Browsing Tag

Blogiyhteistyö

SKV:n Kodin Tarina® avaa kodin sydämen ostajalle

05.05.2016

Kaupallinen yhteistyö

Olin SKV Kiinteistövälityksen medialle järjestämässä tilaisuudessa, jossa kuulimme uudesta Kodin Tarina® -konseptista asunnon myymisessä. Ja mielenkiintoinen palvelu onkin. Kodin Tarina® on SKV:n lanseeraama palvelu, jossa asukas pääsee ääneen kertoen kodin tarinan minulta sinulle. Kodista voi lukea asukkaiden kertoman tekstin, jossa esim. pois muuttava perhe kertoo parhaimmat metsälenkkipaikat, mistä kaupasta kopataan sunnuntaina lettutaikinaan tarvittava jääkaapista puuttuva maito, millaiset koulut, kuinka monta päiväkotia, miten aurinko paistaa pihalle iltaisin ja kuinka paljon omenapuista saa satoa. Tarinan lisäksi kohteen myyntikuvien lisäksi voi koota erikseen albumin, josta löytyy perhealbumista otettuja kuvia esim. kodin ympäristöstä eri vuodenaikoina. Mukaan voi liittää myös videon. Konsepti nopeuttaa asunnon myyntiä, sillä ostaja pääsee nopeammin kiinni kyseisen kodin ytimeen ja siellä asumiseen.

Kuten SKV:n toimitusjohtaja Timo Kaisla (yli kuva) totesi, kiinteistövälitysalalla ei ole tapahtunut mitään mullistavaa hyvin pitkään aikaan – myyminen ja ostaminen on noudattanut melko samaa kaavaa. No aivan samaa mieltä olen. Itse harrastan (kuten varmasti moni muukin) myynti-ilmoitusten selaamista välillä haaveksien ja välillä tositoimissa, ja kaikkihan me tiedetään ne tutut fraasit ilmoitusteksteissä (joista parhaimmat lyhykäisyydessään: ”Uniikki – tämä on koettava paikan päällä”. Just, että tällaiset tiedot 100-vuotiaasta talosta ja matkaa sinne on täältä se 250 km).

skv_kodintarina_3_web

Timo Kaisla tuli toimarinpestiin eri toimialalta, ja lähti uudistamaan kiinteistövälityspalvelua selvittämällä mikä toimii – ja mikä ei toimi. Ulkopuolinen palvelumuotoiluyritys kävi läpi välitysprosessin eri vaiheita, joista nousivat esiin mm. asuntoilmoituksen kuvaustekstit. Ja se, että 95% asiakkaista oli niihin pettynyt. Tätä oli todella mielenkiintoista kuunnella. Selvisi, että on yleinen tapa on, että myyjä pääsee juttusille ostajan kanssa vasta kaupanteon jälkeen – ja tuolloin vasta käydään se mielenkiintoisin ja molemmilel osapuolille todella arvokas keskustelu. Ostaja kysyy myyjältä näitä meille kaikille kodin arkeen liittyviä tärkeitä asioita, jotka olisi voitu kertoa jo asunnon esittelyvaiheessa.

Itse koen, että tämä konsepti palvelee sekä minua asunnon ostajana, että myyjänä. Molempia on tullut harrastettua useammankin kerran, ja itse asiassa viime kodin myyntiin valitsimme juuri SKV:n. Tuolloin meillä oli vauva, ja emme mitenkään olisi itse jaksaneet kodinmyyntihärdelliä. Ihan perusarjessa oli tarpeeksi tekemistä. Tuolloin tuntui, että meitä kuunneltiin hyvin, ilmoitusteksti oli kiva, kodin kuvat olivat ihanat, ja asunto tosiaan myytiin vuorokaudessa heti ensimmäisestä näytöstä.

Kun Kodin Tarina® -konseptia kehitettiin, sen odotettiin kiinnostavan erityisesti pääkaupunkiseudulla. Toisin kuitenkin kävi, kiinnostus palvelua kohtaan on ollut kovaa myös muualla Suomessa. Kodin Tarina® on maksuton lisäpalvelu, joka siis sisältyy välityspalkkioon. Kustakin kodista kerrotaan se oleellinen. Kallion yksiöstä tarinaa kerrotaan ympäristöstä ja elämäntyylistä alueella, sillä sehän nimenomaan kiinnostaa alueelta asuntoa etsivää. Palvelun halunneista asiakkaista puolet ovatkin yllätykseksi olleet kerrostaloasujia.

anssikela_kodintarina_webskv_kodintarina_2_webskv_kodintarina_1_web Tapahtuman yhteydessä Anssi Kela kertoi oman kotinsa löytymisestä, ja miten se oikea tuli kohdalle kahden vuoden etsinnän jälkeen. Myös ruokailun lomassa kuultu minikeikka toivebiiseineen sai hymyt huulille.

Anssi sanoi sen niin nyvin: kodin ostaminen on vähän niin kuin sen oikean kitaran ostamista. Samankaltaisia kitaroita vertaillaan vaikka pariakymmentä, soitellaan, testaillaan. Kun se oikea tulee vastaan, se sanoo, haluan kuulua sinulle.

Muistan hyvin kun minä ja avomies koimme tuon saman tunteen viimeksi. Ajoimme tämän nykyisen kodin pihaan ihan muita asioita toimittamaan, autuaan tietämättöminä siitä mitä tapahtuu kun nousemme autosta ulos. Talo oli ihana. Piha oli ihana. Kuulimme, että myynnissä on! Me vaan molemmat istuttiin takapihan keinuun ja todettiin että jaahas, tämähän on muuten meidän koti. Ja niin siitä tuli.

 

Yhteistyössä: SKV

Talouspaperiin itse suunniteltu kuosi

05.03.2016

Kaupallinen yhteistyö: Lotus Emilia

Saako olla talouspaperirulla omalla designilla? Nyt se kuulkaas on mahdollista. Lotus Emilia hakee uutta kuosia talouspaperille kilpailun myötä, jossa on myös erittäin houkuttelevat palkinnot.

Lapsiperheessä talouspaperirulla on arjessa mukana päivittäin. Ja kun mietin, millaisen kuvioinnin itse haluaisin nähdä pöydällä talouspaperissa, se olisi jotain hyväntuulista ja kotoisaa. Tällä hetkellä ihailen kovasti meidän 3-vuotiaamme ennakkoluulotonta ja värikästä maalaustyyliä, ja maalauksia syntyykin läjäpäin päivittäin. Hän ei tykkää (tai sitten osaa) maalata mitään esittävää, vaan selvästi värialueet ja niiden muodot tuntuvat kiinnostavan. Yhden maalauksen tekoon saattaa mennä puolikin tuntia. Kun lapsi maalaa, se on inspiroinut itseänikin piirtämään ja maalaamaan pitkästä aikaa. Ja itse asiassa koko perhettä.
kortti_mustapinkki

Emilia Design -kilpailu
  • Suunnittele oma kuosiehdotus kilpailuun
  • Jätä ehdotus 15.3. mennessä! Tämän jälkeen tuomaristo kokoontuu valitsemaan 10 finalistityötä
  • Eniten ääniä saanut ehdotus painetaan seuraavaan Lotus Emilia Design -talouspyyhkeeseen ensi syksynä. LISÄKSI voittaja palkitaan myös 1000 euron lahjakortilla Finnish Design Shoppiin.
  • Lisäksi yhdeksälle finalistille 100 euron edestä käyttörahaa designiin.

Lisää kilpailusta, ohjeistuksista ja tuomareista löytyy kilpailusivulta http://emiliadesign.fi

Suunnittelin itse kilpailusivulla lapsen piirustuksen väripläiskät mielessä tällaisen kokeilun. Ohjelma toimii tosi kivasti ja suunnittelu oli helppoa, nopeaa ja mukavaa. Kannattaa ihmeessä osallistua! Vaikka lapsenkin kanssa yhdessä. Sitten vaan jännittämään lopputulosta ja värväämään kaikki ystävät ja sukulaiset äänestyshommiin!

oma_lotusdesign

Tässä kaksi lapsen maalaamaa korttia, jotka inspiroivat myös kuosin suunnitteluun.

kortti_maalausOli ihan pakko kokeilla myös toisenlaista suunnittelumahdollisuutta, joka myös on ohjeistettu suunnittelusivulla. Tämä tapa vaatii jotain kuvankäsittelyohjelmaa, mutta oikein helppo oli tämä myös. Muokkasin yhden lapseni pienistä maalauksista Photoshopilla sopivaan muotoon (koko 1472 x 547 px) ja siirsin kuvan kilpailusivulta ladattavan arkkipohjan päälle. Päällimmäisestä layeristä pienensin peittävyyttä, jotta paperin kuvio alta tulee näkyviin. Tällaisella omalla designilla voi myös osallistua kilpailuun, ja varmasti erottuu joukosta!

ystavankortt_lev660

maalaus660

Onnea kisaan!

Kotimaisia lähitulppaaneja kotiin

02.03.2016

Kaupallinen yhteistyö: Kauppapuutarhaliitto ry

Puhdas koti, kimppu tulppaaneja ja koko perhe koolla – siitä voi viikonloppu alkaa. Onneksi kotimaisia, edullisia tulppaaneja saa nykyään niin monesta paikasta, että tuoreen kukkakimpun hankkiminen on sopivan helppoa pienessä kiireessäkin. Yleensä sitä ruokakassien kanssa rynnii kotiin, ja kimppu on helppo napata mukaan siinä samalla. Melko huolettomasti kukat voi valikoida, sillä 95% Suomessa myynnissä olevista tulppaaneista on kotimaisia. Kotimaista lähikukkaa kannattaa suosia senkin vuoksi, että kuljetusmatkat ovat lyhyitä.

Tulppaaneista olen tykännyt aina ja tulppaanikauden alkaminen vuoden alussa on aurinkoinen lupaus keväästä ja valoisamman ajan alkamisesta. Odotus huipentuu siihen, kun kyseiset kaunottaret tupsahtavat oman puutarhan mullasta kevätaurinkoon.

50-luvun_nojatuoli_tulppaanit violetit_kotimaiset_tulppaanittulppaanit_aaltomaljakossa

Kotimaisten tulppaanien lajikekirjo on melko laaja, sillä Suomessa viljellään peräti 200 eri lajiketta. Väkilukuun suhteutettuna Suomi on maailman kolmen kärjessä Ruotsin ja Norjan kanssa – täällä kasvatataan tänä vuonna 75 miljoonaa (!) tulppaania. Kotimaisen tulppaanin tunnistaa helposti ja nopeasti pakkauksen sirkkalehti-merkistä.

 

tulips sirkkamerkki_kauniistikotimaista

Oikeilla hoito-ohjeilla tulppaaneille saa reippaasti lisääaikaa. Tärkeää on leikata terävällä veitsellä pari senttiä varresta pois ja asettaa maljakkoon muovikääreen kanssa puoleksi tunniksi. Vesi kannatta vaihtaa pari kertaa viikossa ja varresta voi pätkäistä pois lisääkin, jotta kukka saa paremmin vettä.
varsista_2cm

Lapsi innostui vähän leikkimään ja tekemään huoneeseensa minikimpun omista lempiväreistään. Maljakkona toimii pieni turkoosi Oiva Toikan suunnittelema Fauna-lasi. Tulppaani on turvallinen kukka myös lasten käsittelyyn.

floristinhommissa pikkukimppu_tulppaaneja

Oma suosikkini on monivärinen, runsas tulppaanikimppu, johon voi aina yhdistellä vähän erilaisia yksilöitä. Tämänkään kimpun hinta ei päätä huimannut. Ostin K-kaupasta yhden kauniin kimpun n. 7 eurolla ja pari pienempää S-kaupasta 3,50 e / kpl.

kotimaiset_tulppaanit_kauniistikotimaista tulppaanit_olohuoneessakukkia

Kapselikahvimaistelut & Instakuvakisa!

14.01.2016

Kaupallinen yhteistyö: Paulig Cupsolo

Luulin todellakin olevani 100 % slow coffee -ihminen, aina ja ikuisesti. Kodistamme löytyy niin mutteripannua, espressokonetta, kahvinkeitintä, käsikäyttöistä papumyllyä ja sähkömyllyä. Mutta kaikkia kahvihetkivaihtoehtoja testattuani olen tullut siihen tulokseen, että kaikelle on aikansa ja paikkansa. Olen juuri saanut uuden liiketilan – oman toimiston ja tulevan kaupan – jonka ainoasta beigenvärisestä vessan lavuaarista tulee vain jääkylmää vettä. Minkäänlaista keittiötä ei ole – eli tiskaamismahdollisuudet aavistuksen nihkeät – mutta todellakaan en halua luopua päivän kahvihetkistä. Nou nou. Tämä Pauligin Cupsolo-yhteistyö tuli juuri sopivaan saumaan, sillä ensimmäistä kertaa  tuntui siltä, että kapselikahvikoneelle voisi antaa mahdollisuuden.

chailatte

Olin omimassa konetta ja sen mukana seuranneita kapselipakkauksia (oli mm. Caramel lattea, Presidentin tummaa paahtoa, cappuccinoa jne.) täysin itselleni, mutta lapset hääräsivät innoissaan ja uteliaina sen ympärillä kahvikapseleita tutkien. Meidän perheen ensimmäisen kapselijuoman valmisti 3-vuotias, joka sai itse pudottaa kapselin koloon, painaa painikkeen alas, painaa nappia ja katsella kaakaon valumista kuppiin. Äidin valvovan silmän alla totta kai. Siinä oli kyllä onnellinen pikkutyttö. Viikonloppuaamuna molemmat heräsivät kaakaonkuvat silmissä, ja pulkkamäen jälkeen varsinkin oli kiva yhdessä valita kuumia juomia. Itselleni maistui erityisesti makean mausteinen Chai latte.
chailatte_paulig kapselikulhoTylsästi omissa pakkauksissaan säilyttämisen sijasta halusin laittaa pienet kapselit kivannäköisiin 80-luvun pullukkakantisiin lasipurkkeihin, jotka löysin viime vuonna kirppikseltä (se myyjä oli jotenkin silminnähden huojentunut päästessään näistä eroon, ja sen kaveri siinä vieressä taisi vielä selkään läpsäisten onnitella sitä myyjää siinä kun itse jo livuin eteenpäin). Mutta siis ihan mahtavat raitapurkit, just mulle!

Ihan pian siirrän koneen työhuoneelleni, ja saan ihan rauhassa siemailla Chai latteani. Miinusta annan siitä, että kertakäyttöiset kapselit ovat sekajätettä – tässä olisi vielä kehittämisen ja toivomisen varaa. Isommalle porukalle keittäisinkin mieluummin kahvia perinteisellä tavalla, mutta yhden kupin nopeaan keittämiseen kapselikone toimii just hyvin (menisiköhän ajatuksesta toteutukseen noin minuutti, ehkä).

paulig_cupsolo

Osallistu #cupsolokulho-kuvakisaan!

  • Valokuvaa, missä säilytät Cupsolo-kapseleitasi
  • Jaa kuva Instagramissa #cupsolokulho-tunnisteella tai lataa kuva suoraan kamppissivulle: kahvi.paulig.fi/cupsolokulho.
  • Kaikki kuvat kertyvät nähtäville kampanjasivulle
  • Kaikkien kuvan julkaisseiden kesken arvotaan 1 kpl Iittala- ja Cupsolo-tuotepaketti, sis. 1 kpl Iittala Kastehelmi-kulho 1,4 l, 2 kpl Iittala Sarjaton -mukeja sekä 1 kpl Cupsolo-kapselilajitelma (arvo 120 euroa) sekä 5 kpl Cupsolo-kapselilajitelmia (arvo 40 euroa).

Kampanja on voimassa 13.1. – 7.2.2016 asti!