MINIreissussa kyläkaupoissa ja maalaismaisemissa

13.10.2016

Kaupallinen yhteistyö: MINI

Peltomaisemat, vanhat talot, kirpsakka syyspäivä ja MINI. Nyt kun molemmat lapset ovat sen ikäisiä, että reissaaminen on helppoa ja tytöt osaavat nauttia pienistä seikkailuista, olemme tehneet paljon minireissuja Suomeen autoillen. Saatamme yöpyä yön, kaksi, hotellissa ja ihan vaan tutustua uusiin maisemiin. Ja koska lapsiperheen arkipäivät on melko aikataulutettuja, näille reissuille lähdetään tarkoituksella vähän ”valmistautumattomina”, jottei retkestä tulisi vahingossakaan suorittamista. Parasta on yllätykset, löydöt, ja ihan vaan vetkuttelu uusissa paikoissa. Ja asiaan kuuluu tiedonhankinta paikallisilta – ei googlelta – samalla tulee vähän tutustuttua uusiin ihmisiin.

Saimme viikonlopuksi käyttöömme vihreän MINI Cooper Clubmanin Autotalo Laakkosen MINI-kaupasta Herttoniemestä. Tämä auto kiinnosti erityisesti, sillä olen halunnut koeajaa jo pitkään isompaa MINIä. 4-henkiselle perheelle perus-MINI on varmasti nafti, mutta tämä 5-paikkainen auto tuntui varsin sopivalta. Oli myös mukava tutkia kaikkia yksityiskohtia, ja tuntuikin siltä että kaikki oli mietitty todella käyttäjäystävälliseksi. Namiskuukkelit löytyivät helposti, ja automaattivaihteinen auto tuntui kulkevan kuin itsekseen. Heti autokaupan pihasta startattuani auto tuntui ihan omalta (ja vähän harmitti, ettei se ole oma).

Oikeastaan auton tekniset tiedot eivät itseäni hirveästi kiinnosta, ainoastaan se on tärkeää, että ajaminen tuntuu helpolta ja auto luotettavalta. Tämä MINI oli ainakin heti hallussa, ja moottori tuntui sopivan tehokkaalta. Motarille se ampaisi rakettina, ja äänet auton sisällä olivat erittäin hiljaiset. Sitä arvostaa, kun täytyy kuunnella mitä lapsi takapenkiltä juttelee. Auto myös oli todella näppärä käännöksissä.

Ai niin, autoa oli välillä hankala kuvata, sillä niin moni ohikulkija pysähtyi katselemaan autoa.

mini_laakkonen

Viime lauantai-aamuna perhe hyppäsi autoon, ja olimme päättäneet suunnaksi Porvoon, Sipoon ja niiden lähiseudun. Nyt ei käytetty navigaattoria lyhyimmän reitin löytymiseen, vaan etsimme nimenomaan uusia reittejä, polveilevia kyläraitteja ja muutakin maisemaa kuin motarin meluaitaa.

Ensimmäinen löytö Sipoosta – kyläkauppa Palmén. MINI kurvasi tämän ohi ensin, mutta palasimme oitis uukkarilla takaisin viehättävän kyläkaupan pihaan. Ja kyllä kannatti. Kyläkaupan tunnelma, palvelu, ja söpö valikoima lihatiskeineen on kyllä matkan väärti. Tytöt valkkasivat antaumuksella karkkipäivän karkkeja, ja mukava kaupansetä auttoi valitsemaan. Pienempää kiinnosti kovasti kaupan rekvisiitat, tekohedelmät ja muut. Selvästi Palmén oli paikallisten kohtaamispaikka – jo päätellen pienellä lihatiskillä olevien asiakkaiden määrästä. Erityisesti mieltä lämmitti, kun näimme kaupansedän kantavan rouvashenkilön ostokset ihan autolle saakka. Ei meidän Alepassa…

kylakauppa_palmenkylakauppa_palmen_sipookylakauppa

Muistimme Sipoossa ollesaamme Nikkilän entisen sairaala-alueen, jonne päätimme lähteä seuraavaksi tutustumaan. Moni on varmaan kuullut ja käynytkin tässä paikassa, joka on restauroitu sairaalakäytöistä upeiksi asunnoiksi joitakin vuosia sitten. Meille entisinä käpyläläisinä Koskelan sairaala-alue on tuttu, ja tässä oli kieltämättä hyvin paljon samaa. Välillä tuntuikin, että ollaan Koskelassa.

Paikka oli hieno – oli hiljaista, alue luonnon ympäröimä, viihtyisä pihapiiri, suurien puiden katveessa. Voin hyvin kuvitella, että täällä viihdytään, tunnetaan naapurit, nautitaan historiallisesta miljööstä …ja piipahdetaan Palménilla tuon tuosta.minireissuminicooper_koeajossanikkilan_sairaala nikkilan_sairaala_talo miniretki_minicooper

Porvoo ei petä koskaan. Nautiskelimme muiden matkaajien kanssa auringonpaisteesta, latesta, viimeisten lämpimien syyspäivien tunnelmasta. Tutusta Kahvila Fannysta kaikki saivat valita omat kakut, piirakat tai pullat, ja sen jälkeen kävelimme ristiin rastiin Porvoon vanhaakaupunkia piipahdellen putiikkeihin.

Kiva kulttuuriannos haettiin Taidetehtaan näyttelyistä, ja päivän päätteeksi söimme ihanat ruoat Bistro Sinnessä. Ravintola on aivan täydellinen paikka käydä lasten kanssa. Ruoka on taivaallista, palvelu kivan rentoa, ja asiakaspaikkoja sen verran paljon, että miellyttävä puheensorina ja elämä ympärillä tuovat kotoisuutta ruokahetkeen. Lapset osaavat nauttia ravintolakäynneistä, yhdessäolosta ja varsinkin uusista ruoista, joten heidän kanssaan on oikein mukava käydä ulkona syömässä.

pinkit_kukatporvoo_vanhakaupunki porvoo_kahvila_fannymini_cooper tyypit miniatyyri_porvoo miniretkella miniretki_porvooseen_minicoopermini_merkkiSeuraavaa retkeä odotellaan taas – nämä pienetkin irtiotot tekevät niin hyvää! Todettiin tuon päivän jälkeen, että reissun päällä mukavaa on se, että kenelläkään (siis meillä vanhemmilla) ei ole mitään kotityölistaa ja velvotteita siinä odottamassa. Kun taas jos oltaisiin oltu vapaapäivä kotona, se olisi vietetty pyykäten, haravoiden ja siivoten.

Kiinnostaako MINIajelu? Voit näppärästi tilata joko koeajon tai esitteen oheisesta linkistä.

Meistä Idealistan bloggaajista MINIreissulla on käyneet jo Modernisti kodikas -blogin Kerttu, Strictly Stylen Hanna, ja minun jälkeeni reissulle vuorostaan lähtee Miikkulaisen Miia.

Yhteistyössä: MINI

 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Jonna 14.10.2016 at 9:18 am

    Ihania kuvia ja aina niin ihana Porvoo! :)

  • Leave a Reply