Käsite ”loppuelämän koti” – onko sellaista?

12.04.2017

Tämä nykyinen kotitalo on kotini numero 13. Nopealla laskutoimituksella olen muuttanut keskimäärin 3 vuoden välein. Kuitenkin pisimpään olen asunut yhdessä lapsuudenkodissani, jopa 15 vuotta (19-vuotiaaksi asti). Eli lapsuus oli hyvinkin paikalleen juurtunutta pienessä kaupungissa, jossa asui paljon sukulaisia ja välimatkat olivat lyhyet oikeastaan joka paikkaan.

Kotoa muuton jälkeen olenkin sitten saanut asustaa useampaa kotia joko kimppakämpässä tai avomiehen kanssa. Kaikki kodit ovat olleet juuri silloin sopivia ja kyseiseen elämäntilanteeseen optimaalisia. 20-vuotiaana oli tärkeää fillarimatka kouluun ja ylipäätään se, että asui lähellä säpinää ja kämppään mahtui kavereita ja kotibilettäjiä.

Oma perhe on jo lähes oppinut ymmärtämään näitä meidän nopeitakin peliliikkeitä, mutta muu suku tuntuu toivovan ”ehkä tässä kodissa viihtyisitte vähän pidempään, jos tämä nyt olisi se loppuelämän koti”. Myös meidän edelliseen kotiin muuttaessa (v. 2010) tätä repliikkiä kuultiin.

Miks pitäis viihtyä jossain kodissa loppuelämä? Nyt kiinnostaa tietää, että kuinka moni etsii kotia loppuelämäksi? Tavoitellaanko sitä ihan? Ja ihan vilpittömästi tätä haluaisin teiltä kuulla.

Itselle on ihan horror-ajatus jäädä homehtumaan johonkin yhteen torppaan ja sitten kuukahtaa johonkin keinutuoliin, joka on kuluttanu urat siihen takan eteen puulattiaan. Not gonna happen.

Toisaalta jollain kierolla tavalla ymmärrän esimerkiksi sitä Hesarin naista, joka on muuttanut kokonaan hotelliin: ei omia tavaroita, ei kiistaa perinnöstä. Ymmärrän kyllä myös kiintymyksen esimerkiksi sukutilaan, jossa ollaan asuttu vuosikymmeniä ja eri sukupolvet jättäneet omat kerroksensa paikan historiaan, ja sen, ettei sukutilalta halua muuttaa pois.

Olisi just cool päättää päivänsä vaikka kaatumalla juuri remontoidussa kylppärissä, kun on juuri pessyt hiukset uudella laventelintuoksuisella samppoolla ja saanut sen asetettua ensi kertaa uuden ammeen reunalle. Ja vessan mattokin olis vielä ostamatta. Ja sitten lapsenlapset miettisi, että kuka haluaisi nyt ottaa itselleen sen mummon laventelintuoksuisen samppoon – vai heitetäänkö vaan pois. Kuitenkin melkein täysi. Ja ne miettisi itsekseen, että on se kiva että mummo osasi ihan viimeiseen asti nauttia elämästä, näin hienon kylppärinkin vielä vanhuuden päivillään sai aikaiseksi. Ja ne tietäisi, että mummo on nauttinut koko matkasta, eikä vaan lopputuloksesta.

 

Tekstistä saattaa ehkä arvata, että meillä on taas muutokset täällä mielessä. ;)

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply Tiinakaisa 12.04.2017 at 11:16 am

    Veit sanat suustani ;D

  • Reply Erica 12.04.2017 at 12:22 pm

    Hahhhaa, no sä tiedät mitä mä oon mieltä!

    Koti on tehty mietittäväksi, remontoitavaksi, laitettavaksi ja eteenpäin myytäväksi, mutta hetki pitää fiilistellä valmista, että taas jaksaa painaa eteenpäin.

    • Reply Maire / Kettukarkki 12.04.2017 at 4:06 pm

      Well said.
      Siinä on jotain ristiriitaa, että koti on (ainakin minulle) aina se maailman tärkein paikka. Se jossa olen onnellisimmillani. Vaikka koti on yhtä kuin tunnetila, se on silti myös esine, jota ainakin itse pystyn riepottelemaan melko kaupallisellakin otteella.

      Koti on myös kiinnostava tutkimuskohde, jota tutkitaan asuen, remontoiden ja rakentaen. Sehän on ihan hirveän kiinnostavaa puuhaa myös. Ehkä yksi tutkimuskohde ei vaan riitä pitäksi aikaa. Jos on oikein tutkimishaluinen.

  • Reply P. 12.04.2017 at 1:32 pm

    Joko olette laittaneet talon myyntiin tai onko ostaja tiedossa? Terveisin yksi kiinnostunut

  • Reply Menolippu Maalle 12.04.2017 at 3:20 pm

    Minä kyllä ajattelin asua tässä talossa loppuelämäni :) Tai no, ainakin hallinnoida taloa lopun elämääni. Kun on ottanut työn alle mörskän keskellä ei mitään, ei siinä ole paljon rahaakaan kiinni. Jos joskus haluaa lähteä väliaikaisesti pois, on varmaan kohtuullisen helppo järjestää vähäksi aikaa asuminen jossain muualla (ja näin aion vielä joskus tehdäkin). Mutta tänne meinaan kuitenkin aina palata. Toinen asia sitten, miten kauan mummona pystyy asumaan täällä maalla, vai pitääkö täältä muuttaa vanhainkotiin (iik!).

    • Reply Maire / Kettukarkki 12.04.2017 at 4:12 pm

      Kuulostaa oikein ihanalta, ja järkevältä. Tunnistan tunteesi, ja itselleni varmasti samanlainen paikka on meidän perheen (vanhempieni) mökki, joka on isoisovanhempieni rakennuttama ja periytynyt suvullani kesäpaikkana 1920-luvulta asti. Se on itselleni se sellainen paikka, josta tuntee jokaisen kiven ja kannon. Meidän suvun juuret on vähän niinkuin tuolla, ja minunkin.

  • Reply Annukka 32v 12.04.2017 at 10:18 pm

    Sama juttu, veit sanat suustani! :) Mullakin mahtunut elämään 14 eri kotia ja kaikki omalla tavallaan erityisiä ja rakkaita, ja silti samalla jo vähän suunnitellaan muuttoa seuraavaan. ;)

  • Reply satu 17.04.2017 at 10:02 am

    Laskin, et itselläkin 12.asunto ja ikää 30v. Vanhin lapsista 11v ja laskin,et hänelle 9.asunto tämä nykyinen. Koti on siellä missä perhe eikä ulkoiset puitteet määrittele sitä. En näe meitäkään vanhoina tässä nykyisessä omakotitalossa astumassa vaan nauttien keskusta elämää pienessä asunnossa. Toivottavasti lapsetkaan ei vaadi,et meidän pitää asua tässä heidän ”kotikodissaan” hautaan asti..

    • Reply Maire / Kettukarkki 17.04.2017 at 10:37 am

      Teilläkin hyvä tahti ollut. :)
      Erittäin samaa mieltä kanssasi olen siitä, että koti on siellä missä perhekin.

    Vastaa käyttäjälle Erica Cancel Reply