Syksyllä tekee taimilöytöjä

06.10.2016

Jos syksyllä vielä jaksaa tehdä rutistuksen puutarhahommissa, kannattaa ehdottomasti käydä taimiostoksilla. Nyt kun puutarhakauppojen ulkomyymälät aletaan laittaa talviteloille, hyviä taimia saa kohtuuhintaan.

Taimilöydöt kiikarissa tulikin hyvä syy käydä tutustumassa yhteen paikalliseen puutarhakauppaan, joka on vielä toistaiseksi jäänyt ihan kokonaan tutkimatta. Moni paikasta kyllä puhuu, ja Muhevainen on jo niin kivan kuuloinen nimi, että sen täytyy olla hyvä – kaikki käy aina ”Muhevaisella” sitä sun tätä. Hoksasin vasta navigaattoria (puoliksi paniikissa) kuunnellessa, että tämähän on se jännässä paikassa oleva mystinen puutarhakauppa, joka näkyy aina autosta kun ajaa Tampereen suuntaan. Muhevainen sijaitsee siinä Kehä ykkösen ja Tampereentien liittymäsilmukassa,  ja pihaan osuu joko vahingossa – tai sitten navigaattorin ohjeita kuunnellen ja melkoisesti mutkitellen.

Paikka on siis joko Pirkkolaa, Maununnevaa, Maunulaa tai jotain sinne päin, en ole ihan varma alueen nimestä.

Vaan kyllä kannatti tämä paikka löytää! Henkilökunta oli mukavan reipasta ja avuliasta, ja näin syksyllä sai ihan kaikessa rauhassa tehdä valintoja. Tuntui, että täällä oikeasti tiedetään kasveista. Paikasta saakin nettisivujen mukaan myös pihasuunnittelua ja konsultointikäyntejä,  joten asiantuntemusta selvästi talosta löytyy. Tänne täytyy tulla joskus paremmalla ajalla jutustamaan.


puutarhalla_5_muhevaisella

Mukanani oli ystäväni Piia Pieni talo Helsingissä -blogista, ja Piialla mielessä erityisesti havupensaat ja puuntaimet. Heidän uudenkarhea omakotitalon työn alla oleva pihamaa kaipasi istutuksia, ja Piia löysikin tosi kivoja havujuttuja pihaan. Odotan innolla, että pääsen näkemään valmiin pihan istutuksineen. Se näyttää nyt jo aivan mielettömän upealta!


puutarhalla_1

Nappasin meidän pihamaalle tällaisen pöyheän kukkapuskan. Nimi tietenkin unohtui heti, mutta nätti se on tuossa rappusen pielessä.
puutarhalla_2
puutarhalla_7 puutarhalla_8 koristekaaliNapsin mukaani myös koristekaalin ja valkoisia kanervia, joista teen vielä jonkun syksyisen ruukkuistutuksen tänne kotipihaan. Vielä kun löytäisi jostain kaupasta tarpeeksi matalaa sinkkiastiaa tähän hätään…

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply