All Posts By

Maire / Kettukarkki

Kurkkaus yläkertaan

11.02.2019

Kaupallinen yhteistyö: Domus Classica

Meillä kyläilevät ihmiset aina ihmettelevät, että onko teillä yläkertakin – siis missä? Ja varsinkin lapset lähtevät kilpaa etsimään yläkerran portaita.

Täältä eteisestähän se käynti yläkertaan löytyy. Nyt vielä suojattuna ja tiivistettynä tuollaisella upealla luukkuovella, joka pitää yläkerran kylmän ilman takanaan. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että tuonne yläkertaan vielä joskus kävellään ihan tavallisia portaita pitkin…

Tällä hetkellä yläkerrassa näyttää tällaiselta. Rakenteet on valmiina, eristeet on paikoillaan ja lattia on juuri suoristettu.

Tuo lause ”lattia on juuri suoristettu” on helppo ohittaa sen kummempia miettimättä, mutta ihan järkyttävä homma! Siellä riehuin minä kirveen kanssa, me molemmat vatupassien kanssa ja kolmemetristen kertopuupalojen kanssa tarkisteltiin lattian kaltevuuksia. Aavee siis lähin omin kätösin korjasi joka ikisen koolingin koron pulttaamalla alkuperäisiin koolinkeihin uudet kakkosneloset kylkeen. Ihan älytön homma!

Tätä just ollaan puhuttu, että kuinka paljon helpompaa on rakentaa kokonaan uutta. Kaikki on suoraa, valut on vatupassissa ja sen kun rakentaa päälle. Vanhaa joutuu ensin purkamaan ja sitten korjaamaan ennen kuin pääsee edes ajattelemaan rakentamista. Kaikki rispekti vanhan talon kimpussa häärääville, tsemppiä!

Seuraavassa kuvassa on tuleva pienemmän tytön huone. Tuo lattiamateriaali on purua + turvetta, ja sehän jätetään paikoilleen. Niiltä osin kun on painunutta, päälle tulee ekovillaa.

Molempiin makuuhuoneisiin on teetetty uudet ikkunat arkkitehdin piirustusten mukaan. Puiset mittatilausikkunat tilattiin Domus Classicalta Erottajan myymälästä, ja kumpaankin makuuhuoneeseen tulee identtiset kattolyhdyt kolmioikkunoineen. (Tuotteista saatu alennusta medianäkyvyyttä vastaan.)

Ikkunoiden toimitusaika oli 6-8 viikkoa, ja siitä pisteitä Domus Classicalle, että mitat tarkistettiin huolellisesti kanssamme ennen tilaamista. Kävimme myös läpi yhdessä tuon kolmioikkunan pystypuun leveyden, sillä tässä oli useampikin vaihtoehto riippuen siitä, olisimmeko halunneet lämpöeristävän ikkunan ulkopuolelle vai sisäpuolelle (otimme ulkopuolelle, jotta ikkunapinnan sai pitää yhtenäisenä ja pystypuun vähän kapeampana).

Ikkunat toimitettiin tontille, ja peltikattofirmamme asensi ne paikoilleen lisätyönä. Kaikki tällainen teetettiin mielellämme ulkopuolisella, sillä virheitä itsetehdystä työstä olisi vaikea lähteä korjaamaan. Urakoitsijoilla on kuitenkin olemassa sopimukset kanssamme – ja ennen kaikkea, vakuutukset, ja kokemusta tällaisesta.

On vieläkin vaikea uskoa, että nämä ikkunat ovat paikoillaan ja yläkertaan tulvii nyt luonnonvaloa uusista aukoista.

Rakastan näiden ikkunoiden yksityiskohtia. Lattiatason leveät ikkunat ovat avattavissa, ja hakaset on tehty vanhan mallin mukaan.

Katsokaapas tätä, myös aulatilaan saatiin yksi kattoikkuna vanhalle paikalle. Ikkuna on tilattu valmiina ikkunafirmasta. Tässähän oli pieni jännitysmomentti, että saadaanko rakennusvalvonnalta lupaa pitää kadunpuolella kattoikkunaa yhdessä Helsingin suojelluimmassa puutalokorttelissa. Lämmin kiitos siitä, että saimme! Muuten koko tila olisi pilkkopimeä.

(Näen jo itseni asettumassa nojatuoliin kirjaa lukemaan tämän ikkunan alle.)

Seuraavaksi pari kuvaa teinitytön huoneesta. Huone on pitkulaisen mallinen, ja toisesta päästä tulee ”nukkumanurkkaus”.

Varmasti näyttää hurjalta monenkin mielestä, mutta meidän silmissä tämä on ”viittä vaille valmis” siihen nähden mitä kaikkea on jo tehty ennen tähän pisteeseen pääsemistä.

Nyt tehdään sähkötöitä, ja sen jälkeen vedetään putket. Tähän kun lätkäistään levyt ja lattialaudat, huoneet näyttävätkin sitten jo ihan huoneilta. Nytkin, mutta hyvällä mielikuvituksella! Seuraava näkymä on teinitytön huoneen oven läpi, josta näkymä pikkusiskon huoneen ovelle.

Tässä vielä yksi kuva kattolyhdyistä ulkoa, niin hahmottuu tuo asia sieltäkin suunnasta.

Remonttivuosi 2019 alkaa

01.01.2019

Siitä on ensi kuussa kaksi kokonaista vuotta, kun kuulin tämän talon tulevan piakkoin myyntiin. Sain välittömät perhoset vatsaan, eikä asiaa auttanut se, että olin juuri lähdössä Australiaan kahdeksi viikoksi. Meidän piti nähdä talo heti.

Jo eteinen oli mieletön. Siinä oli aito 20-luvun kaareva katto, ovia ties minne huoneisiin. Talo oli iso ja ihana, mutta erittäin paljon remontin tarpeessa.

Lattiamateriaalit olivat outoja – mitä alla? Seinien värit erikoisia. 20-luvun talo oli viimeksi isosti remontoitu 60-70-lukujen vaihteessa, mutta kuitenkin ylläpidetty saman omistajan toimesta asumiskuntoisena vuosikymmeniä.

Sekavia tunteita kaksi vuotta sitten. Meidän Paloheinän talo oli täydellinen koti meille, mutta ikävä takaisin Käpylään alkoi hiljalleen nousta. Mitä tämä talo maksaisi? Mitä massiivinen remontti 280 neliöön maksaisi?

Tytöille ei voitu kertoa mitään. Kesti n. 4 kuukautta ensi käynnistä ennen kuin myyntiprosessi eteni ja osto varmistui. Sinä aikana salaisia keskusteluja, pankissa käyntiä, remonttibudjetin laskemista.

Mitä tuumi Av, joka sanoi jo Paloheinän kodin kohdalla ettei ikinä enää tekisi yhtään remonttia.

Tässä sitä nyt ollaan – käpyläläisiä jälleen. Saatiin hinta sovittua sellaiseksi, että pystyttiin asennoitumaan levollisesti myös tulevaan remonttiurakkaan.

Menossa on ison remontin toinen vaihe, yläkerta. Se piti saada valmiiksi jo viime vuonna, mutta hommaa riitti niin paljon että työ edistyi hitaammin kuin odotimme. Mitään sen kummempia yllätyksiä yläkerrasta ei tullut – kaikkihan siis purettiin ja rakennetaan sinne 60 neliötä uudestaan uudella pohjalla.

Me ollaan niin onnellisia ja tyytyväisiä siitä, että tähän lähdettiin!

Ollaanhan sentäs jo saatu valmiiksi esimerkiksi alakerran kylpyhuone…

Ja keittiö…

Ja kodihoitohuone… (kuvasta puuttuu tapetti!)

Ja aula… karmeja lukuun ottamatta.

Tässä kurkistus miltä sisäpihan puolelta näyttää. Uudet kattolyhdyt on hienosti pystyssä, ja homma etenee sisätiloissa. Jatkoa seuraa sisäkuvilla!

Tämän vuoden tavoitteena on saada yläkerta valmiiksi, ja tehdä uusia sisustushankintoja kahteen kerrokseen. Pihaa en edes ajattele eteenpäin, se saa rauhassa rehottaa ja odottaa omaa vuoroaan.

Ihanaa vuotta 2019 kaikille ja täältä paljon tsemppejä remppaprojekteihin!

Lauantaina tunnelmoidaan Parolan aseman joulumarkkinoilla!

23.11.2018

Kettukarkki SHOP on mukana jälleen vuoden parhaimmissa joulukauden avajaisissa – Parolan aseman joulumarkkinoilla!

Meille on tullut osallistumisesta jokavuotinen tärkeä perinne, jota ei jätetä väliin. Katja on laittanut Parolan aseman aina uskomattoman ihanaksi, ja kun ovista astuu sisään, tuntuu kuin astuisi johonkin menneeseen maailmaan. Suosittelen!

Kannattaa tehdä pääkaupunkiseudultakin ihan päiväretki vaikka ystäväporukalla.

Tällä kertaa Kettukarkki SHOPin myyntipöydässä on hamampyyhkeitä, pyykkietikkaa, jouluisia saippuoita, ranskalaisia viinietikoita ja vaikka mitä!

Asemankatu 11, Parola // klo 11-16

Facebookista tapahtuma ja myyjätiedot löytyy: Parolan aseman joulumarkkinat 2018

Tervetuloa!

Suomen kaunein koti -kuvausten kulissien takana

15.11.2018

Eilen tuli kymmenes jakso Suomen kaunein koti -ohjelmasta, joka on ollut yksi meikkiksen isoista työprojekteista tänä vuonna.

Olen ohjelmassa sisustusvastaavana ja -toimittajana, eli siis visusti kameran toisella puolella. Työni alkoi jo keväällä, kun valitsin yhdessä tuottajan kanssa koteja ohjelmaan omien kontaktieni sekä MTV3-kanavan rekryn perusteella. Vastasin ohjelman sisustuksellisesta sisällöstä kuvauksissa; mitä mistäkin kodista nostetaan esiin, tein asukas- ja tuomarihaastattelut kuvaustilanteissa, kirjoitin voice over -tekstit (eli se miesääni ohjelmassa). Kuuntelin mitä tuomarit puhuvat kuvauksissa ja sen jälkeen ohjeistin kakkoskuvaajaa kuvaamaan tietyt kohdat sisustuksesta mukaan ohjelmaan.

Olimme kiitollisia, että meidät otettiin niin lämpimästi vastaan kaikkiin ihaniin koteihin, jotka ohjelmaan valittiin mukaan. Tapasin 30 kodin asukkaat ja vietimme heidän kanssaan kokonaisen aamupäivän. Tehtäväni oli haastatella asukkaita ohjelman kuvauksissa, ja samalla saada esiin se, joka mistäkin kodista tekee juuri asukkaillee tärkeän.

30 erilaista perhettä, 30 erilaista kotia. Oli niin ihana tutustua kaikkiin!

Tuomareiden kanssa vietimme aina iltapäivän kuvaukset, sen jälkeen kun asukkaat lähtivät pois. Me toivottiin aina, ettei sataisi kun tuomarit saapuvat (koska meikki ja hiukset). Koteihin ajetaan aina autolla pihaan tai saavutaan kävellen, ja sateenvarjot on huono yhdistelmä kameran kanssa. Tällaisia pikku yksityiskohtia piti huomioida ehkä – miljoona.

Kaikki tämä oli ihan sairaan hauskaa. Enimmäkseen vaan nauratti kaikki, kun tyypit kuvausryhmässä oli niin hassuja.

Tässä ensimmäisessä kuvassa olen tuomari Sini Rainion sylissä pikku breikillä, pöydässä myös tuomarit Tero Pennanen ja Hanna Sumari. Niin mahtavia ja taitavia tyyppejä, että huh! Kun tekee koko kesän saman jengin kanssa töitä aamusta iltaan, on aika tärkeää että viihtyy. Meistä tuli ihan perhe.

Hannan tunsin jo ennestään, ja olin tosi iloinen että hän tuli mukaan tällekin kaudelle, jossa itse olen mukana. Hanna on ihan paras tyyppi. On niin taitava työssään, ottaa kaikki huomioon, kunnioittaa ihanasti työkavereita ja ennen kaikkea joskus aina leipoi meille kaikkia herkkuja. Muistan ikuisesti sen valkosuklaa-mustikkapiirakan Turussa. I love Hanna!

Sini ja Tero olivat uusia tuttavuuksia, mutta niin mahtava oli ystävystä ja viettää kesä yhdessä. Mahtavia tyyppejä hekin, ihan helmiä!

Itsellänihän ei ollut minkäänlaista kokemusta tv-työstä, mutta muu kuvausryhmä taas oli ihan super pro -tasoa. Minä toin mukaan sen sisustuksellisen lisän omalla ammattitaidollani.

Iso kiitos kesäkauden ensimmäiselle ykköskuvaajallemme Jari Mutikaiselle, jonka työskentelyä seuraamalla opin todella paljon. Jari oli mahtava tuki. Ja kun Jari alkoi kertoa tarinaa, olimme kahveinemme salamana siinä ringissä ympärillä.

Minä kuvaan Kullbergia, joka kuvaa Siniä, Hannaa ja Teroa.

Ihan uskomattomia hassuttelijoita koko porukka. Ei ollut tylsää hetkeä ei!

Tässä alemmassa kuvassa on meikäläiselle hyvin tyypillinen koko kesän näkymä. Tuijotan silmä kovana monitorista kuvaa, ja olen itse jossain sohvannurkassa tai oven takana ”kuolleessa kulmassa”. Erittäin monesti näin monitorista, että voi ziisus, nyt ne lähestyy mua uhkaavasti enkä pääse pakenemaan! Sitten siinä saattaa olla esim. Sinin jalka ihan minussa kiinni, ja yritän olla niin hiljaa kuin mahodllista jonkun keittiön pöydän takana piilossa.

