Eduskuntatalon kaunis väripaletti

16.11.2017

Ensimmäistä kertaa Eduskuntatalossa. Olimme sisustustoimittajakollegoiden kanssa katsomassa miltä 2 vuotta kestäneen peruskorjauksen jälkeen sisälllä näytti. Hieno oli, OMG ei riitä tähän.

Tuli itse asiassa varsin ”kodikas” olo heti eteisessä, kun oppaamme kertoi Eduskuntatalon olevan meidän kaikkien suomalaisten omistama. Eli se on siis meidän yhteinen, vähänkö siistiä! Mikäli tilaisuus tulee, käykää nyt ihmeessä katsomassa millainen talo teillä oikein on!

Eduskuntatatalon rakennus ratkesi vuonna 1925 arkkitehtikilpailun avulla, ja talo valmistui 1931. Meidän talon lautalattian alta itse asiassa löytyi alkuperäinen artikkeli, jossa tuon kilpailun tuloksia esiteltiin.

Alla olevassa kuvassa ollaan aulassa, joka oli istuntosalin lisäksi telkkarista tuttu paikka.

Seuraavat kuvat ovat Eduskuntatalon ravintolasta.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on tuo kullankeltainen katto. Se on nimittäin valmistettu sokeriruo’osta.

Vain yksi asia jäi puuttumaan. Tai kaksi. Siihen kuuluisaan hissiin ei päässytkään, eikä mukaan saanut sisustuksessa käytettyjä värikoodeja. Katsokaa nyt, miten täydelliset sisustusvärit!

Kiitos visiitistä Eduskuntatalo!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply