Kettukarkki SHOP 1 vuotta!

15.11.2015

Oli tutinat ja tykytykset, kun tasan vuosi sitten painoin nettikaupan julkaise-nappia, ja pitkän työn salassa pidetty lopputulos tuli kaikkien näkyviin ja todeksi. Sisustusnettikauppa Kettukarkki SHOP syntyi luontevasti kaiken muun työni rinnalle, ja kaupan kanssa olen päässyt toteuttamaan itseäni sydämen kyllyydestä. On ollut ihanaa tehdä jotain vain itselle (tai siis tietysti asiakkaille), ja kaupan kanssa olen päässyt hyödyntämään vuosien varrella kerättyä osaamista sisustussuunnittelusta, visuaalisesta myymälämarkkinoinnista, sosiaalisesta mediasta ja tukkuportaan tuntemisesta.

En ole ollut koskaan aiemmin yrittäjyydestä näin innoissani, vaikka olenkin nauttinut näistä kaikista vuosista, mutta koen että ensimmäistä kertaa pääsen täysillä toteuttamaan itseäni – eikä rajoja ole. Vuosia yrittäjänä on takana jo ainakin seitsemän, mutta tuntuu että vasta nyt pääsen kunnolla vauhtiin. Minä olen kasvanut vuodessa – ja Kettukarkki SHOP on kasvanut vuodessa. Erityisesti tässä haluaisin kiittää teitä, jotka uskoivat ideaani heti alussa ja kannustivat siinä vaiheessa, kun ideat vasta olivat pääni sisällä ja selitin niitä teille kädet viuhtoen. Myös erittäin iso kiitos teille, jotka vuosi sitten teitte ensimmäiset tilaukset verkkokaupasta ja teitte minut onnelliseksi. Muistan teidän nimenne edelleen, ja ajattelen teitä lämmöllä joka kerta kun olen lähettänyt teille myöhemminkin paketteja, ympäri Suomen.

Kettukarkki SHOP on jotain sellaista, jonka koen olevani jatke suvun pitkässä vahvojen naisten kauppiashistoriassa, ja jonka haluan jättää perinnöksi omille tyttärilleni. Perintö tulee ennen kaikkea sisältämään opetuksen oman työn arvostamisesta ja siitä, että työstä on lupa nauttia ja olla siitä ylpeä – se sisältää myös opetuksen kauneuden luomisesta, mutta myös näkymättömästä työstä tilauskaavakkeiden, tavarakuormien ja kirjanpitoasioiden parissa. Lupaan siis jo tässä vaiheessa, että tämä kauppa tulee elämään pitkään, ja kasvamaan vielä isommaksi.
kaupanhyllyt_loreshammasharjapurkit_lores kettukarkkishop_hamampyyhkeet_lores kettukarkkishop_saippua_lores kettukarkkishop_seinahylly_lores kettukarkkishop_tarrat_lores la_bruket_huulirasva_lasilokerossa_lores lasilokerikko_loreshammasharjat_purkeissa_loresToiselle toimintavuodelle on luvassa jännittäviä uudistuksia ja mukavia uutisia, ja lupaan kertoa niistä kyllä.

Toivottavasti nähdään iltapäivällä Piian kotona Sisustus pop upissa! Mukana 1kertaa2-sisustustekstiilimallisto (www.1kertaa2.com), Kettukarkkishop (www.kettukarkkishop.fi), kotimainen Flow-luomukosmetiikka (www.flowkosmetiikka.fi) ja maistuva kahvio täynnä itsetehtyjä herkkuja! Klo 14 – 17, Suopellonkaari 19 – tervetuloa!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply klaara 15.11.2015 at 7:44 pm

    Paljon Onnea 1-vuotiaalle ja jatkoonkin!

  • Reply Joanna 16.11.2015 at 9:29 pm

    Onnea taaperolle :)

  • Leave a Reply