Joskus jouduin keskeyttämään kuvauksen, kun näin monitorista esim. oman sukkani. Myös, jos kuvassa näkyi joku sinne kuulumaton esine (kuvausryhmästä esim. joku vilahtaa vahingossa taustalla), ja juuri silloin joku esiintyjistä sanoo jonkun hyvän läpän, oli pakko ottaa uudestaan.

Erityisesti kesästä jäi mieleen sellaisia hetkiä, että Tero esimerkiksi haastattelussa (terkkuja vaan Tero) puhuu hyvinkin järkevää kameran edessä, ja sitten jotain ihan täysin absurdia väliin – kamera käy koko ajan – meikäläinen repeää ihan täysin, ja Tero jatkaa taas ihan asiallisti vastaustaan eteenpäin. Siinä sitten naama punaisena yritän pysyä tuolillani, vedet valuu silmistä ja nolottaa kun tietää että saatan pilata koko kuvauksen hetkenä minä hyvänsä.

Ja joskus tirskuin itsekseni jossain sohvan nurkassa monitorini sylissä, kun kolmikolta irtoaa niin hyviä juttuja. Ihan hirveän vaikea duuni, hei!

Keitraus oli päivän piristys. Aina tiettyyn aikaan päivästä Kullberg oli loihtinut jonnekin mahtavat eväät.

Tuli muuten ajettua aika monta kilometriä kunnon Suomi-road-trippiä! Me reissattiin koko kesä kolmella autolla, ja välillä vaihdettiin kuka istuu missäkin. Välillä takapenkillä joku kuorsasi, välillä läppää lähti niin että kaikki nauroi ihan vedet silmissä. Yksi huvimme oli Seiskan lukeminen ääneen, kind of tee-se-itse-äänikirja.

Posion-kuvauksia varten lennettiin Kuusamoon tällaisella pienellä propellikonella ja oltiin ihan varmoja että kuollaan kaikki.

Tässä heinäpaalilla yhdet maailman mukavimmista työkavereista Timur (äänittäjä) ja Rene (kuvaaja). Oli kyllä ilo tehdä heidän kanssaan hommia …ja notkua huoltsikalla naureskellen Renen kahdelle aamupalanakille joskus ehkä klo 5 aamulla. Maalaismaisemia tuli nähtyä muuten jonkin verran – Suomi on ihan sikanätti.

Tässä yksi absurdi räpsäisy Muuramesta. Simo kuvaa dronella niin, että on itse peräkontissa ja auton päällä oleva drone kuvaa taloon saapuvaa autoa. Me muut ollaan jossain heinikon skutsissa aina piilossa, kun drone on ilmassa.

Tässä on meidän viimeinen – ja hieman skumpanmakuinenkin – kuvauspäivä kodissa nro 30. Terolla on perustelut valmiina. Tuomarithan tekevät omat arvostelunsa täysin salassa toisiltaan. Minä myöskään en pystynyt millään tavalla tuomaan omia mieltymyksiäni esille kodeista, etten vaan vaikuttanut tuomareiden mielipiteisiin. Sitten vasta kun kamera oli kiinni, saatoin sanoa esim. että: ”Tää koti oli musta ihan sairaan hieno! Ne portaat, ja se keittiö!”

Yksi kesän paras huoltsikka oli Pukaron Paroni! Jotenkin tuntui, että Pukaro on varmaan Suomen keskipiste, sillä tänne tiemme kulki aina uudelleen ja uudelleen. Pukaroooooo 4everrrrr!

Kullbergin Kiia oli mun ”kesäsisko”. Kiia hoiti kuvauksissa kaikki koordinaattorin hommat, keitraukset, hotellihommat, skumpat vikana päivänä ja muuta siistiä. Se ei valittanut, vaikka oli käsi poikki (lähes). Ihan mahtava ihminen, sellainen ihmis-aarre, jonka haluaisin aina mun autoon kaikille road tripeille (vaikka se ajoikin kaikkien risteysten ohi navigaattorista huolimatta).

Iso kiitos myös maskeeraajille Suviannille ja Hannalle mukanaolosta, hyvästä meiningistä ja kaikesta!

(Huom! Ei istuta auton päällä koko painollamme!)

Semmoinen kesä Suomen kauneimman kodin parissa!

Nyt on katsojaäänestys käynnissä ja voittajan voi valita kymmenestä finalistista. Äänestää voi MTV3:n sivulla Suomen kaunein koti. Äänestys päättyy ma 19.11. klo 23.59, nyt äänestämään omaa suosikkia!

Jos haluatte tietää jotain kuvauksista, saa kysyä!