Kolme erilaista olohuonetta Iskun tuotteilla + arvonta!

27.02.2015

Täältä tulee kolme erilaista ja oman tyylistäni olohuonesettiä. Iskun kanssa toteutetussa yhteistyöpostauksessa pääsin mukavasti syventymään vähän tarkemmin tuotevalikoimaan, vaikka sieltä monta tuttua tuotetta jo löytyikin. Varsinkin sisustussuunniteluhommissa löydän monesti Iskusta juuri kivoja sohvapöytiä ja sohvia. Moni ei ehkä tiedä, että Isku on jo 85-vuotias yritys ja loistava paikka juuri kotimaisten tuotteiden löytämiseen. Hinta-laatu-suhde on mielestäni myös kohdillaan.

Sanoisin, että Isku ei ole välttämättä pikkukivan sisustustuotteen heräteostospaikka, vaan sieltä kannattaa etsiä kotiin nimenomaan pitkäikäistä kaveria. Oli etsinnässä sitten sohva, valaisin tai sänky.

Rakensin kolme eri olohuonekollaasia valitsemieni sohvien ympärille. Kaikki tuotteet tarkempine lisätietoineen ja hintoineen löytyvät Iskun nettisivuilta. Tutustu kollaaseihin ja mieti mistä sinä pitäisit eniten — postauksen lopussa voit osallistua arvontaan, jonka palkintona on 300 euron lahjakortti Iskuun!

Isku_olohuone_LiteOLOHUONE Lite

”Harmaa-valko-keltaiseen settiin, joka on yksi suosikkiväriyhdistelmistäni, otin mausteeksi myös vaaleaa puuta. Lite-sohva on kerta kaikkisen kaunis – ihanan matala istuinosa ja sirot käsinojat. Loistavat mittasuhteet siis. Lapsiperheelle hyvä valinta irroitettavien päällisten myötä.”

Sohva Lite on kolmen istuttava sohva, jossa kokonaan pestäväksi irroitettava päällinen. HT Collection, 2449 e.
Sohvapöydät Diva kokopuisia sohvapöytiä löytyy useita eri kokoja. Isoimmassa kiva jossa uurrettu kolo pinnassa. Pyöreän pöydän hinta 174 e.
Valaisin Ball on 60-luvun klassikko Tanskasta. Pallon halkaisija 18 cm, 100 e.
Matto Hilla on kelta-valkoraidallinen puuvillamatto, 75×150 cm matto 109 e (saatavana useita kokoja).

isku_olohuone_leonora

OLOHUONE Leonora

”Pehmeä oranssi kiehtoo sekä matossa että valaisimessa. Leonora-sohvan Chesterfieldmäinen muoto on jotain, mitä olen kaipaillut enemmänkin kauppoihin. Tässä mallissa perinteistä muotoa on modernisoitu juuri sopivalla tavalla. Huomaa ihanat pyörät!”

Sohva Leonora on klassisen muotoinen, ajaton sohva jossa kivat pyöräjalat. Verhoilu Mondo-kankaalla, saatavana useita värejä. 1195 e.
Sohvapöytä Tuokio-pöydän kansi on kivan tarjotinmainen, helppo siirrellä kahvoista.149 e.
Valaisin Dexter 3-kupuinen lattiavalaisin on sopivasti retrohtava, varjostimien värit valkoinen musta oranssi. 249 e.
Matto Tähkä oranssi, koko 160×230 cm. 395 e.

 

Isku_olohuone_como

OLOHUONE Como

”Siskollani on Como-sohva (ei vuodesohvamallinen), ja siinä on niin mukava istua. Kivan jämäkkä, mut sopivasti pehmeä. Myös tämä Industrial-lattiavalaisin on mielestäni löytö!”

Sohva Como kotimainen puurunkoinen vuodesohva, metallijalat. 2910 e.
Sohvapöytä Case pyörällinen sohvapöytä + monikäyttöiset hyllyköt, valmistaja kotimainen HT Collection. 100x40x80 cm kokoinen hylly 739 e.
Valaisin Industry lattiavalaisin, mattaharmaa ja musta. 225 e.
Matto Haltia villamatto 100 % villaa. Saatavana koot 160×230 cm ja 80×1200 cm. Harmaa, valkoisilla raidoilla. alk. 269 e.

///

Tervetuloa Iskun ja Divaanin lukijailtaan keskiviikkona 11.3. klo 18–21 Iskun myymälään Espooseen (Kuitinmäentie 26). Myös minä olen paikalla kertomassa suosikkituotteistani (ja muutenkin saapi tulla nykäisemään hihasta ja moikkaamaan!). Ilmoittaudu pian, sillä paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautuminen osoitteessa www.divaaniblogit.fi/isku

 ///

 300 euron lahjakortin ARVONTA!

Kerro oma suosikkisi sohvakollaaseista ja pieni perustelu kommenttilboksiin. Palkintona 300 euron lahjakortti Iskuun ja arvonta sulkeutuu keskiviikkona 4.3. Onnea arvontaan!

 

(Jokainen saa osallistua vain yhden kerran, tuplakommentit poistetaan.)

Yhteistyössä: Isku

You Might Also Like

232 Comments

  • Reply Pilviraitti 27.02.2015 at 3:20 pm

    Ihastuin ekaan kollaasiin. Nuo valinnat sopisi hyvin myös meidän 50-lukulaiseen olkkariin.

  • Reply sarianna 27.02.2015 at 3:31 pm

    Olohuone Lite on suosikkini keltaisella värillään ja retrohenkisillä sohvapöydillään! :)

  • Reply Mari 27.02.2015 at 3:35 pm

    Olohuone COMO miellyttää omaa silmää eniten. Sohva on kaunis, näyttää kutsuvalta ja löhöiltävältä. Matto on täydellisen värinen ja pinta näyttää neulotulta, tykkään. Valaisin on huippu, mutta hyllyköt eivät lähtisi omaan kotiin.

  • Reply Ella 27.02.2015 at 3:45 pm

    Kollaaseista viimeinen miellyttää eniten! Muutamme kesällä uuteen asuntoon, jonne olemme hankkimassa Comon! Se on jo monta vuotta ollut toivelistallani :) Eli 300 euron lahjakortti pääsisi heti käyttöön :D

  • Reply Joliel 27.02.2015 at 4:00 pm

    Ihastuin ensimmäiseen vaihtoehtoon, eli Liteen. Sohva näyttää todella mukavalta ja myös meillä lemmikkiperheessä arvostetaan irroitettavia ja pestäviä päällisiä. Pidän luonnonmateriaaleista, joten kokopuiset puunväriset pöydät ovat kivaa vaihtelua kaiken valkoisen sisustuksen keskelle. Kaikista ihaninta kokonaisuudessa on kuitenkin valloittavan keltaiset Ball-valaisin ja raidallinen Hilla-matto! Tässä kollaasissa on keväistä raikkautta!

  • Reply PW 27.02.2015 at 4:01 pm

    Como on suosikkini naista!

  • Reply Outi 27.02.2015 at 4:13 pm

    Hienot kollaasit! Eka on mun suosikki, koska en vain tykkää valkoisesta väristä oikein missään. Nuo keltaiset lamput on ihanat! Ottaisin sellaisen heti. Mutta harmaan sohvan joutuisin vaihtamaan muun väriseen, vihreään ehkä, tai oranssiin tai violettiin.

  • Reply Sinni 27.02.2015 at 4:15 pm

    Minä samaten jämähdin heti kuolaamaan tuota Lite-sohvaa – täydelliset mittasuhteet tosiaan ja väri myös! Pestävistä päällisistä plussaa. Niiiiiiiin kuule kelpuuttaisin omankin kankun alle! Sohvapöydät on nättejä ja.

  • Reply Teija H 27.02.2015 at 4:24 pm

    Ensimmäinen ryhmä miellyttää eniten.Sohva yksinkertaisen kaunis.

  • Reply Tuija 27.02.2015 at 4:28 pm

    ensimmäinen kollaasi on minun mieleeni. Siinä on niitä värejä mistä itse pidän.

  • Reply Tilla 27.02.2015 at 4:31 pm

    Jokaisessa jotain kivaa, mutta pelkistetyltä värimaailmaltaan tuo Como on kyllä suosikkini.

  • Reply Marinoora 27.02.2015 at 4:31 pm

    Lite! Ihanan pirteä. Rakastan harmaata ja keltainen tuo siihen pirteyttä ja vaalea puu tekee setistä minun maun mukaisen.

  • Reply Ritva Puintila 27.02.2015 at 4:38 pm

    Eka oli mielestäni pirtein vaikkakin kaikki olivat kivoja.

  • Reply Sari P 27.02.2015 at 4:40 pm

    Suosikkini on eka, Lite. Moderni yhdistettynä ihaniin kevätväreihin! Ihastuin erityisesti sohvapöytiin :)

  • Reply AnKa 27.02.2015 at 4:43 pm

    Como ja Lite-sohvat näyttävät molemmat kivoilta. Sohvan etsintä on täällä kuumimmillaan. Pitää ehdottomasti käydä nuo koeistumassa. Pikku avustus hankintaan olisi siis oikein tervetullut. Como -kollaasi miellyttää eniten.

  • Reply Merja 27.02.2015 at 4:45 pm

    Lite on lemppari, tumma keltainen yhdistettynä harmaaseen sohvaan ja puun väriin on vain niin kotoisa!

  • Reply Jenskajee 27.02.2015 at 4:46 pm

    Diva sohvapöytä olisi kuin tehty meidän olohuoneeseen, josta nyt pöytä uupuu.

  • Reply paula 27.02.2015 at 5:03 pm

    Ooo. Kaikissa oli mieluisia juttuja, mutta ehdottomasti ensimmäinen kollasi on on kokonaisuutena mieluisin. :)

  • Reply Merja 27.02.2015 at 5:07 pm

    Lite on kiva

  • Reply LA 27.02.2015 at 5:08 pm

    Saako vastata Liten ja Comon yhdistelmä? :) En välitä keltaisesta, mutta puisista pöydistä kyllä. Kokonaisuutena kolmonen on paras.

  • Reply Sami 27.02.2015 at 5:13 pm

    Lite on näistä selkeästi paras; elävä ja lämmin ratkaisu kotiin.

  • Reply tanja aaltonen 27.02.2015 at 5:22 pm

    Numero 3.mukavan moderni.

  • Reply Hetsku 27.02.2015 at 5:29 pm

    Lemppari on toinen kollaasi, sillä näyttää ihanan raikkaalta! Musta, terrakotan sävy ja vaalea puu näyttää ihanalta yhdessä :) Jos nuo sais itelle, niin sohva olis valkoisen sijaan harmaa.

  • Reply Nella 27.02.2015 at 5:33 pm

    Oma lempparini oli Lite. Se näyttää mielestäni kaikkein kotoisammalta, en ole koskaan ollut oikein vaalean skandinaavisen tyylin ystävä. Valkoiset sohvatkin aiheuttaa lähinnä sellaisen ei apua -reaktion, kun mietin mitä kaikkea niille koko ajan olisin vahingossa pudottelemassa. Ehdottomasti kuitenkin isoin syy taisi olla nuo Ball-valaisimet, ihana muoto ja väri!

  • Reply P 27.02.2015 at 5:40 pm

    Valintani on ehdottomasti Lite. Jo ihan senkin perusteella, että keltainen on hivuttautunut salakavalasti ykkössuosikkivärikseni. Lisäksi nuo kalusteet sopisivat passelisti olohuoneeseemme, kun täällä on jo muutenkin 50-lukulaista tai sen henkistä tavaraa.

  • Reply Minttu-Susanna 27.02.2015 at 5:50 pm

    Viimeinen versio eli Como on suosikkini – eikä vähiten siitä syystä, että kyseinen sohva löytyy kodistani. Olet kerännyt todella kauniin kollaasin tuon sohvan ympärille ja sävymaailmakin on aivan ihana. Kyseisessä kollaasissa oleva matto alkoi kovasti kiinnostamaan…

  • Reply Johanna 27.02.2015 at 5:50 pm

    Pakko sanoa, että tykkäsin kaikista, eniten kuitenkin viimeisestä. Siinä on mukavan rento fiilis.

  • Reply Elina/Chocochili.net 27.02.2015 at 6:05 pm

    Nro 1. Harmaan ja keltaisen yhdistelmä on mun lemppari ja löytyy jo nyt olohuoneesta. Lahjakortille olisi käyttöä, vaikkapa just nuo valaisimet sopisivat meille!

  • Reply Eveliina 27.02.2015 at 6:10 pm

    Lite taitaisi olla valinta ainakin tänään. Tuo keltaisen sävy on ihana ja kokonaisuus on lämmin.

  • Reply maamu 27.02.2015 at 6:12 pm

    Suosikkini oli Olohuone Como. Aivan ihana!

  • Reply piia/piipadoo 27.02.2015 at 6:23 pm

    Viimeinen on suosikkini, erityisesti nuo hyllyt ja sohvapöytä rupesivat heti houkuttelemaan!

  • Reply Sarp 27.02.2015 at 6:27 pm

    Ensimmäinen kuva. Lite sohva ja ”kolopöytä” <3

  • Reply Maikki 27.02.2015 at 6:29 pm

    Liten värit ja kaunis puu miellyttävät eniten!

  • Reply ookoo 27.02.2015 at 6:37 pm

    Gomorran on suosikkini. Oman näköinen kokonaisuus!

  • Reply AM 27.02.2015 at 6:42 pm

    Tuo oranssi leonora on mun lemppari. Ihanan muhkea sohva ja pirtsakka väri sopivat yhteen kuin riisipuuro ja kaneli.
    Ja kyllä, laadukas sänky olisi hakusessa eli jos lahjakortti osuis kohilleen, niin z z z

  • Reply leea 27.02.2015 at 6:46 pm

    Eka kollaasi oli eniten makuuni

  • Reply Jutta W 27.02.2015 at 7:02 pm

    Kyllä mun ääni menee Comolle. Se tyyli sopii meidän moderniin kotiin! :)

  • Reply jessika 27.02.2015 at 7:09 pm

    ensimmäinen vaihtoehto mun mieleeni, siinä on lämpöisin tunnelma, vähän sellaista mummolamaisuutta modernin keskellä

  • Reply Tiia - Littlebigthings 27.02.2015 at 7:17 pm

    Suosikkini on Como. Ihastuin täysin tuohon valaisimeen :)

  • Reply joska 27.02.2015 at 7:21 pm

    Olohuone Lite on suosikkini. Se on moderni ja henkii silti hieman 50-lukua. Juuri minun mieleeni.

  • Reply sannikas 27.02.2015 at 7:36 pm

    Olohuone Leonora.Koivupöydät/-tasot ovat olleet suunnitelmissa jo pitkään.Ratkihauskaan ryhmäämme sopisi myös oranssinen väri nykyisen vihreän vierelle.Sohva on ihanan kutsuva.

  • Reply Suvi 27.02.2015 at 7:41 pm

    Como olohuone on just mun. Tuo sohva voisi tulla vaikka heti meille, matto on ihanan eläväpintainen ja valaisin IHANA.

  • Reply KatjaM 27.02.2015 at 7:53 pm

    Kaikki on kivoja, mutta Lite vie voiton pitkän harkinnan jälkeen :)

  • Reply Virve 27.02.2015 at 7:53 pm

    Eka on kivoin, siinä on värit kohdillaan!

  • Reply Päivi 27.02.2015 at 8:06 pm

    Como on suosikki, tuo sohva olisi upea. :)

  • Reply susan 27.02.2015 at 8:06 pm

    Como on lemppari. Ostin luotolla ensimmäiseen asuntooni tuon tyylisen sohvan ja se oli täydellinen. Jämäkkä, helppo hoitaa, pystyi köllöttelemään kipeenä vuorokausia ilman että mikään puutui. Sitten muutimme taloon jonne kyseinen ei vaan mahtunut. Nyt sitä sohvaa on melkoisen ikävä, varsinkin kun nykyisessö puutuu pakarat nopeasti:-D

  • Reply Alisa 27.02.2015 at 8:18 pm

    Tykkään viimeisen kollasiin seesteisestä ja valoisasta tunnelmasta, ehdottomasti mun lemppari!

  • Reply Karkku 27.02.2015 at 8:19 pm

    Como, koska arvoin sen ja Interfacen Bluesin välillä ja päädyin jälkimmäiseen vuosi sitten;)

  • Reply Pefletti 27.02.2015 at 8:30 pm

    Viimeinen kokonaisuus on minun makuuni. Tykkäsin neutraaleista väreistä, pehmoisen näköisistä materiaaleista mutta rakastuin ilmavaan hyllykkökokoelmaan!

  • Reply päivi 27.02.2015 at 8:32 pm

    Vika on oma suosikki. Sopii hyvin omaan makuun ja olisi helppo yhdistää jo olemassa olevaan.

  • Reply Helinä 27.02.2015 at 8:38 pm

    Olohuone Leonora on ehkä eniten mieleeni. Kaikki sopivasti sekavaa sorttia keskenänsä, kuten meidän kodissa tuppaa tavarat olemaan. Sohvassa parasta on pienet pyörät alla, toki mahdollisen testauksen jälkeen voisin istuvuudestakin kertoa jotain. Sohvapöydän tarjottimaista ilmettä hyödyntäisin ehdottomasti, mm. voisin pyytää jos joskus saisin aamupalan makuuhuoneeseen (eihän sen tarvitse sänkyyn asti tulla, viereen vain). Dexter valaisimen värit natsais meidän olohuoneen väreihin ja ehdoton plussa on se että saisin kolmeen suuntaan epäsuoraa valoa. :) Matto nyt vaan on tosi kiva, se on oranssi! <3

  • Reply Lyde 27.02.2015 at 8:40 pm

    Lite on suosikkini! Keltainen tällähetkellä minun suosikkivärini, on ollut jo pitkään. Lisäksi mietin kalustoa uuteen taloomme, johon on tulossa myös vaaleaa puuta esille, sopisi tuo ryhmä senkin puolesta meille oikein hyvin :-)

  • Reply Anu 27.02.2015 at 8:56 pm

    Olohuone Como on suosikkini. Siinä on kiva tunnelma ja tuo sohva on upea.

  • Reply Maikki 27.02.2015 at 8:58 pm

    Olohuone Lite on suosikkini. Ihana keltaisen, harmaan, valkoisen ja luonnollisen puun yhdistelmä. Skandinaavisuus ja raikas keltainen on mieleeni.

  • Reply Sanna 27.02.2015 at 9:02 pm

    Tuo Lite vei sydämeni. Ihanan tyylikäs ja pirteä kokonaisuus.

  • Reply EmHa 27.02.2015 at 9:17 pm

    Olohuonetyyli Leonora on suosikkini niinkin hassusta syystä kuin sohvan ikkupikku rullat. Oranssista aina plussaa.

  • Reply suvi 27.02.2015 at 9:18 pm

    Olohuone Leonora on ehdoton suosikkini. Olen aina himoinnut kotiini tuon tyylistä sohvaa, ehkä joku päivä semmoisen vielä saan hankittua :)

  • Reply AnnaB 27.02.2015 at 9:19 pm

    Olohuone Lite! Nyt tuli sellainen olo, että pitää saada omaan olohuoneeseen väriä lisää.

  • Reply Nannil 27.02.2015 at 9:20 pm

    Pidin kolmannen vaihtoehdon värittömyydestä, selkeydestä ja MAHDOLLISUUKSISTA. Hyllyt täyttyisivät kuitenkin värikkäistä lehdistä ja kirjoista, maljakoista ja kynttilöistä; sohvalle asettuisi tyynyjä ja vilttiä; matto lapsen leluista, istumatyynyistä ja keksin muruista.

  • Reply Anna E. 27.02.2015 at 9:20 pm

    Comoa äänestän!

  • Reply Iiruska 27.02.2015 at 9:22 pm

    Olohuone Como on suosikkini, joissa yhdistyy mielestäni mukavuus ja särmikkyys.

  • Reply Nora 27.02.2015 at 9:27 pm

    Lite on mun suosikki. Väreistä iskee oikeastaan vaan sohvan harmaa, mutta pöytien sekä valaisimien muotoilut on ihanat!

  • Reply nnu 27.02.2015 at 9:31 pm

    Eka kollaasi istuisi meille kuin nenä päähän. Keltainen on ollut lempivärini jo ala-asteelta lähtien.

  • Reply Mirva 27.02.2015 at 9:43 pm

    Lite – Sopivasti väriä ja harmoniaa

  • Reply Sirkku 27.02.2015 at 9:45 pm

    Como on suosikkini, rauhallinen ja valoisa.

  • Reply Tytti 27.02.2015 at 9:49 pm

    Tällä hetkellä valintani osuisi Leonora -kollaasin kohdalle. Oranssi kuvioinen matto nappaa silmään ja tuo sohva. Tykkään siitä että sen muoto ja juuri nuo pyörät tuovat mieleen New Yorkin. Kaiken ei tarvitse aina olla suorakulmion muotoista.

  • Reply Leena 27.02.2015 at 9:49 pm

    Olohuone Lite oli paras vaikka voisin poimia kaikista vähän jotain ja yhdistellä niistä mieleisen. Mukava arvonta. :)

  • Reply Virpilii 27.02.2015 at 9:56 pm

    Como ehdottomasti <3

  • Reply Terhi J 27.02.2015 at 9:56 pm

    Como oli suosikkini. Kivan pehmeän näköinen sohva oli niin kutsuva.

  • Reply Marbi 27.02.2015 at 10:05 pm

    Leonorassa ihastuttaa erityisesti tuo lamppi. Aivan ihana!

  • Reply Tiinaf 27.02.2015 at 10:09 pm

    Como minunkin suosikkini!

  • Reply Merja 27.02.2015 at 10:15 pm

    Viimeinen eli Como.
    Toi jalkalamppu kutkuttaa. Siinä näytttäis olevan oranssi sähköjohto. Sillä oranssilla, kun sävyttäisi sohvan ois lähellä täydellistä.

  • Reply Johanna 27.02.2015 at 10:22 pm

    Como on harmoninen ja ajaton kokonaisuus. Erityisesti matto miellyttää!

  • Reply annukka 27.02.2015 at 10:53 pm

    Kolmas vaihtoehto osuu parhaiten. Sohva näyttää mukavalta ja laadukkaalta. Matto on myös hyvännäköinen. Hyllyt ei ole minun makuun.

  • Reply annukka 27.02.2015 at 10:53 pm

    Kolmas vaihtoehto osuu parhaiten. Sohva näyttää mukavalta ja laadukkaalta. Matto on myös hyvännäköinen. Hyllyt ei ole minun makuun.

  • Reply Ansa-Maria 27.02.2015 at 11:04 pm

    1 on suosikkini. Tykkään etenkin sohvan ja sohvapöydän sopusoinnusta. Mattokin on kiva, vaikken keltaisesta yleensä välitäkään :)

  • Reply Elis 27.02.2015 at 11:19 pm

    Ehdottomasti kolmonen! Niin kaunis, ajaton ja silti nykyaikainen kokonaisuus.

  • Reply Sandelsson 27.02.2015 at 11:22 pm

    Como vei minut jonnekin ihanaan haavemaailmaan. Niin seesteisen raikas, olematta silti tylsä.

  • Reply Kaisa 27.02.2015 at 11:25 pm

    Kyllä se on Lite! Etenkin sohvan voisin kotiuttaa samantien! Ja puu yhdistettynä harmaaseen ja valkoiseen on vaan ihana.

  • Reply Linda 28.02.2015 at 12:43 am

    Kaikki on kivoja, mutta Lite on suosikkini.

  • Reply saya 28.02.2015 at 12:44 am

    Leonora oli oma lemppari, se on vaihtoehdoista ehkä pehmein ja maanläheisin.

  • Reply Anni 28.02.2015 at 1:12 am

    Mun suosikki on como, koska tuo ah niin linjakas ja kaunis como on harkinnassa uudeksi sohvaksi! Tarvitsen vuodesohvan ja tuon jopa kelpuuttaisin. On vaikeaa löytää kaunista, käytännöllistä ja hyvät istumis- ja nukkumisominaisuudet omaavaa sohvaa. Huomenna menen Comoa koeistumaan.

  • Reply Siniir 28.02.2015 at 1:49 am

    Lite on ehdottomasti suosikkini, keltaisen ja harmaan sopusointu miellyttää silmää. Puun väri tuo ihanaa raikkautta. :)

  • Reply Emm 28.02.2015 at 2:44 am

    Kylläpäs ”värikkäät” yhdistelmät näyttävät raikkailta! Silti suosikkini on ehdottomasti Como, kauniin vaaleaa ja yksinkertaista. Ihanaa viikonloppua :)

  • Reply MinnaK 28.02.2015 at 5:00 am

    Olen kuolannut Lite sohvaa jo tovin. Arvaatko siis suosikkini ;)?

  • Reply Maiqqu 28.02.2015 at 6:22 am

    Valkoinen sohva on ihana, mutta liian arka väri lapsiperheeseen. Ehkä joskus…

  • Reply Asta 28.02.2015 at 6:40 am

    Como on mieleiseni, niin rauhallinen tunnelma…

  • Reply Sari Uotila 28.02.2015 at 7:15 am

    Olohuone Litessä on paras kokonaisuus. Pidän sohvasta tosi paljon. Meillä on ollut vastava sohva Iskulta ja yhä tuo malli on hyvä! Kokonaisuus on hyvin raikas. Huvittavaa, että meidän sohvapöytäkin oli melkein samanlainen, väri oli musta.

  • Reply Milla Katjaana 28.02.2015 at 7:21 am

    Olohuone Lite miellytti eniten, vaikka hyvin voisin poimia tuotteita myös muista ehdotuksista.

  • Reply Talvikettu 28.02.2015 at 7:33 am

    Olohuone Lite on myös minun suosikkini. Retrohenkisyyttä mutta kuitenkin nykypäivää :)

  • Reply Jessica 28.02.2015 at 7:34 am

    Viimeisin kollaasi on ehdottomasti kaunein; matto, sohvapöytä, valaisin… ihan kaikki! :)

  • Reply Tiina 28.02.2015 at 8:02 am

    Olohuone como mielytti eniten, oli niin ilmavan oloinen. Tuli keväinen olo jokaista tilaa katsoessa.

  • Reply Hanka 28.02.2015 at 8:15 am

    Lite! Ihana sohva sopisi meille täydellisesti :)

  • Reply TinttiS 28.02.2015 at 8:28 am

    Kaikki kolme on mun mielestä erittäin raikkaita ja keväisiä kokonaisuuksia, mutta omaksi henkilökohtaiseksi suosikiksi nousi Lite. Toi keltaisen ja harmaan liitto toimii vaan todella kivasti! :)

  • Reply Nea Lemmelä 28.02.2015 at 8:52 am

    olohuone como

  • Reply Karin // Tunne tilat 28.02.2015 at 8:58 am

    Olohuone Lite on minun suosikkini muotokielensä ansiosta. Värit olisivat omaan kotiin erilaiset, mutta Ball-valaisimet ovat klassikoita, sohvan muoto kevyt ja linjakas muotoilu ovat tismalleen makuuni ja vaalea puu on aina mieleeni.

    Hienot kollaasit kaikkinensa!

  • Reply erja 28.02.2015 at 9:01 am

    Olohuone lite. Raikas keltainen ja mieluisin sohva.

  • Reply kkiira 28.02.2015 at 9:08 am

    Ensimmäinen kollaasi kolahti lujaa, koska sohva oli ihanan keveän näköinen, puunsävy kutsuva ja värit raikkaita. Voisin kuvitella tuon omaan kotiinikin.

  • Reply Elsa K. 28.02.2015 at 9:25 am

    Lite-kollaasi iski silmään, raikkaat värit ja harmaa tasapainottaa kovasti :) Tuo sohva, ah!

  • Reply sigge 28.02.2015 at 9:30 am

    Lite on mun suosikki! Kevään myötä tuo keltainen värikin alkaa taas tuntumaan kivalta!

  • Reply JohannaL 28.02.2015 at 9:39 am

    Como on suosikkini, niin raikas.

  • Reply Sussu 28.02.2015 at 9:52 am

    Lite kokonaisuudessa on kaikki kohdallaan, sopisi huusholliimme täydellisesti. :)

  • Reply Marika 28.02.2015 at 9:54 am

    Hei,

    tuo viimeinen Como kyllä miellyttää eniten. Rauhallinen, seesteinen ja tyylikäs kokonaisuus :) Matto on ihana!

  • Reply Ida 28.02.2015 at 9:57 am

    Olohuone COMO, minun makuuni. Ajaton ja rauhallinen.

  • Reply _marika_ 28.02.2015 at 10:18 am

    Olohuone Lite on suosikkini. Sohva on kauniin harmaa. Sekä sohva että pöydät ovat ”kevyen” oloiset. Ball-valaisimia olen ihastellut jo aiemminkin. Kokonaisuus on raikas.

  • Reply Ella V. 28.02.2015 at 10:26 am

    Eka miellyttää eniten :) Harmaa ja keltainen toimii kivasti yhdessä!

  • Reply Liisa 28.02.2015 at 10:32 am

    Lite on suosikkini ja tuo valaisin meillä on joskus ollutkin, tosin punaisena.
    Liisa

  • Reply Johanna 28.02.2015 at 11:08 am

    Suosikkini on Lite: ihanan raikkaat värit ja rento tunnelma! :)

  • Reply Minna P 28.02.2015 at 11:13 am

    OLOHUONE Lite on minun mieleen. Huonekalut ym. ja värisävyt käyvät hyvin yhteen.

  • Reply Muuttolintu 28.02.2015 at 11:19 am

    Suosikkini on ihanan pirteä, mutta samaan aikaan seesteinen Lite. Keltaisen ja harmaan yhdistelmä, sekä hillityt muodot luovat tasapainoisen kokonaisuuden.

  • Reply JelenaMarjatta 28.02.2015 at 11:19 am

    Keskimmäinen, Leonora, on suosikkini. Rakastan valkoista väriä sisustuksessa ja sohvan jalat ovat kauniit. :)

  • Reply Jenskuu4 28.02.2015 at 11:22 am

    Como on niin mun näkönen! Valkoista ja harmaata, tykkään! Vuodesohva on ihan ”must”, jotta vieraille on tilaa nukkua. :)

  • Reply Petra 28.02.2015 at 11:36 am

    Kaikissa kollaaseissa on jotain kivaa. Näin kevään korvilla tuo Liten keltainen pirtsakkuus vie voiton.

  • Reply Ipe1961 28.02.2015 at 12:10 pm

    Kaikissa kokonaisuuksissa on sitä jotakin, mutta Lite yltyi suosikikseni täydellisen sohvan vuoksi ja poikkeavasti ihastuin oranssiin väriin tässä olkkarissa! :)

  • Reply piitzi 28.02.2015 at 12:21 pm

    Valitsin Liten sohvan värin (en tykännyt yhdestäkään sohvan mallista, sori :) )ja nuiden ihanien keltaisten valaisimien vuoksi.

  • Reply Minsu 28.02.2015 at 12:30 pm

    Ehdottomasti tuo ensimmäinen, eli Lite. Juurikin tuontyyppinen sohva on hakusessa vanhan ja jo huonoksikäyneen vastaavan tilalle. Keltainen ja vaalea puu nyt kuuluvat muuten suosikkeihini.

  • Reply Hanna 28.02.2015 at 12:37 pm

    Leonora puhutteli tällä kertaa. Raikas.

  • Reply Marianna 28.02.2015 at 12:38 pm

    Olohuone Lite! Sohva on juuri sellainen minkä haluaisin ja pöytien kanssa täydellinen yhdistelmä :)

  • Reply petra 28.02.2015 at 1:05 pm

    Lite palleroineen ja täydellisine sohvineen on mun suokkari!

  • Reply Lida 28.02.2015 at 1:13 pm

    Vaikea valinta Liten ja Comon välillä. Toisaalta Liten yksinkertaisen tyylikäs sohva ja sohvapöydät miellyttävät, mutta keltainen ei ehkä ole se tehosteväri mitä omaan kotiini lisäisin. Como on taas hillitty ja tyylikäs mutta kyllä sitä jotain väriä kaipaisi omaan olohuoneseensa näin kevään tullen! Vaikea valinta mutta päädytään tällä kertaa kuitenkin Liteen.

  • Reply maja | musta ovi 28.02.2015 at 2:12 pm

    Suosikkini on Lite. Harmaa-valko-keltainen toimii aina ja tuo sohva on juuri eikä melkein täydellinen!

  • Reply Sienna 28.02.2015 at 2:19 pm

    Lite on paras! Harmaata ja keltaista löytyy tällä hetkellä omastakin olkkarista. :)

  • Reply Janna 28.02.2015 at 2:39 pm

    Olohuone Lite on mielenkiintoisin. Valaisimet ovat hienot ja raitamatot aina kivoja. Puupöydät sopivat yllättävän hyvin keltaisen kanssa.

  • Reply Honey 28.02.2015 at 2:49 pm

    Leonora, eli vaihtoehto 2 osuu minun makuuni. Ihana sohva ja uskomaton matto. Raikkautta väreillä ja valkoisella sekä vaalealla puulla. Mmmm. :)

  • Reply Vilja @ muotoseikka 28.02.2015 at 3:30 pm

    Como on eniten minun mieleeni yksinkertaisen tyylikkyytensä vuoksi. Ajantonta ja eleetöntä. Mukana arvonnassa!

  • Reply Marjo 28.02.2015 at 3:32 pm

    Suosikkini näistä on olohuone COMO. On harmoninen kokonaisuus.

  • Reply Henna73 28.02.2015 at 4:41 pm

    OLOHUONE Lite oli ihanan keväinen ja pirteä

  • Reply Joppana 28.02.2015 at 5:27 pm

    Vaikea valinta Liten ja Comon väliltä. Lite vie kuitenkin voiton värikkäiden valaisimien ja maton ansiosta.

  • Reply Betsy 28.02.2015 at 5:44 pm

    Lite on mielestäni kodikkain, väriä pitää olla! Tosin vaihtaisin tuon keltaisen johonkin muuhun, se alkaa olla jo liian kulunut väri ja sikstoisekseen olen sitä aina inhonnut! Mutta matosta löytyi ihana roosa ;)

  • Reply eija 28.02.2015 at 6:03 pm

    Lite oli mun suosikki! Ihanan raikasta harmaan rinnalla ja Diva sohvapöytä on muutenkin ollut mun hankintalistalla!

  • Reply annak 28.02.2015 at 6:10 pm

    Minäkin tykkään todella paljon keltaisen ja harmaan yhdistelmästä, joten ykkönen on suosikkini :).

  • Reply Riitta 28.02.2015 at 6:22 pm

    Leonora on minulle mieleisin kokonaisuus. Pehmeä oranssi lämmittää ja sohvan muodot ovat kauniit.

  • Reply Pujo 28.02.2015 at 7:22 pm

    Como, ehdottomasti! Olen haikaillut Comon perään jo monta vuotta, mutta se on ollut aivan liian kallis. Siispä kituutamme edelleen ”opiskelijasohvallamme”.

  • Reply Tanja Peräsaari 28.02.2015 at 8:42 pm

    Como on sopivan seesteinen … ;o)

  • Reply Yorkki 28.02.2015 at 9:01 pm

    Suosikkini on Lite. Ihanat Diva kokopuiset sohvapöydät.

  • Reply bikke 28.02.2015 at 9:03 pm

    Olen ymmälläni! Minä , whitelover.. valitsen ekan Liten. Miksikö? Puiset pöydät heräätävät minussa muistot mummolasta. Modernisoituna. Sohvan väritys on armollinen pikku lialle. (mukamas :) ) Lamppujen väritys saa minut iloiseksi. Tuolla vieraanikin viihtyisivät!

  • Reply Liisa-mummo 28.02.2015 at 9:37 pm

    Lite olisi minun suosikkini. Kauniita kylläkin kaikki.

  • Reply Marja-Liisa Metsäranta 28.02.2015 at 9:49 pm

    Lite miellytti eniten, kaunis sohva, irtopäälliset, kevään väri keltainen ja valkoinen raikkaat.

  • Reply Marjut 28.02.2015 at 9:55 pm

    como on minulle mieluisin =)

  • Reply V 28.02.2015 at 9:55 pm

    Lite on mun lemppari, sillä keltainen on yks mun lemppariväreistä ja harmaa sohvakin on mun makuun :)

  • Reply Anna 28.02.2015 at 10:24 pm

    Olohuone Lite ja varsinkin tuo sohva olisi ihana lisä uuteen kotiin, josta tosin vielä ei ole hajuakaan!

  • Reply Pirjo Immonen 28.02.2015 at 10:26 pm

    Olohuone Leonora on suosikkini.

  • Reply Anne 28.02.2015 at 10:40 pm

    Leonora-kokonaisuus viehätti leikkisyydellään ja mukavan näköisellä sohvalla. Tosin oma suosikki (ainakin ulkonäön puolesta) Iskun sohvavalikoimasta on 50-60-lukua henkivä Diva :)

  • Reply Matleena Muotkavaara 28.02.2015 at 10:47 pm

    Lite-kokonaisuus kiinnostaa eniten keltaisen pilkahduksen takia.

  • Reply Rullus 28.02.2015 at 11:09 pm

    3 on suosikkini. Kauniin yksinkertaista ja ajatonta!

  • Reply Marja-Leena Remes 28.02.2015 at 11:26 pm

    Siinähän se taas putkahti kiusaamaan verkkokalvojani tuo Leonora. Sen perään olen jo kuolannutkin jonkin aikaa ja lähes päivittäin käynyt sohvaa ihastelemassa Iskun sivuilta. Pehmeän näköinen ja varmasti olisi nautinto sen syliin käpertyä. Sohvan paikkakin on jo mitattuna ja hyvin sopii entisen -80-luvulla ostetun sohvan paikalle. Lapsetkin jo niin isoja että valkoisen sohvan voisi hankkia… Oranssikuvioinen mattokin sopisi kuin nappi silmään samoin kuin kuvassa oleva lamppu. Oranssit verhot hankin jo syksyllä ;)

  • Reply Seppo 28.02.2015 at 11:38 pm

    Como miellyttää eniten silmää. En niin hirveästi tykkää kirkkaista väreistä sisustuksessa.

  • Reply mommy 28.02.2015 at 11:57 pm

    Lite <3 Aivan ihanat värit ja muodot! Tykkään tosi paljon!

  • Reply Iinag 01.03.2015 at 12:40 am

    Kevyen muotokielen ja Ball-valaisimen ystävänä suosikkini on tietysti ensimmäinen kollaasi. Pikkuhiljaa olemmekin katselleet poikaystävän kanssa sohvia, jos uskaltaisi muuttaa yhteen, vaikka molemmilla on äärimmäisen vahvat mielipiteet sisusuksessa :D

  • Reply magda 01.03.2015 at 5:20 am

    Kaikki on hienoja, mutta valinta on Como, koska tuo sohva vie voiton, aivan ihanan upea valkoinen sohva.

  • Reply Miia 01.03.2015 at 7:47 am

    Como sohva olisi ihana uuteen olohuoneeseemme.

  • Reply Pikku. 01.03.2015 at 8:19 am

    Ensimmäinen kollaasi on kokonaisuutena todella kaunis mutta viimeisessä on ihana sohva! Ehkä silti värien puolesta kallistun ensimmäiseen.

  • Reply klaara 01.03.2015 at 8:22 am

    Olohuone Lite on suosikkini. Rakastan sisustuksessa värejä ja tuo harmaan ja keltaisen yhdistelmä on upea.

  • Reply Kanelipulla 01.03.2015 at 10:29 am

    Ensimmäinen kollaasi on suosikkini! Raikkaat värit piristävät silmää ja etenkin valaisimet muotoilullaan hurmasivat minut.

  • Reply Marie 01.03.2015 at 10:49 am

    Tuo ensimmäinen kuvakollaasi osui ja upposi! Ensinnäkin tuo harmaa sohva on juurikin sellainen minkä voisin kotiuttaa meille vaikka samantien ja toiseksi tykkään tuosta värimaailmasta. Jotenkin kodikas ja meidän näköinen. Sisustuksessa tälläkin hetkellä samoja sävyjä, harmaata, keltaista, valkoista ja puuta. Tykkään!

  • Reply anneli 01.03.2015 at 11:05 am

    Como, hyvät värit ja selkeät muodot

  • Reply Siinatar 01.03.2015 at 11:24 am

    Como, tyylikäs ja ajaton =).

  • Reply Maria.s 01.03.2015 at 11:59 am

    Ensimmäinen oli eniten mieleeni, ihanan raikas väritys. Harmaa ja keltainen sopii hyvin yhteen

  • Reply Ansku 01.03.2015 at 12:09 pm

    Eka kollaasi on ihana pirtsakka ja keväinen, tuommoinen tyyli olisi ihana omaan olkkariin mutta mustia karvoja tiputtavan koiran kanssa ei passaa nuo vaaleat matot

  • Reply hedy 01.03.2015 at 12:43 pm

    COMO on suosikkini, valkoinen on kaunista ja ajatonta ja pyörälliset kalusteet ovat käteviä.

  • Reply Laura 01.03.2015 at 1:39 pm

    Suosikkini on Como. Tuo sohva on todella kaunis. Muutenkin tyylikäs ja ajaton sisustus.

  • Reply siili82 01.03.2015 at 1:42 pm

    3. on hillityn kiva

  • Reply Siiri 01.03.2015 at 1:44 pm

    Lite on lemppari: värit ja puu materiaalina miellyttävät.

  • Reply Nina 01.03.2015 at 1:50 pm

    Nro 2 on hienoin. Oranssi miellyttää silmää näin kevään kynnyksellä. Yhdistettynä vaaleaan sohvaan ovat ne oikein raikas yhdistelmä :)

  • Reply PaulaKoo 01.03.2015 at 2:37 pm

    Kaikki ihania, mutta voittajaksi selviytyi Leonora, ihan vain super ihanan lampun vuoksi!

  • Reply heini 01.03.2015 at 2:40 pm

    Ihastuin kolmoseen, Comoon. Rauhaisan oloinen kollaasi. Heini

  • Reply Jolana 01.03.2015 at 3:10 pm

    Como! Sohva on niin tyylikäs ja mukava ja tykkään kollaasin väreistä.

  • Reply Liisa 01.03.2015 at 4:52 pm

    como miellytti silmää eniten, tosin lite-sohvakin on kiva.

  • Reply pöllö 01.03.2015 at 7:09 pm

    Como on ehdottomasti suosikkini. Kivan yksinkertaista ja selkeää!

  • Reply Hukka 01.03.2015 at 8:28 pm

    Olohuone Lite on mun Lemppari. Ihana keltainen piristää keväällä. Kuulemma keltainen alkaa miellyttää, kun muutos elämässä kolkuttelee. :)

  • Reply Pia Timonen 01.03.2015 at 9:36 pm

    Tällä hetkellä keltainen ja puhdas puun väri iskee rytinällä eli ensimmäinen kollaasi on miun valinta :)

  • Reply Anne Aartolahti 01.03.2015 at 9:37 pm

    Eka eli Lite on mun suosikki, hyvin sopisi meillekin.
    t: Anne

  • Reply Sy 01.03.2015 at 9:55 pm

    Olohuone como, koska tarvitsisin juuri noin upean vuodesohvan ja villamatto olohuoneeseen on myös hakusessa!!

  • Reply Sari Leinonen 01.03.2015 at 10:06 pm

    Como saa ääneni. Selkeät linjat ja kaksi istuintyynyä.

  • Reply Sanna Y 01.03.2015 at 10:16 pm

    Leonora on suosikkini. Ihanat värit. Toivottavasti onni suosii sillä uusi sohva olisi hankinta listalla.

  • Reply Jasmiina K 01.03.2015 at 10:51 pm

    Eka kollaasi on mun lemppari!

  • Reply S 02.03.2015 at 12:16 am

    Life. Klassikkosohva höystettynä pirteällä keltaisella ja aidolla puulla…

  • Reply Olga 02.03.2015 at 12:44 am

    Leonora, koska sohva on niin ihanan kutsuva!

  • Reply Maria 02.03.2015 at 8:26 am

    Como! Jokin siinä viehättää vaikken mitään niistä osaisi itse valita kotiini. Nyt jäin miettimään, mikä siitä tekee koukuttavan.

  • Reply Norja 02.03.2015 at 8:55 am

    Suosikkeja oli useampi, mutta en lopulta voi vastustaa tuota OLOHUONE Liten keltaista sävyä. Ihana! Auringon, sitruunan ja tulppaanin keltainen. Just mitä keväällä kaipaa!

  • Reply mummeli 02.03.2015 at 9:22 am

    Litestä tykkään eniten. Noi värit miellyttää.

  • Reply Emm 02.03.2015 at 10:42 am

    Como on mieleeni, raikas ja tyylikäs kokonaisuus.

  • Reply Tiina 02.03.2015 at 11:18 am

    Como on eniten minun makuuni, moderni, ajaton ja tyylikäs!

  • Reply Eva 02.03.2015 at 11:57 am

    Kelpuuttaisin sekä Comon että Lifen tyylin olohuoneeseeni. Tällä kertaa pisimmän korren vetää kuitenkin Como, jonka rauhallinen värimaailma tuntuu juuri nyt houkuttelevalta.

  • Reply Maaria 02.03.2015 at 12:19 pm

    Selkeä ja tyylikäs Como on suosikkini

  • Reply merja hämäläinen 02.03.2015 at 12:26 pm

    Ensimmäinen olohuone Lite on eniten mieleeni, keltainen on vaan niin ihana varsinkin näin keväällä.

  • Reply sikkuralla 02.03.2015 at 12:46 pm

    Nro 3: ihanan selkeää ja tyylikästä. Pidän kovasti sohvasta. Tuohon kokonaisuuteen on helppo lisätä pienillä yksityiskohdilla väriä.

  • Reply Viv 02.03.2015 at 2:17 pm

    Ensimmäinen on paras! Sohva muistuttaa hyvin paljon meidän ihan uutta Adean sohvaa, joka kaipailisi vielä nojatuolia ja sohvapöytää kaverikseen :)

  • Reply RilluStiina 02.03.2015 at 2:56 pm

    Ensimmäinen kollaasi kolahti, aivan ihana tuo sohva ja varsinkin keltaiset valaisimet. Valaisin pääsisi heti ostoslistalle.

  • Reply Oili 02.03.2015 at 3:39 pm

    Suosikkini on Como, siinä on kaikki kohdallaan.

  • Reply Allu Hukka 02.03.2015 at 3:49 pm

    Olohuone Lite vie minun ääneni. Kokonaisuus selkeine muotoineen ja väreineen tuntuu näistä vaihtoehdoista eniten omimmalta.

  • Reply Marjatta 02.03.2015 at 6:28 pm

    Kivat kollaasit! Olohuone Liten värimaailma on omin, vaikka Como-sohva onkin hienoin.

  • Reply Peekoo 02.03.2015 at 7:36 pm

    Como on lähinnä omaa tyyliäni, yksinkertaista ja simppeliä sekä rauhallisia sävyjä

  • Reply Sk 02.03.2015 at 8:31 pm

    Lite kokonaisuus miellyttää eniten, sopii omaan makuun parhaiten: )

  • Reply villasukka 02.03.2015 at 9:37 pm

    Jokaisessa vaihtoehdossa on jotain kivaa. Suosikkini on kuitenkin Leonora – siitä löytyy hauskin matto ja sohvapöytä!

  • Reply Jenny 02.03.2015 at 10:19 pm

    Lite oli eniten minun mieleeni. Värit ja yksinkertaisuus tekivät kauniin lopputuloksen ja vaalea puun sävy kruunasi kokonaisuuden.

