Vuosi ensikohtaamisesta

21.01.2018

Mikä tässä tuntuu niin oudolta, mietin lumitöitä tehdessäni. Tajusin, että tässä kodissa tein niitä parhaillaan ensimmäistä kertaa ikinä. Puuterinen, hohtava lumi pihassa – ihanaa! Lumikolaa ja -lapiota piti hieman etsiä sillä niitä ei olla vielä tänä talvena tarvittukaan. Niille ei vielä ole tullut sellaisia vakiopaikkoja, joista löytyisivät aina helposti.


Annikan tekemä kranssi on ihana, siinä se kuistin kupeessa ilahduttaa päivittäin.

Luminen piha tuntuu imevän kaikki äänetkin, on tosi hiljaista. Sisäpihalle ei juurikaan ääniä kantaudu, sillä se on talojen suojissa ja kivan rehevä suurine puineen. Me vasta tehdään tuttavuutta pihankin kanssa, sillä se tuntuu jokaisena vuodenaikana vielä ihan erilaiselta. Vielä on kevät kokonaan kokematta.

Siitä on muuten kohta tasan vuosi, kun kävimme ensimmäistä kertaa tätä taloa katsomassa ja astuimme tästä ovesta sisään. Aavee oli juuri saapunut kotiin Italiasta, ja minä olin lähdössä kahdeksi viikoksi Australiaan, kun meille kerrottiin tämmöisen asunnon tulevan keväällä myyntiin. Sekavissa tunnelmissa kävimme päivää ennen omaa reissuani täällä katsomassa, mikä pisti pään kyllä aivan sekaisin… !

Talo oli kuolinpesän omistuksessa, siellä oli asunut yli 50 vuotta perhe, jonka jälkeläiset etsivät lapsuudenkodilleen uusia asukkaita. Silloin emme tienneet hintaa, emmekä talon kuntoakaan pintaa syvemmältä, oli vaikea nähdäkään kaiken tavaran alta. Aavee muistaa sanoneensa ensivisiitin jälkeen, että tätä ei muuten ainakaan osteta. Ja minä olin jo maalisävyjä miettimässä. Pohjaratkaisu oli täydellinen, arkkitehtuuri uniikki, neliöitä hulppeasti, sijainti mitä loistavin vanhassa tutussa naapurustossamme.

Usean kuukauden miettimisen ja selvitystyön jälkeen toukokuussa hintakin täsmentyi, talon tarvitsemat remontit saatiin selvitettyä ja asuntokaupat sitten tehtiin. Täällä sitä ollaan, ja onneksi ollaan! Onnellisuus kulminoituu Käpylässä.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply