikkini on niitty!

  • Reply Annukka Katainen 24.02.2015 at 10:14 pm

    Ajaton valkoinen on suosikkini

  • Reply mervihop 24.02.2015 at 10:18 pm

    Valkoinen ja aqua

  • Reply pex 24.02.2015 at 10:36 pm

    niitty on raikas.

  • Reply Inka 24.02.2015 at 10:43 pm

    Uudet värit ovat ihania ja muutenkin tykkään tämän sarjan astioista! Olisipa mukava voittaa näitä iso pino kotiin piristykseksi. Sahrami on mun suosikkini!

  • Reply Maijusa 24.02.2015 at 11:22 pm

    Sahrami ja jo tuttu sävy mustikka ovat ehdottomasti herkullisimmat sävyt mielestäni!! Oma olemassa oleva teema-astiasto saisi näistä väreistä sitä kaivattua boostia :)

  • Reply Oili 25.02.2015 at 1:06 am

    Vaalea pinkki on suosikki.

  • Reply Titta 25.02.2015 at 6:50 am

    Sahrami on suosikkini. Yhdistettynä valkoiseen se muistuttaa niin taannoista vastaavaa Teema-astioiden yhdistelmää. Muotokieli on vain erilainen. Teema on vakaa ja jämpti, nämä Kokot irrottelevia ja vapaita.

  • Reply Liinu 25.02.2015 at 10:25 am

    Valkoinen on ihana ja ajaton väri, mutta uutena tulokkaana niitty on ihanan pirteä ja keväinen väri.

  • Reply Seijay 25.02.2015 at 10:43 am

    Mä oon tylsä, mutta tarvitsen täydennystä valkoiseen astiastoon. Eli valkoinen!

  • Reply Laura 25.02.2015 at 12:06 pm

    Niitynvärisistä pistelisin aamupuuroni mieluiten. Teetä voisin sitten juoda vaalean pinkistä kupista.

  • Reply Jenni 25.02.2015 at 12:57 pm

    Valkoinen :)

  • Reply Inttu 25.02.2015 at 1:45 pm

    Kyllä tuo Sahrami vaan mun sydämeni sulattaa ihan lopullisesti! Vaikka mä kyllä haluaisin omasta Koko-astiastostani sellainen iloisen värien sekamelskan! Mukana arvonnassa.

  • Reply Nunnu 25.02.2015 at 2:57 pm

    Valkoinen on aina hyvä, mutta sahrami näyttää näin kevään kynnyksellä todella kivalta.

  • Reply merja hämäläinen 25.02.2015 at 3:39 pm

    Sahrami näyttää ihanan pirtsakalta näin kevättä kohti mennessä. Itselläni jo vuosia ollut ruskeaa ja aquaa väriä. Olisi ihana ostaa uusia värejä sekaan!!

  • Reply RoosaKotilainen 25.02.2015 at 5:12 pm

    Voih tuo Sahrami iski kovaa. Johtunee varmaankin tulevasta keväästä ja auringon pilkahteluista. Uskon myös siihen, että ihminen syö myöskin silmillään ja tämä keltainen väri sais tylsänkin ruoan näyttämään paremmalta (ja instagram -kuvien).
    Yhdistäisin Sahramin lisäksi omaa pientä Siirtolapuutarhakokoelmaani.

  • Reply MinnaK 25.02.2015 at 6:11 pm

    Mukana! Niitty on ihanan keväinen ja vihreän ystävän mieleen muutenkin! :)

  • Reply Wefa 25.02.2015 at 6:40 pm

    Niitty ja vaalea pinkki ovat suosikkejani

  • Reply Joanna 25.02.2015 at 7:20 pm

    No Sahrami tietysti :)

  • Reply Taija/pitkospuitapitkin 25.02.2015 at 9:31 pm

    Mä ottaisin mielelläni kaikkia noita värejä. Ne sopivat todella ihanasti yhteen. Mutta jos yksi väri olisi pakko ottaa, se oisi vaalean pinkin :)

  • Reply maisa 25.02.2015 at 9:36 pm

    sahrami.

  • Reply Niina 25.02.2015 at 10:53 pm

    Kauniita värejä ovt kyllä kaikki ja yllättävän hyvin sopivat yhteen! Itse ottaisin kuitenkin mieluiten valkoista KoKoa, hieman sahramilla höystettynä :)

  • Leave a Reply