Browsing Tag

Huonekalut

Kaappilöytö kaverilta

15.04.2017

Oli eilen todella väsynyt olo, aivan sohvanpohjafiilikset. Olo piristyi kummasti, kun pomppasi silmiini myynti-ilmoitus tällaisesta vanhasta keittiön alakaapistosta. Ja myyjä oli vielä ystäväni Mara. Hoksasin, että nyt kannattaa lähteä pienelle ajelulle, samalla pääsee kaveria moikkaamaan. Ja johan vaihtui sohvalla pötköttely lennosta reippaaksi kaapinkantoprojektiksi. Nappasin (pakotin) teinin mukaani, ja lähdettiin Helsingistä landen suuntaan körryyttelemään.

Siellä oltiin Maralla kevätsiivouspuuhissa, ja tämä kaappikin sai sitten lähteä matkoihinsa. Hän hankki kaapin itselleen keittiönsä varaosiksi, mutta totesi ettei tarvitsekaan mööpeliä ja laittoi eteenpäin kiertoon samalla hinnalla. Saimme kaupan päälle vielä suklaamunat, joten tämä oli erittäin kannattava reissu:

a) uusi upea kaappi hallussa
b) hienojen landemaisemian ihailu
c) yllätyssuklaamunat
d) teini pääsi hullaantumaan parista chihusta
e) äiti/tytär-laatuaikaa – autossa on kiva jutella
f) ystävän tapaaminen
g) onnistunut kantoprojekti teinin kanssa, tuli hyvä mieli molemmille

Pohdiskelin, että tästä saisi kauppaani hienon tiskin, ja vietiinkin se sinne nyt mallaukseen. Näyttääpä varsin kivalta siellä nyt. Oikeasti kyllä mietin, että tästä saisi tosi hienon ja uniikin kylppärin allaskalusteen. Saiskohan?

 

Adean vaaleanpunainen Mr. Jones olkkarissa

11.04.2017

Johan nyt, on jäänyt meidän uusi sohva kokonaan esittelemättä! Syksyllä hankittu vaaleanpunainen unelma oli tosiaan meidän pitkäaikainen haave, ja Mr. Jones istuu varsin mainiosti vanhan talon tyyliin.

Hassu juttu, mutta tämä meidän sohva on se tismalleen sama yksilö, joka on seikkaillut pressi- ja mainoskuvissa ja mm. Åhlensin näyteikkunassa Ruotsissa (!). Ja tuon sohvan vaaleanpunaista verhoilua olen huokaillut monen monta kertaa. Ihmeellistä siis, että se on nyt täällä meillä. Joskus sitä vaan kirjaimellisesti saa mitä haluaa.

Meidän entinenkin sohva (valkoinen Adean Band) on Adealta, ja kyseinen merkki onkin pitkäaikainen suosikkini kotimaisista sohvanvalmistajista. Laatu on aivan mieletöntä, ja sohvan jälleenmyyntiarvo säilyy hyvänä.

Tässä Mr. Jonesissa on kehon lämpötilaan reagoivaa ”älypehmustetta”, ja sohva onkin kuin lämmin syli. Se on ihanan upottava, mutta runko ja sohvan muoto samalla myös tukeva. Kerta kaikkiaan aivan loistava ostos.

 

Australialainen vintagekauppa – Dirty Janes Bowral

31.03.2017

Road tripillämme Sydneystä landemaisemiin yksi pysähdyspaikkamme oli söpö kylä Bowral, jonka vintageliikkeeseen meidät vinkattiin käymään. Ja voi herranjesta mikä paikka!

Dirty Janes oli valtava halli, jossa oli useita eri kauppiaiden ”loosheja” – isompia ja pienempiä. Tavaraa oli huonekaluista astioihin ja vintagevaatteista koruihin. Me oltiin ihan päät pyörällä ja ihailtiin. Shoppailua ei oikein voinut harrastaa – mitään ei mahtunut laukkuun. Sydneyssä asuva kaverini tosin nappasi täältä mukaan 60-luvun Iittalan laseja alkuperäisessä korkkaamattomassa pakkauksessaan. Muutakin Arabiaa ja Iittalaa näkyi tuolta ajalta yhden looshin hyllyissä. Hauska esine oli tämä puinen surffilauta 60-luvulta (95 Aud).

Vintagetyyliin sisustavalle täältä olisi saanut lähes kaiken. Esimerkiksi vessaan löytyi kivoja yksityiskohtia, kuten tämä simpukan mallinen saippuateline.Todella hienoja vanhoja retkijakkaroita! Tällainen olisi ihana eteisen pikku penkkinä.

Paikassa oli myös uudempaa tavaraa, ja erittäin miellyttävän oloinen sisustusliike. Tykkäsin tästä juomapullokassista ja näistä keraamisista lusikoista.

Täältäpä voi käydä kurkkimassa kaupan nettisivuja: Dirty Janes Bowral

Puinen matkis kirppikseltä

05.02.2017

Taas yksi suloinen, vanha esine päätyi kanssani kotiin. Tosin ostohetkellä ensimmäinen ajatus oli viedä tämä kaupalle esillepanotarkoituksiin, mutta ajattelin tutustua siihen nyt ensin rauhassa kotona. Hoksasin, etten muistanut kysyä puisen matkalaukun menneisyydestä mitään – olisi kiva tietää mistä tämä on kulkeutunut ja miten onkin pysynyt näin kauan alkuperäisessä kuosissaan.

Tykkään kovasti salkun yksityiskohdista: nurkkaliitoksista, kahvasta ja hakasista.


Matkasalkku saa nyt olla olkkarissa sivupöytänä, ja aika kivalta näyttääkin uudella paikallaan. Laitoin pöydän päälle Gauharin tuoksukynttilän, jonka Grace-tuoksuun olen kovasti ihastunut.