10 vuoden etsintä on päättynyt

15.07.2017

Ihan uskomatonta, että näillä näppäimillä, kun se unelmieni kodinhoitohuone on valmistumassa, kävi tällainen flaksi mökkireissulla. Puuttuva palanen on nyt löytynyt.

Puinen silityslauta on ollut metsästyksessä jo ainakin 10 vuotta. Tiedän, että Iksussa on ollut sellainen tuotannossa vuonna nakki, ja Keski-Euroopan markkinoilla tällaisia on joku
valmistanut. Silmät on olleet auki myös messuilla Saksassa ja Ranskassa, mutta ei ole näkynyt.

Puinen taitettava pyykkiteline sitä vastoin on jo löytynyt aiemmin, ja niitä on myynnissä myös Kettukarkki SHOPissa muidenkin iloksi.

Löysin silityslaudan paikallisesta sisustusliikkeestä Jämsästä, jossa se oli ollut lähinnä esillepanokäytössä ja kunto vähän niin ja näin. Sain vähän tingittyä suolaisesta lähtöhinnasta, ja iskä kiltisti korjasi puuttuvat ruuvit. Kelpo peli, ja nyt on tukevakin. Pisteitä erityisesti siitä, että tässä on puuvillapäällinen, eikä inha hopeinen teflonkangas.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply