Browsing Tag

Arki

Moccamaster-gate

11.05.2018

Tiedättekö sen tunteen, kun joutuu esimerkiksi sellaiseen hotellihuoneeseen, jossa on joku tosi pahasti vialla. Kuten että sängyssä on iso kuoppa (kuten kerran Turussa), tai siellä haisee joku outo pistävä haju (kerran Roomassa). On vaikea saada unta, ja koko ajan vähän harmittaa. Mutta kuitenkin tietää, että tämä nyt on vain yksi yö, sitten voin unohtaa koko jutun. I will survive.

Mutta entäs. Jos omassa kodissa onkin joku asia tai tavara, joka ei vaan sinne kuulu, ja jonka läsnäolo ärsyttää joka päivä ja vaikeuttaa elämää.

Meiltä hajosi suodatinkahvikeitin. Vanha Braun oli helppo tiskata, kivan mallinen, vaikka ikää sillä siskon vanhalla keittimellä oli jo varmaan yli 15 vuotta. Päätettiin siis ostaa uusi, yhdessä se valittaisiin. Alusta asti oltiin päätetty, että Moccamaster se ei ainakaan ole. (Tiedän, että teille Moccamasterin omistajille, joita Suomessa on ehkä se puoli miljoonaa, tämä tuntuu ihan tyhmältä jutulta.)

Suhteeni Moccamastereihin on ollut aina h.u.o.n.o. Ensiksikin niiden ulkonäkö on jotain ihan käsittämätöntä (muotoilija ei ymmärrä). Sellainen osiensa summa: kasa eri muotoisia palikoita, jotka istuvat toisiinsa huonosti. Kun tiskaat, et ole koskaan varma jäikö joku tötterö likaiseksi vai ei. Ja kun kasaat laitosta (suom. keität kahvia), et ole koskaan varma puuttuuko kompositiosta joku muovinpala, minkä ansiosta juuri keittämäsi kahvit lainehtivat pitkin pöytiä. Olen siis näihin koneisiin tutustunut (isällä ja äidillä, siskoilla ja veljellä, ystävillä), mutta tapaamistemme aikana olen joutunut lähinnä keskittymään hengittämiseen, ja selviytynyt joten kuten ilman että otsasuoni katkeaa.

Kysyin Facessa tutuilta neuvoa uuden suodatinkahvinkeittimen hankintaan, ja keskustelu vaihtui todellisesta ongelmastani Moccamasterin ylistämiseen. Get a room!

Ajalla, kun se kahvinkeitin oli rikki, kokeilimme tietysti uusia rutiineja aamukahvinkeittoon. Ekana aamuna hätäpäissämme jopa murukahvia. Sitten esimerkiksi espressokonettamme. Sillä saa toki oikein kelvollisen cafe lungon keitettyä, joka vastaa sellaista tummapaahtoista suodatinkahvia, jota juuri aamuisin kaipaan. Mutta ison koneen pitää antaa lämmetä 15 minuuttia ja jokaisen kupin joutuu tekemään erikseen (aamulla kun niitä menee monta per nuppi). Hidasta, kun vielä silmätkin on kiinni. Ja kun pitää keittää kahvia pannullinen esim. vieraille, ei kukaan jaksa kökkiä myllyn ja espressokoneen ääressä baristana.

Toiveikkaana eräänä lauantaina lähdimme kahvinkeittimen ostoon. Odotukset korkealla, toiveissa uusi keitin. Helppo nakki – meillähän on melko samanlainen maku näissä asioissa. Vaan kuinkas kävi. Ei päästy yhteisymmärrykseen. Ne mitä minä ehdotin, eivät sopineet avopuolisolle. Ja toisinpäin. Palasimme kotiin tyhjin käsin. Me oltiin just se nyrpeä pariskunta, joka käveli Gigantin ja ties minkä kodinkonehelvetin parkkipaikalla viiden metrin hajuraolla peräkkäin.

Parin viikon jälkeen mies tuli kotii pahvilaatikon kanssa. Siellä oli Moccamaster.

Sanoin, etten tule koneella koskaan kahvia keittämään, enkä tiskaamaan. Ja tästä on nyt about kuukausi. Kun Mouccamaster keittää sillä aamukahvit, juon sitä kyllä. Mutta kyllä muuten ****ttaa, kun olen ottamassa sitä toista kuppia, on laite jo mennyt itsekseen pois päältä ja kahvi on haaleaa. Siis mitä ihmettä! Laite haluaa päättää puolestani, milloin kahvi on juotava.

Se hyvä puoli tässä aamiaiskaapissa on, että siellä olevat kamat saa piilotettua ovien taakse.

Kahvinkeittoon olen kehittänyt omia konstejani. Tällä japanilaisella suodatinsysteemillä saa toistaiseksi parhaat kahvit. Ystävä toi tämän tuliaisiksi Tokiosta (eikö olekin upea!). Vielä täytyy metsästää vähän pienempiä suodatinpusseja, niin tästä tulee ihan täydellinen tapa.

Tällaista siis kuuluu meidän arkeen. Juuri eilen kävi ystävä kylässä, ja kertoi että heillä on kotona vastaavanlainen tapaus, vedenkeitin-gate. Ystävä ei ole suostunut käyttämään kertaakaan miehen omin päin ostamaa vedenkeitintä.

Miten teillä muilla sujuu, onko säilynyt sopu perheessä kodin tavaroiden kanssa?

Blanskun banskupäivä

14.03.2018

Tänään oli kalenteriin merkattu hieman erilainen päivä kuin miksi se sitten muodostui. Aamupäivän piti alkaa tärkeällä palaverilla kirjanpitäjän kanssa ja jatkua töissä Kettukarkki SHOPilla klo 19 asti. Mutta toisin kävi, nyt minulla on koko päivän tapaaminen tuon sairastuneen lapsukaisen kanssa. Vedettiin aamulla pitkää tikkua siitä, kumpi jää kotiin, mutta minä hävisin. No, oikeasti miehellä oli vielä tärkeämpiä asioita työpäivässä kuin minulla.

Huomaan, että meillä alkaa pian olla kaksi aika isoa lasta. Tarkoitan siinä mielessä, että arkeen tulee helpotuksia. Esimerkiksi tämä 5-vuotias pyysi sängynpohjalta, että kävisin kaupassa hakemassa hänelle banaaneja ja mehukeittoa: pliis äiti tuo! Lähde jo, jooko! Juuri tällaiset pikaiset kauppareissut onnistuvat hyvin, kun lapsi tuntee olevansa turvassa kotona hetken yksinkin. Isompihan on jo 14-vuotias, ja nämä kaksi pärjäävät ihan hyvin muutamankin tunnin keskenään (IKEAssa käyty, joo. Ja juoksulenkeillä).

Mutta lapsenvahtiasioista puheen ollen. Itselläni on tulossa niin työntäyteinen kevät sekä kesä, että meillä on haussa (täysi-ikäinen) lapsenvahti. Joskus tarvitsisimme myös apua tämän 5-vuotiaan tylleröisen hakuun päiväkodista, sillä hakijan täytyy olla täysi-ikäinen ja siksi isosisko ei voi hakea. Myös ruoanlaittoa ja kaupassa käyntiä luvassa, leikkimistä ja ulkoilua. Lapset tykkää askartelusta, piirtämisestä, perusleikeistä. Meidän massiivinen remontti jatkuu, ja siksi varsinkin illat olemme kiinni niissä puuhissa, ja lapset tarvitsevat siksi ajaksi vähän apua.
Ole yhteyksissä mikäli haluaisit tulla haastatteluun!

Minusta oli niin hauska tämä lapsen idea merkata banaanit. Vissiin kävi pelko, että joku muu tulee ja nappaa.

Yllä olevassa kuvassa on loistavista kirppislöydöistäni, Marimekon vaaleanpuna-vihreät Tantsu-lakanat. Taisivat maksaa kympin tai max kax.

(Hallittu) kaaos

18.08.2017

Vaikka elämä muuton jälkeen pitkän remontin keskellä on enimmäkseen hermoja raastavaa ja arki kaoottista tavaroiden etsintää ja siirtelyä, pienet valopilkut kuitenkin auttavat näkemään, että valmistakin joskus on luvassa. Kun joku asia nytkähtää eteenpäin, se aiheuttaa sellaisen domino-efektin muiden asioiden kanssa.

Meillä todellakin näyttää nyt tältä kuten kuvissa. Kun keittiökalusteet saadaan ensi viikon lopulla hakea Turusta Unique Homelta, päästään vihdoin sen kimppuun. Säilytystilaa kaivataan kipeäasti, jotta saa lattiatilaa vapaaksi (ja esim. vihdoinkin muuton ajan lattiaa suojanneet kovalevyt pois).

Eilen asennettiin osa pattereista, upeet! Niistä kuvia pian. Odottelimme lähetystä useamman viikon, ja lopputuloksesta voin sanoa, että kyllä kannatti. Nyt on patterit justiinsa sopivat 20-luvun tyyliin.

 

Tämä musta, tukevaa puuta oleva kirjahylly on saatu edellisiltä omistajilta, ja se odottaa vielä oikeaa paikkaansa täällä olkkarissa. Eikö olekin kiva!

Tämän käytävän seinät on edelleen ”työmaan ilmoitustaulu”, sillä piirustuksia ei voi vielä laittaa pois näkyvistä ennen kuin kaikki on asennettu ja oikealla paikallaan. Tästä myös tarkistellaan mittoja eri juttuihin. Käytävä on nyt vaaleanpunainen, mutta tosi likainen. Mikähän väri tänne tulisi?

Eteisessä yläkertaan meneviltä portailta otettu kuva näyttää hyvin tämänhetkisen tilanteen. Tavallaan tästä alkaa jo kuoriutua se ihana koti, mutta on siihen vielä matkaa. Ennen sisuksen valmistumista nautimme siis Käpylän ympäristöstä. Ja se on ihana se.

Aamupala(veri)

24.05.2017

Nyt toivotaan, että kamelin selkä ei napsahda. Tämä meidän kiire on ajautunut jo absurdeihin mittoihin. Omaa tulevaa kotia olisi maailman ihanin ehtiä suunnitella eteenpäin, mutta kaikki täytyy tehdä ihan tyhmästi siinä sivussa juosten.

Eilinen päivä esimerkiksi meni suurin piirtein näin:

– Klo 7, aamupala eli pikainen suunnittelupalaveri Aaveen kanssa (kuten kaikkina muinakin aamuina muutaman viikon ajan). Aiheina mm. sähkösuunnitelma, lattialautojen tilaamisen vaikeus, kun tarjouksia ei tule.
– Klo 8 alkaa työt, teen kotona Glorian kotiin palstaa (joka on jo päivän myöhässä)
– Klo 11-12.30 Skype-palaveri kollegan kanssa meidän olkkarista käsin kahteen muuhun maahan, liittyen salaiseen syksyn työprojektiin. Aavee on jo joutunut viemään liikkeeni oveen lapun, että kauppa aukeaa tänään vasta klo 14, eli kolme tuntia myöhässä.
– Klo 12-13.30 Soittelua eri firmoihin kaakeliuunin tilaamisesta, hormin kunnon selvittämisestä, nuohoamisesta, takkamallista.
– Klo 14 avaamaan kauppaa
– Klo 15.45 laitan kaupan kiinni vähän aiemmin, sillä täytyy lähteä aloittamaan asiakkaan keittiösuunnitteluprojekti Käpylässä. Päätän juosta, sillä lasken että ehdin autoa nopeammin. Matkalla huikkailen vastaan tuleville kavereille moikkia, kuulumiset sitten myöhemmin.
– Klo 16.15 hakemaan lapsi päiväkodista ja teini on samassa autossa. Ajamista ruuhkassa.
– Klo 16.45 vihdoin Alepassa. Lupasin jätskit, pienempi lapsi luuli ettei saanutkaan haluamaansa tuuttia ja kostoksi katoaa kauppaan.
– Klo 16.45 – 16.50 lapsen etsintään kaupasta. Löytyy itkuisena pastahyllyn päädystä ja syyttää siitä, että hänet on tahallaan kauppaan yksin jätetty.
– Klo 17 lapsilla jätskit kädessä ja minä kotona heitän pakastepitsat uuniin (piti hakea Pakilan pitsalasta oikeat, mutta oikaisin ja säästin ainakin 20 min).
– Klo 17 Aaveelta tulee tekstari: Jään raksalle täyttämään lavaa, en tuu kotiin.
– Klo 18 – 23 jatkan töitä, välissä lapset laitetaan puuron ääreen ja nukkumaan
– Klo 23.00 – 23.05 Aavee tulee kotiin, moikataan, pieni palaveri mm. saapuneesta keittiösuunnitelmasta, sähköjen kytkennän onnistumisesta vihdoinkin, sähkösuunnittelijan löytymisestä.
– Klo 23.05 Yritän kertoa omasta työpäivästä, mutta palaverikumppanin aivokapasiteetti ei sillä hetkellä riitä vastaanottamaan tietoa. Jatkamme aamupalaverissa. Menemme nukkumaan.