Appelsiinisalaatti ja muita brunssivinkkejä / Orange salad

27.04.2015

appelsiinisalaatti brunssiTykkään tehdä yksinkertaisista aineksista uusia makuja pöytään. Tässä meidän brunssisetissä on edellisen illan jämiä, joiden seuraan paistettiin aamulla rapeita croisantteja. Laitan tähän nopsaa muutaman reseptivinkin, joita kannattaa vaikka lainata vappupiknikille, jos joku ulkona tarkenee. Näissä meze-tyyppisissä lisukkeissa, joita teen ja muuntelen aika usein, maistuvat Libanon, Egypti, Turkki ja muita Välimeren alueen makuja.

Kiknerheet
Tee liotettuihin ja keittettyihin kikherneisiin kastike/marinadi, johon tulee 1 murskattu luomuvalkosipulinkynsi, pari rkl kylmäpuristettua luomurypsiöljyä, vähän korianteria tai muita yrttejä, 1 rkl siirappia, 2 rkl punaviinietikkaa, vähän suolaa. Keitettyjä herneitä tähän satsiin tulee n. 7 dl, mutta ei se niin tarkkaa.

Appelsiinisalaatti
Pilko n. 5 appelsiinia paloiksi ja yritä ottaa kalvoja ja valkoisia osia pois. Lisää n. 1 dl pilkottuja kuivattuja taateleita ja 1 granaattiomenan siemenet. Tähän voi laittaa myös punasipulisilppua, mutta jätin nyt pois.

Paahdettu paprikapesto
Tämä loistava, hyvin yksinkertainen pesto sopii sekä levitteeksi että pastan kanssa syötäväksi. Itse käytän tässä punaviinietikkaa valkoviinietikan sijaan. Ohje löytyy Eeva Kolun blogista.

Jeerajukurtti
Kastikeresepti napattu talteen just telkkarista pyörivästä Ylen sarjasta Kiehtova maailma: Maustematkalla. (Jos ei vielä VHS ole ajastettu niin nyt nauhoittamaan loput jaksot!) Turkkilaiseen jukurttiin sekoitetaan morttelissa merisuolan tai sormisuolan kanssa murskattua valkosipulia (ei tartte paljoa). Lisää jukurttiin myös jeeraa eli juustokuminaa. Mitähän arvoisin… 4 dl jukurttia, 1 valkosipulinkynsi, ripaus suolaa, 2 tl jeeraa.

Muita makuja meidän brunssissa oli runsaalla sitruunalla ja oliiviöljyllä maustettu perunasalaatti, lämminsavulohi ja mausteiset turkkilaiset lihapullat.

The orange salad fits perfectly with other mediterranean meze tastes. Make the salad from chopped oranges, pomegrenade and dried dates. Simple and tasty!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Pippa 27.04.2015 at 11:45 am

    Itse lisään samantyyppiseen appelsiinisalaattiin tuoretta minttua, tulee aivan ihanan raikas yhdistelmä!
    Loistava vinkki tuo jeerajogurtti, sitä pitää testata!

    • Reply Maire / Kettukarkki 27.04.2015 at 4:15 pm

      Tuore minttu kävisi tähän loistavasti – ens kerralla laitan ehdottomasti! Tulikin yksi uusi käyttötarkoitus pihalla rehottavalle villimintulle :)

  • Reply Ilonin Anna 29.04.2015 at 11:50 pm

    Onpa ihanan kuuloset makuyhdistelmät! Kuulostaa just meidän ruoalta, ja silti ihan uusia ideoita. ;) Kiitos!

    • Reply Maire / Kettukarkki 30.04.2015 at 4:58 pm

      Hei yes! Kiva kuulla että löysit jotain uutta.
      Hauskaa vappuviikonloppua!

    Leave a Reply