Työhuoneeni instapotero

01.02.2016

Sen jälkeen, kun läksin päivätyöstäni ja pistin oman firman pystyyn noin yhdeksän vuotta sitten, on muuten niskakivut vähentyneet lähes olemattomiin. Työtuolin, työajat ja levon määrän päivittäin saa valita ihan itse – uskon että sillä ollut merkitystä asiaan. Koska työhöni kuuluu olennaisesti bloggaamisen lisäksi muukin sosiaalinen media, olen huomannut kellahtavani työhuoneen sohvalle (vieraspedille, joka tunnetaan myös nimellä instapotero) iPhone kädessä kun Instagramiin on asiaa. Sohvalta näkee niin ihanasti ulos puutarhaankin.

Nyt tämä ihana petinen on ollut sairaspetinäni, sillä ollaan oltu tosi kipeänä täällä kotona. Paitsi lapset, onneksi. Nukun suosiolla alakerrassa etten herätä muita kun yskin keuhkot pihalle.

Kotitoimiston etuja. Miten muilla – onko mahkuja lepoon työpäivän aikana, edes pienesti?
vieraspeti_palmu vieraspeti

Seinällä on lapsen tekemä tilaustyö. Sain valita piirustuksen aiheen, kuten monesti, ja työ kiikutettiin sitten minulle. Tämä on niin ihana, aiheena oli sisustus.
huonekalupiirros

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Lyde 01.02.2016 at 6:53 pm

    Onpa sulla tosiaan kutsuvan näköinen potero siellä :-) Tuo terassin ovi on niin hieno, se oli todella hyvä muutos! Ja lapsella on selkästi lahjoja <3

    • Reply Maire / Kettukarkki 02.02.2016 at 5:03 pm

      Kerroin lapselle terveiset, ilahtui kovasti! :)
      Tässä me terassin oven takana seistään lähtökuopissa ja odotetaan kevätauringon ensimmäisiä lämpöisiä säteitä! Kyllä, ehdottomasti ihan paras muutos ikinä!

  • Reply Kotona Käpylässä 01.02.2016 at 9:42 pm

    Mukavannäköinen peti ja ihanan rauhallinen värimaisema työhuoneessasi! Itse vietän päiväni varsin geneerisessä toimistossa, mutta sähköpöytä ja muutama mukava kuva ilmoitustaululla tekevät paljon :)

    • Reply Maire / Kettukarkki 02.02.2016 at 5:06 pm

      Kiitos! Oikeasti suunnitelmissa on muuttaa tän huoneen värimaailma vihreään suuntaan, mutta eipä ole mistään ilmestynyt remonttirakosta tälle projektille. No, tykkään tästäkin kyllä.
      Sähköpöytää olen kuullut kehuttavan!

  • Reply Joanna 04.02.2016 at 5:42 pm

    Ihana nurkkaus sulla ja toi seinälamppu on niin <3

  • Leave a Reply