Keittiö saapui!

01.09.2017

Takana tuskaisen pitkä keittiöttömyys, ja totaalikyllästyminen mielikuvituksettomiin pikaruokiin. Eilen oli se päivä, kun saimme hakea keittiön osat Turusta Unique Homelta*.

Keittiön kaapit valmistettiin firman omalla pajalla tässä kesän aikana, ja Aavee reippaana haki ne itse vuokrapakulla Turusta heti kun saimme vihreää valoa tehtaalta. Pientä myöhästymistä oli, mikä aiheutti vähän kärsimättömyyttä innokkaimmille kokkaajille. Pullanhimoinen 4-vuotias haaveilee leipomishommista jo viikonloppuna – yritetään!

Tässä keittiömme nöksöttää, ja siitä lastattiin pakuun.

Keittiössä oli pahvilaatikkoa jos jonkinlaista, ja pieni raivausoperaatio suoritettiin eilen ennen kallisarvoisen lastin saapumista. Tuota suljettavaa oviaukkoa Aavee onkin hinkannut menemään tässä jokainen arki-ilta. Paklaamista, kuivumista, hiomista – ja sama uudelleen alusta.

Nämä tällaiset ”näkymättömät” remonttityöt on niitä aikaavievempiä, eikä niitä edes muista koskaan kertoa. Esimerkiksi nyt meille tuli yllätyksenä eteen yhden sähköpiuhan vetäminen keittiön kynnyksen alta (joka on jo asennettu tiukasti paikalleen), ja siinä tulee menemään useita arvokkaita työtunteja, kun uusi kynnyslauta täytyy leikata mittaansa ja asentaa paikoilleen sähkövedon jälkeen. Just tällaisiin asioihin ei kenelläkään ole aikaa, saati intoa. Mutta pakko tehdä.

Kalusteet kannettiin sisään ja ai että tuntui hyvältä. Oli se vaan juhlallinen hetki! Kiitos myös naapuriavun (reipas Antti!), saatiin painava astianpesukone myös kannettua perille asti. Tästä alkaakin viikonlopun palapelitehtävä, ihan käsittämätöntä, ETTÄ ME SAADAAN KEITTIÖ!

 

*Kaupallisessa  yhteistyössä

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply