Iskän Porschella

11.08.2016

Nyt seuraa teksti aiheesta (kuvista puhumattakaan), josta en ikinä, ikinä olisi pystynyt kuvittelemaankaan kirjoittavani. Tässä blogissa on kerran aiemmin ollut yksi autoilusta kertova juttu – ja artikkeleita on kertynyt tässä vuosien varrella 800 kpl. Ensimmäinen kertoo selättämästäni ajopelosta (joka onkin ollut erittäin luettu juttu). Joten tässä tulee se harvinainen toinen autojuttu.

Hoksasin kesän alussa että hetkinen – isällä on Porsche, enkä ole koskaan ajanut sillä! Tämä uuden kokemuksen hankkiminen on varmaan osa sellaista oivallusta, että nyt täytyy vähän poistua omalta mukavuusalueelta elämässä yleensäkin. Eihän sitä muuten opi mitään uutta. Tajusin myös, että kun pelkoa ajamiseen ei enää ole, nyt tästä pikku ajolenkistä saattaisi ihan nauttiakin. Aiemmin olisin kammonnut koko ajatustakin.

Tää postaus on siis tehty todistusaineistoksi tuleville jälkipolville, että teidän esiäiti on ajanut avoautolla, Porschella! Se oli hurja tyyppi!

Anteeksi, kun en pysty nyt kertomaan tästä kyseisestä kulkupelistä enempää, mutta jostain syystä aivoni eivät pysty säilyttämään moottoriajoneuvoihin liittyviä yksityiskohtaisia tietoja kahta minuuttia kauempaa (todistettavasti isäni ja veljeni ja sukuni muut miehet ikään katsomatta eivät kärsi tästä oireesta). Tässä tietämäni faktat:

-Se on Porsche.

-Se on väriltään musta, ja siinä on taittuva katto (ehkä kangasta?)

-Muotoilu on upea, erityisesti lamput, mutta myös mittaristo.

-Se kiihtyy sairaan nopeasti!

-Polkimet on tosi jäykät ja kaukana, tarttee pitkät jalat ylttääkseen niihin.

-Sillä ajaminen tuntuu kuin olisi vuoristoradassa, vähän naurattaa ääneen ja hirvittää yhtä aikaa. Hauskaa siis!

-Se syö järjettömästi bensaa (se määrä kerrottiin myös, mutta jäikö mieleen, jäikö).

Kuten sanottua, ajaminen oli hauskaa! Tässä todistusaineistoa, jota jälkipolvet voivat sitten katsella – mikäli interwebzi on olemassa vielä tuolloin.

porsche_kyytiin porsche_merkki porsche_musta porsche_driving

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply