Monthly Archives

helmikuu 2016

Ajopelko ja sen ylittäminen

22.02.2016

muurimestarintie

Koen nykyään olevani yksi muiden joukossa liikenteessä, tasavertainen. Ei se, joka etukäteen anteeksi pyydellen, kädet täristen starttaa auton. Olo on nykyään ihan rento, ja jopa lähden ihan mielelläni ratin taakse, saatan jopa lauleskella vähän. Siitä ei ole kauaakaan, kun tunsin ihan fyysisiä pelko-oireita ajamisesta. Muutaman asian oivaltaminen auttoi rohkaistumaan kuskin roolissa, ja ajattelin jakaa nämä teidänkin kanssa, jospa kokemukseni auttaisivat samasta asiasta kärsivää. Tottuneesti autoa ajavan mielestä tämä kertomus saattaa kuulostaa absurdilta, mutta ajopelko on melko inhottava juttu, jos sellaisesta sattuu kärsimään.

Ajoin ajokortin Jämsässä 18-vuotiaana. Ei liikennevaloja, ei ryhmittymisiä, vain helppoja liikenneympyröitä, pikkukaupungin verkkainen ajotahti ja tuttujen risteyksien ulkoa osatut väistämisvelvollisuudet. Ajaminen tuolloin oli ihan kivaa, rentoa ja mm. pikkuveljen kanssa käytiin talvella (isältä salaa) isoilla parkkipaikoilla harjoittelemassa autokäännöksiä (käsijarrukäännöstä ja rallissa käytettyä käännöstä, joka tehdään jalkajarrulla ja pienellä vastaheitolla). Mitäs sitä muutakaan tekemistä oli. Eli auton käsittely oli ihan helppoa huttua.

Ajamiseen tuli n. 10 vuoden tauko, kotikaupunki oli vaihtunut. Me ostettiin auto ensimmäisen lapsen synnyttyä, ja muistan koeajaneeni sitä yhden korttelin ympäri Käpylässä. Sen kauemmas en uskaltanut lähteä. Se, että meillä tosiaan on ollut auto, ei ole mitenkään auttanut mua tässä ajoasiassa. Ajatuskin Helsingissä ajamisesta hirvitti, tai lähinnä oksetti. Jos on pitänyt lähteä vähänkin kauemmas vaikkapa työkeikalle, olen värjötellyt bussi- ja ratikkapysäkeillä, ja sinne minne ei julkinen liikenne ole ulottunut, kulkee taksi. Ja aina se auto olisi ollut kotipihassa, ihan vapaana. Avomieskin menee aina fillarilla työmatkat.

Jos oli pakko lähteä seuraavana päivänä autolla liikenteeseen, jo edellisenä päivänä kouraisi vatsanpohjalta ja aamulla vatsa meni ihan sekaisin. Kädet tärisi autoa käynnistäessä, yleensä myös jalat. Vatsassa oli paha olo. Ei puhettakaan, että ajaessa pystyisi pitämään esim. radiota päällä. Kaikki keskittymiskyky tarvittiin oleelliseen – eli hengissä selviytymiseen. Jos navigaattori käski ajaa kehälle, etsin kartalta mieluummin sellaisen mahdollisen reitin, joka kulkisi pikkuteitä pitkin. Liittyminen kehälle tai esim. Hämeenlinnanväylälle tuntui ylivoimaiselta. Ajopelko ärsytti, vihastutti ja tuntui että siitä ei voi koskaan päästä yli. Tuntui, että se rajoittaa elämää.

Tässä vuosi sitten kaikki kuitenkin muuttui. Yritykseni sai kaksi isoa yritysasiakasta, toisen Vantaalta ja toisen Espoosta, ja perille pääsi ainoastaan autolla kehiä ja isoja väyliä pitkin. Päätin selviytyä perille autoillen, sillä taksi useita kertoja viikossa olisi tullut ihan liian kalliiksi. Valmistauduin ajamiseen huolella. Katsoin koko reitin etukäteen Google Mapsin Street viewin kautta (kyllä, koko 10 km matkan), miltä liittymät näyttävät, mitä kylteissä lukee, millä kaistalla täytyy olla. Ja se auttoi. Oleellista oli se, että navigaattori ohjasi koko matkan (minulla iPhonen navigaattori), se ystävällinen naisääni oli se tuki ja turva automatkan ajan. Ensimmäisillä kerroilla ajoin silti joskus väärästä liittymästä, mutta selvisin silti perille hienosti navigaattorin uusilla ohjeilla. Onnistumisen tunne oli mieletön! Joka ajokerralla pelko väheni, ja väheni, kunnes huomasin jännittäväni enää ihan pikkuisen. Ja sitten en enää yhtään.

Myös se, että olen roudaillut nettikauppani postipaketteja autolla postiin lähes päivittäin, on auttanut todella paljon. Autolla liikenteeseen lähtemisestä on tullut arkista, tavallista ja luontevaa. Siihen ei liity enää draamaa, jännittämistä tai mitään negatiivista tunnetta. Jos ei lasketa vitutusta siitä että yksityisautoilu tuhoaa maapallon.

Oivalsin, että itsevarmuus parani, kun tietty reitti tuli tutuksi ja tavallaan otin sen haltuuni – omaksi. Tämä oli nyt minun reittini. Kun hallussa oli nyt useita reittejä pääkaupunkiseudulla, huomasin hahmottavani koko kaupungin paremmin ja pystyin poikkeamaan tutulta reitiltä helposti muuallekin. Nyt uskallan jopa ajaa parkkihalliin, esim. käynti Jumbon Stockan herkussa on ihan arkista, mukavaa, ei paniikkia, linnut laulaa. Mutta en minä nyt sentään keskustaan suostu ajamaan, sehän vasta hullua olisi! Todellakin käytän julkisia oikein mielelläni, ihan siitä syystä että niiden käyttö on edullista, ekologisempaa kuin yksityisautoilu, ja sinne keskustaan on ihan turha jokaisen punkea omalla autollaan. Varsinkin kun ovelta ovelle pääsee yhdellä bussilla.

Minua on auttanut kolme hyvää neuvoa ja oivallusta, ja haluan jakaa ne myös sinulle, jos satut ajopelosta kärsimään.

  1. Avomies sanoi joskus, että muista että minulla on täysi oikeus ajaa teitä pitkin kuiten muillakin. Ja ne tiet kuuluvat myös sinulle.
  2. Taksikuski kerran neuvoi, että liittymässä kannattaa olla reipas vauhti valmiiksi – jarruttaminen on nopeampaa kuin kiihdyttäminen, jos pitää tiukkaan paikkaan päästä. Ja tämä toimii.
  3. Jos jännittää, opettele reitti hyvin etukäteen. Kerää varmuutta ajamalla säännöllisesti tuttua reittiä, ja laajenna pikku hiljaa reviiriä isommaksi.

Paljon tsemppiä sinne ratin takana jännittäjille! Löytyykö muita ajopelkoisia? Olisi kiva kuulla ajatuksia & kokemuksianne!

Kuvassa on muuten kehä I eli Muurimestarintie – sekin voi olla ihan kaunis.

Tässä lämmittää muukin kuin klapikuorma

19.02.2016

puukuorma

Pari hikistä klapia puuvaraston pohjalla ja pino märkää puuta pihassa eivät paljoa lämmitä. Meidän polttopuuvarasto hupeni nopsaa senkin takia, että olen roudannut säkkikaupalla peräkontissa niitä duunipaikkani pönttöuuniin.

Miten se on niin, ettei koskaan muista mistä aiemmin on tilannut? Netistä kyllä löytää puuntoimittajan nopeasti, kuten nyt löysin Veikon. Vanhempi herrasmies toi sovitusti kaksi irtomotillista kuivaa koivuklapia suoraan pihaan, ja yhteen läjään läiskäyttämisen sijaan pinosi ne siistiisti pihallemme. Voitte varmasti uskoa miten hyvä mieli tällaisesta palvelusta tuli. Veikko sanoi, että on sitten helpompi teidän siitä kantaa ne varastoon. Jätti myös pahvilaatikollisen sytytyspilkkeitä kuorman kylkeen. Sovittiin, että nähdään taas – ja ihan varmasti nähdäänkin. Nyt on Veikon yhteystiedot visusti muistissa.

Yläkerran kylppäristä kolmen naisen spa

08.02.2016

Tää kylppäri on mun mielestä i-ha-na. Silloin kun tämä koti oli edellisten omistajien, näin tästä jutun sisustuslehdessä ja ajattelin Voi kunpa tuo kylppäri olisi joskus mun! Kaks allasta ja kaikkea, ammekin vielä. Näin ne haaveet toteutuu. Tämä rintamamiestalon yläkertaan toteutettu kylpyhuone on vaan niin fiksusti aikanaan suunniteltu.

Huomasin tässä yksi päivä että hei, nyt en muista nauttia kylppäristä tarpeeksi, vaan aloin pitää sitä itsestäänselvyytenä. Kiittämättömyyden tunne sai väistyä, kun annoin huoneelle vähän uutta ilmettä mustavalkoisella puuvillamatolla, meidän vanhalla nojatuolilla ja uudella tyynyllä. Hyllylle vain ne tän hetken lempparikosmetiikat. Tällä hetkellä ykköskasvovoide on Mádaran kivasti viilentävä Total Renewal yövoide* ja Aesopin sitruunainen vartalovoide.

Meidän molemmat tytöt myös nauttii pienistä spa-hetkistä – jopa 3-vuotias rakastaa kasvohierontaa ja mielellään kokeilee erituoksuisia kasvorasvoja, ja muodostaa niistä oikein vahvat mielipiteensä. Myös kynsilakkaa pyytää tasaisin väliajoin, ja ai että miten tarkkaa on oikean värin valinta. 11-vuotias nauttii jalkakylvyistä ja nyt on tilauksessa yhteinen kasvohoitohetki. Testailemme seuraavaksi Flow Kosmetiikan kasvinaamiojauhetta.

KH_aesop_madara_1

Pitkään etsinnässä ollut kaunis käsipeili löytyi kotimaiselta everyday designilta, ja sen sainkin heiltä lahjaksi. Vanerinen käsipeili on vaan täydellinen.
vaneripeili_lrylakerran_kylpyhuone_rintamamiestaloKH_aesop_madaraHei ja se uusi suihkuverhoverhokin löytyi! Vielä ripustamatta ja ompelematta, joten palaanpas tähän aiheeseen vielä myöhemmin. Toi toinenkin pää kylppäristä on oikein kiva.

*saatu blogin kautta
*kaupallinen linkki

Sisustusliikkeen kuulumisia

05.02.2016

Kaksi viikkoa kivijalkakaupan sisustuskauppiaana takana, ja fiilishän on vaan ihan mahtava. Kaikki tavarat alkavat olla paikoillaan, mutta pikku puuhaa kaupassa on koko ajan. Todella mukavaa siis – ja todella mukavia asiakkaita muuten. Tajuan vasta nyt, että tässähän tulee ihan bonuksena mielenkiintoisiin ihmisiin tutustumista ja kuulumisten vaihtamista. Ihmiset ovat löytäneet kaupan selvästi kolmella eri tavalla: paikallisia käpyläläisiä tutustumassa, blogia pidempään seuranneita sekä nettikaupastani aiemmin tilanneita, ja tullaan hakemaan täydennystä. Myös on googlettettu jokin tuotteistani ja siten löydetty paikalle pidemmänkin matkan takaa.

Kaupassa on melkoisen kattava valikoima hamam-pyyhkeitä, ja nythän ne ovat täällä rivissä ja hypisteltävänä, mikä on helpottanut monelle sen lempparipyyhkeen valintaa. Moni paikallinen on ollut myös iloinen, että ne kodin perustuotteet (hyvännäköiset ja toimivat tiskiharjat, tiskiaineet, pyykinpesuaineet) saa tästä napattua mukaansa. Myös tupari- ja kylätuliaisia tästä on helppo noukkia. Kaupasta löytyy myös House of Rymin astioita, joita ei nettikaupan puolella ole. Samoin postikortteja. Muutakin kivaa uutta on kevään mittaan tulossa, ja mielelläni otan toiveita vastaan tuotteista!

Miinusta liiketilassa on sen lämpötila – sähköpattereilla lämmitettävä tila (ja minä) todellakin tarvitsee pönttöuunin lämpöä kaverikseen. Kuvassa olen lyhythihaisella, mutta en muuten ollut kauaa! No, kuuma kahvikuppi ja takkatuli lämmittää.

kettukarkki_SHOP_lrkettukarkkishop_kapyla_sisustusliikehamamkori_lrhamampyyhekauppa_helsinkiKolmen päivän aukioloaika on tuntunut sopivalta – aika riittää hyvin muihinkin töihin. Lauantaisin on ollut ihan ruuhkaakin, joten se on selvästi ollut hyvä aukiolopäivä. Mutta siis oikein hyvillä fiiliksillä lähden kevättä kohti, ja tämä kaupan avaaminen tuntuu varsin passelilta ratkaisulta.

Kettukarkki SHOP Käpylä / Kullervonkatu 22 / ke 13-19 / pe 13-16 / la 11-14. Tervetuloa!

www.kettukarkkishop.fi