Kurkkaus yläkertaan

11.02.2019

Kaupallinen yhteistyö: Domus Classica

Meillä kyläilevät ihmiset aina ihmettelevät, että onko teillä yläkertakin – siis missä? Ja varsinkin lapset lähtevät kilpaa etsimään yläkerran portaita.

Täältä eteisestähän se käynti yläkertaan löytyy. Nyt vielä suojattuna ja tiivistettynä tuollaisella upealla luukkuovella, joka pitää yläkerran kylmän ilman takanaan. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että tuonne yläkertaan vielä joskus kävellään ihan tavallisia portaita pitkin…

Tällä hetkellä yläkerrassa näyttää tällaiselta. Rakenteet on valmiina, eristeet on paikoillaan ja lattia on juuri suoristettu.

Tuo lause ”lattia on juuri suoristettu” on helppo ohittaa sen kummempia miettimättä, mutta ihan järkyttävä homma! Siellä riehuin minä kirveen kanssa, me molemmat vatupassien kanssa ja kolmemetristen kertopuupalojen kanssa tarkisteltiin lattian kaltevuuksia. Aavee siis lähin omin kätösin korjasi joka ikisen koolingin koron pulttaamalla alkuperäisiin koolinkeihin uudet kakkosneloset kylkeen. Ihan älytön homma!

Tätä just ollaan puhuttu, että kuinka paljon helpompaa on rakentaa kokonaan uutta. Kaikki on suoraa, valut on vatupassissa ja sen kun rakentaa päälle. Vanhaa joutuu ensin purkamaan ja sitten korjaamaan ennen kuin pääsee edes ajattelemaan rakentamista. Kaikki rispekti vanhan talon kimpussa häärääville, tsemppiä!

Seuraavassa kuvassa on tuleva pienemmän tytön huone. Tuo lattiamateriaali on purua + turvetta, ja sehän jätetään paikoilleen. Niiltä osin kun on painunutta, päälle tulee ekovillaa.

Molempiin makuuhuoneisiin on teetetty uudet ikkunat arkkitehdin piirustusten mukaan. Puiset mittatilausikkunat tilattiin Domus Classicalta Erottajan myymälästä, ja kumpaankin makuuhuoneeseen tulee identtiset kattolyhdyt kolmioikkunoineen. (Tuotteista saatu alennusta medianäkyvyyttä vastaan.)

Ikkunoiden toimitusaika oli 6-8 viikkoa, ja siitä pisteitä Domus Classicalle, että mitat tarkistettiin huolellisesti kanssamme ennen tilaamista. Kävimme myös läpi yhdessä tuon kolmioikkunan pystypuun leveyden, sillä tässä oli useampikin vaihtoehto riippuen siitä, olisimmeko halunneet lämpöeristävän ikkunan ulkopuolelle vai sisäpuolelle (otimme ulkopuolelle, jotta ikkunapinnan sai pitää yhtenäisenä ja pystypuun vähän kapeampana).

Ikkunat toimitettiin tontille, ja peltikattofirmamme asensi ne paikoilleen lisätyönä. Kaikki tällainen teetettiin mielellämme ulkopuolisella, sillä virheitä itsetehdystä työstä olisi vaikea lähteä korjaamaan. Urakoitsijoilla on kuitenkin olemassa sopimukset kanssamme – ja ennen kaikkea, vakuutukset, ja kokemusta tällaisesta.

On vieläkin vaikea uskoa, että nämä ikkunat ovat paikoillaan ja yläkertaan tulvii nyt luonnonvaloa uusista aukoista.

Rakastan näiden ikkunoiden yksityiskohtia. Lattiatason leveät ikkunat ovat avattavissa, ja hakaset on tehty vanhan mallin mukaan.

Katsokaapas tätä, myös aulatilaan saatiin yksi kattoikkuna vanhalle paikalle. Ikkuna on tilattu valmiina ikkunafirmasta. Tässähän oli pieni jännitysmomentti, että saadaanko rakennusvalvonnalta lupaa pitää kadunpuolella kattoikkunaa yhdessä Helsingin suojelluimmassa puutalokorttelissa. Lämmin kiitos siitä, että saimme! Muuten koko tila olisi pilkkopimeä.

(Näen jo itseni asettumassa nojatuoliin kirjaa lukemaan tämän ikkunan alle.)

Seuraavaksi pari kuvaa teinitytön huoneesta. Huone on pitkulaisen mallinen, ja toisesta päästä tulee ”nukkumanurkkaus”.

Varmasti näyttää hurjalta monenkin mielestä, mutta meidän silmissä tämä on ”viittä vaille valmis” siihen nähden mitä kaikkea on jo tehty ennen tähän pisteeseen pääsemistä.

Nyt tehdään sähkötöitä, ja sen jälkeen vedetään putket. Tähän kun lätkäistään levyt ja lattialaudat, huoneet näyttävätkin sitten jo ihan huoneilta. Nytkin, mutta hyvällä mielikuvituksella! Seuraava näkymä on teinitytön huoneen oven läpi, josta näkymä pikkusiskon huoneen ovelle.

Tässä vielä yksi kuva kattolyhdyistä ulkoa, niin hahmottuu tuo asia sieltäkin suunnasta.

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Sanna P. 12.02.2019 at 10:02 am

    Hyvin etenee! Onpa superkauniit näkymät tuolta yläkerran ikkunasta värikkäisiin vanhoihin taloihin ♥

  • Leave a Reply