Se eksoottinen iltapala. Eri näkökulmasta – tässä tapauksessa japanilaisesta näkökulmasta – kyllästyttävän tavallinen suomalainen lasten iltapala kurkkuvoikkarit, porkkana ja lasillinen maitoa voi myös näyttää kiinnostavalta, tuoreelta ja erilaiselta.
Japanilaisen lifestyle-lehti Giornin toimittaja ja kuvaaja kävivät tekemässä juttua musta-vaaleanpunaisesta keittiöstämme, ja samalla haastattelivat minua keittiörutiineistamme. Täytyi ihailla toimittajakollegan perustellisuutta ja hyvinkin pikkutarkkojen asioiden selvittämistä. Häntä ihastuttivat keittiömme astioita pursuava, mutta samalla jämptissä järjestyksessä oleva astiahylly, ja sen eri astioiden tarinat. Myös suht järeästä keittiöpyyhepinosta nostettiin muutamia yksilöitä kuvattavaksi, ja erityistä ihailua sai isoisoäitini vanha monogrammein kirjailtu puhtaanvalkoinen pellavainen keittiöpyyhe, etenkin kun se on edelleen täydessä käytössä.
Meille on ihan arkista, että syömme aamupalan, päivällisen ja iltapalan koko porukka yhdessä – kuten varmasti isolle osalle suomalaisista perheistä. Japanilaisten mielestä se oli ihmeellistä, ja ihmettelivät miten ehdimme. Iltapala herätti ensimmäisenä kysymyksen: mikä se on? Japanissa päivällinen on päivän viimeinen ateria, ja sen jälkeen ei enää syödä mitään. Meitä ihan nauratti jutella tästä iltapala-asiasta, kun se oli itselle niin kamalan tuttu, ja toiselle aivan totaalisen vieras. Vastailin mm. seuraaviin kysymyksiin: Monelta tämä iltapala syödään? Syövätkö kaikki perheet iltapalan? Syövätkö lapset ja aikuiset saman iltapalan? Onko se suolaista vai makeaa? Jos iltapalaa ei syö, tuleeko yöllä nälkä?
Yrittäessäni selittää kurkkuvoileivän perusolemusta ja valmistusta (ensin leikataan leivästä siivu, sitten siihen voita päälle jne.) he pyysivät että jos ihan näyttäisin ja tekisin sellaiset iltapalaleivät niin ymmärtäisivät mistä on kysymys. Ja minähän tein, ja porkkanankin kuorin. Japanissa on kuulemma varsin länsimaalaista ja uutta syödä raaka porkkana ihan sellaisenaan, ja heitä hymyilytti kovasti kun kerroin että kyllä, lapselle törkätään kuorittu porkkana käteen ihan sellaisenaan (eikä edes leikata kahtia kuten kuvaa varten on tehty). Ja lapsi on siitä ihan onnellinen.
Että jos tuntuu siltä, ettet koskaan keksi mitään järkevää iltapalaa kurkkuvoileipien sijaan, ei huolta, ne onkin ihan eksoottisia!
The Japanese lifestyle magazine Giorni visited our home and especially our black&pink kitchen. I was interviewed about the time we spend in the kitchen and what do we eat with the family, and it was very nice and interesting to talk about the social meaning of the kitchen. Especially the fact that we sit down and eat together three times a day was something the journalist valued greatly. Finnish ”iltapala” (evening snack or evening bite) was also very interesting from the Japanese point of view – their last meal of the day is the dinner. So I made the cucumber cheese bread slices to show the how it’s made here – the most common and most Finnish snack you could think of, but in Japan …very exotic!
14 Comments
Haha! Mahtavaa :D Mikä muuten edes on iltapala englanniksi? :D …vai puhuitteko japania?
Jep, eihän sillä mitään järkevää käännöstä kyllä ole! Käytettiin siinä englannin lomassa ihan termiä ”iltapala” ja veikkaan että tuo sana päätyy myös lehteenkin. Hauska nähdä sitten. :)
Kylläpäs tämä kirjoitus nosti suupielet korviin. Kiitos! Tästä lähin iltapalan nauttiminen on hivenen ”juhlallisempaa”, kun muualla ihmetellään tätä arkista asiaa. :)
:)
Ihan huippu tarina! :D Tänään iltapala maistuu ihan erilaiselle!
Kiitos :)
Kyllä – kurkunkin siivuttamisesta tuli heti ihan eri tuntuista!
Me taidetaan olla poikkeus sääntöön. Meillä nimittäin syödään iltapalaa tosi harvoin. On nimittäin huomattu, että kaikki ehtii suuremmalla todennäköisyydellä samaan ruokapöytään edes kerran päivässä, kun iltaruoka syödään seitsemän-kahdeksan maissa. Neljän pintaan otetaan sitten noita kurkkuvoileipiä ja porkkanoita.
Teidän systeemi kuulostaa oikein järkevältä! Monesti arki-iltojen ruokerepertuaarista jää pois sellaiset ruoat joiden valmistamisessa menee yli 30 minuuttia (muuten on nälkäisenä huutavia lapsia). Mutta jos söiskin tuollaisen välipalan vähän aiemmin, voisi illalliseen satsata sitten vähän enemmän aikaa.
Japanilaisten suuri kiinnostus kaikkea meiltä täältä löytyvää kohtaan on vähän huvittavaa, mutta kun mietin tarkemmin, niin kyllä minäkin olen hirveän kiinnostunut ystävieni astioiden tarinoista, perityistä ja löydetyistä, niistähän voisi jutella vaikka kuinka kauan. Samoin huonekaluista tai kirjahyllyn sisällöstä.
Ja kyllä kylässä tuntuu joku ihan yksinkertainenkin ruoka tai välipala ihan luksukselta, kun se on jonkun toisen laittamaa ja kenties vielä kauniisti esillä, kuten vaikka juuri tuolla Jonnan luona, maistuu tavallinen makaronilaatikkokin ihan taivaalliselta.
Näinhän se on, makaroonilaatikkokin maistuu kylässä taivaalliselta :D
Japanissa kuulemma vallitsee täysin avoin matkimiskulttuuri, eli matkiminen on täysin hyväksyttävää ja sitä tehdään paljon. (Suomessa jos matkii, niin sitä ei ainakaan ikinä myönnetä.) Todella kiinnostavia kulttuurieroja ja näitä olisi kiva opiskella enemmänkin. Voisin ajatella äkkiseltään että suomalaisten tietynlainen pintapuolinen individualismi juontaa juurensa siihen, että maamme on ollut itsenäinen vasta vähän aikaa ja kukaan ei halua ”seurata johtajaa”.
Toisaalta esim. tämä tuore blogikulttuuri taas kääntää kaiken päälaelleen – on ihan ok etsiä tietoa blogeista ja napata hyväksi havaittuja ideoita ja tyylejä muilta. Tavallaan olemme valikoidusti individualisteja.
Ei hitsi kun tää aihe on muuten mielenkiintoinen, löytyisikö tästä jotain gradua tms.?
Japanissa on myös massakulttuuri, jossa individualismi ei kukoista ainakaan aikuisten joukossa. Esimerkiksi lävistykset, tatuoinnit ja jopa hiusten värjääminen ovat kaikki ehdottoman nou-nou – tosin linja on alkanut löystyä pikkuhiljaa. En osaa mennä tähän nyt sen syvemmin, mutta samanlaisuus on jonkinlainen ihanne, joka ulottuu paljon muuhunkin kuin ulkonäköön. Ehkä samanlaisuus ei kuitenkaan koske sisustusta? :)
Tässähän tulee nälkä. Täytyy käydä tekemässä kurkku-juusto-näkkärit…
Tsih, hassua. Olisipa hauska lukea se juttu eksoottisesta iltapalasta. :)
Toukokuussa lehti ilmestyy – sittenpä nähdään! Tosin se on japaniksi, tulkki tarvinnee löytää.