  • Reply lilliputti 03.03.2015 at 7:40 am

    Kaikki kollaasit sisälsi ihania osia. Kun joku pitää valita niin..ykkönen on parhain!

  • Reply Eveliina 03.03.2015 at 8:01 am

    Olohuone Como on suosikkini. Voisin ottaa kyseisen huonekalut ihan milloin vaan meille.
    Varsinkin toi sohva mielytää todella paljon.

  • Reply Marko 03.03.2015 at 10:27 am

    Ensimmäisessä kollaasissa on värit mun mieleen.

  • Reply Tiinuska 03.03.2015 at 12:42 pm

    Olohuone Lite on minun mieleen. Ihanat nuo sohvapöydät sekä sisustuksen keltaiset yksityiskohdat :)

  • Reply Katariina 03.03.2015 at 2:46 pm

    Ensimmäinen kollaasi iski eniten, keltaisen sävy ihanan raikas ja piristävä

  • Reply Terhi 03.03.2015 at 5:58 pm

    Olohuone Como näyttää mun silmään kauneimmalta, kivan moderni sohva, tyylikkäillä jaloilla. :)

  • Reply Tuuli 03.03.2015 at 6:18 pm

    Como. Yksinkertainen ja harmooninen <3

  • Reply Jonna 03.03.2015 at 6:30 pm

    Aina vaan tykkään keltaisesta. Siksi siis eka!

  • Reply Lartsa 03.03.2015 at 7:52 pm

    Olohuone Lite saa mun ääneni. Tykkään sen raikkaista väreistä ja huonekalujen keveistä muodoista :)

  • Reply KatjaP 03.03.2015 at 9:26 pm

    Olohuone LITE on mun mieleen keltaisen ja puun värin puolesta.

  • Reply ae 03.03.2015 at 10:37 pm

    Minä tykkään eniten Litestä, siinä on silmää miellyttävät värit ja muodot.

  • Reply AnnaH 03.03.2015 at 10:48 pm

    Lite on suosikkini!

  • Reply Elli 03.03.2015 at 10:57 pm

    Lite! On vaan selkeästi omimman näköisin. Värit, materiaalit ja muodot miellyttää eniten.

  • Reply Krista 03.03.2015 at 11:16 pm

    Ykkönen on ihana kaikkine keltaisineen.

  • Reply Sannama 04.03.2015 at 6:46 am

    Kaikissa kollaaseissa oli kivoja juttuja mutta valitsisin kuitenkin tuon Comon. Rauhallinen värimaailma miellyttää silmää.

  • Reply marjut 04.03.2015 at 7:20 am

    Lite teki vaikutuksen, ihana sohva ja kauniit värit.

  • Reply Nti Papu 04.03.2015 at 9:18 am

    Numero kolme, rauhalliset maanläheiset sävyt ja soffa on just jees.

  • Reply Anni 04.03.2015 at 9:33 am

    Suosikkini on tyylikäs ja moderni como. Värimaailma uppoaa, sohva on linjakas ja matto ihana. Myös valaisin on tosi kiva!

  • Reply Salla 04.03.2015 at 9:56 am

    Como on kaunein. Ihanan rauhalliset värit, mutta kuitenkin sopivasti särmää.

  • Reply emmaliinanen 04.03.2015 at 11:21 am

    Oma suosikkini on ehdottomasti viimeinen, como. Yllätyin että sohva on vuodesohva, on niin hyvän näköinen! Kokonaisuutena ehdottomasti omaa makuani lähinnä. Ottaisin kaiken paitsi ehkä matto ei olisi ihan minun juttu… :)

  • Reply Elina 04.03.2015 at 1:32 pm

    Lite olisi mun juttu ainakin tähän keväiseen hetkeen. Keltaista, keveyttä ja kodikkuuttaa.

  • Reply Susanna Valkonen 04.03.2015 at 2:38 pm

    Suosikkini on olohuone Lite. Sopisi meille, kun meillä on tammilattiat ja kalustus harmaata. Oranssit matot on menossa vaihtoon. Tuo keltavalkoinen olis ihana.

  • Reply Teija 04.03.2015 at 3:08 pm

    Como on näistä suosikkini =)

  • Reply Susanna 04.03.2015 at 4:15 pm

    Ensimmäinen eli Lite oli suosikkini. Tuli mieleen kesä ja voikukkapellot :) Joku kiva pirteä tehosteväri on aina paikallaan ja toimii jokaisessa sisutuksessa!

  • Reply Wefa 04.03.2015 at 5:50 pm

    Eniten tykkään Comosta, raikasta ja selkeää

  • Reply Essi 04.03.2015 at 6:01 pm

    Kollaasi nro 1 on enhdoton suosikkini!

  • Reply hukka 04.03.2015 at 7:05 pm

    Numero 2 eli Olohuone Leonora on suosikkini, ihanan pirteä matto ja valaisin on tosi hieno ! :)

  • Reply Anna Aurinko 04.03.2015 at 7:11 pm

    Ensimmäisessä on niin upea sohva, että se vie voiton. Pidin myös pyöreästä puisesta pöydästä ja raidat ovat kestosuosikkejani.

  • Reply Jjenskuu 04.03.2015 at 7:42 pm

    Ja toinen osuva blogipostaus tänään, jonka bongaan! Lite-kollaasi miellyttää silmääni eniten ja meillä ois juuri kipeästi uuden sohvan hankinta ajankohtainen ja mietintämyssykkä on ollut jo muutaman kuukauden ollut päällänsä. Kivoja vaihtoehtoja sohviksi noissa kaikissa kolmessa kyllä. Kiitti vinkeistä ja kivaa kevättä! :)

  • Reply Miuku 04.03.2015 at 8:53 pm

    Olohuone Lite! Harmaa, valkoinen, keltainen ja vaalea puu -täydellistä! Kaikki elementit ovat myös hyviä sekä yksin että yhdessä. Ihanat valaisimet :3

  • Reply anni 04.03.2015 at 9:03 pm

    COMO. Selkeä, ajaton, muhkea mutta kuitenkin tyylikäs ja pelkistetty. Valkoinen väri iso +.

  • Reply Susa 04.03.2015 at 9:56 pm

    Olohuone 3, koska klassinen ja tyylikäs.

  • Reply LauraV 04.03.2015 at 10:22 pm

    Ääk mikä arvonta ja ohi meinasi mennä! Suosikkini on Como, kauniin rauhallinen tunnelma.

  • Reply Hilkka 04.03.2015 at 11:03 pm

    Harmaavalkokeltainen LITE miellyttää minua noista eniten väreiltään, sohvan selkeälinjaisuuden ja pöytien muodon takia.

  • Reply Matkatar 28.03.2015 at 11:34 am

    Tuo Lite on suosikkini, siinä on kauneimmat värit ja kauneimmanmuotoinen pöytä. Vaihtaisin tosin sohvan valkoiseksi :D

  • Reply maarit 27.10.2015 at 9:58 am

    leonora vetosi väreillään ja hillityllä tyylillään. Ihan jtn muuta, mitä itse olen. :)

  • Leave a Reply