Browsing Tag

Käpylä

Miltä oman firman pyörittäminen tuntuu?

05.09.2018

Suhtaudun yritykseeni sillä viisiin, että se on väline, jonka avulla voin toteuttaa oikeastaan ihan mitä vaan. Näin simppelisti tiivistettynä.

Itse yrityshän on vain koodia kaupparekisterissä, ja se on väline laskuttamiseen, veroasioihin, tilastointiin ja ylipäätään kaupan käyntiin oli sitten asiakkaani kuluttaja-asiakas tai B2B-asiakas. Moni tuntuu vähän pelkäävän yrityksen perustamista, mutta ei se nyt oikeastaan niin iso tai monimutkainen juttu ole.

Miltä yrittäjyys tuntuu?

Oman firman pyörittäminen varmaan enemmän elämäntapa kuin työ. Näkisin tämän niin, että yrittäjyys antaa vapauden uusille ajatuksille, uusille tavoille tehdä asioita, valita työt oman motivaation mukaan.

Olen vähän sellainen tyyppi, että kun innostun jostain asiasta, teen sitä ihan täysillä – hetken aikaa. Ja kun huomaan, että joku asia kiinnostaa, sille täytyy antaa tilaa ja se täytyy hyödyntää yritystoiminnassa. Esimerkiksi kun innostuin hamampyyhkeistä, syntyi siinä sivussa verkkokauppa ja nyt on tämä liikekin. Joskus vaan tulee niin voimakas tunne jostain, että intuitiota on pakko kuunnella. Ja kun innostun asuntosijoittamisesta, tiedän, että ihan kohta ostan sijoitusasunnon. Kun maistan ihan sairaan hyvää teetä Norjassa, on sitä pakko saada omaan kauppaan myyntiin, että muutkin Helsingissä pääsevät maistamaan.

Tykkään myös päättää itse omista asioistani. Ahdistuisin, jos joku muu määräisi työaikani tai tapani tehdä. Joskus jos vaan väsyttää, voi vaan pitää vähän vapaata. Tai jos haluaa lähteä design-messuille Tukholmaan, sen kun lähtee vaan.

Yhden asian haluan opettaa lapsilleni työntekemisestä. Sen, että voit itse vaikuttaa siihen mitä teet – rajat asetat vain itse. Haluan, että tytöt näkevät millaista arkeni on, ja he saavat siihen aina osallistua. Kettukarkki SHOPiin saa tulla notkumaan, auttelemaan, ja nuuhkimaan uusia huulirasvoja. Samalla vaivihkaa opetan heille yhtä sun toista. Haluan näyttää, että varsinkin tyttönä tai naisena pystyy isoihin asioihin ja saa olla kunnianhimoinen. Itse asiassa lasten onkin vähän vaikea hahmottaa mitä teen. 5-vuotiaan mielestä ”paras äitin työpaikka on se, jossa on se karkkilaatikko ja aina herkkuja keittiössä” (terkut Banijay Finlandille).

Mitä firmani tekee?

Moni kysyy, mitä teen työkseni tai mikä on yritykseni toimiala. Paha kysymys, johon on vain liian pitkä vastaus, mutta yritän vastata.

Tähän asti yrityksiä on ollut vain yksi, mutta perustin juuri uuden. Vuonna 2007 aloitettu yritykseni, joka tunnetaan nykyään nimellä Kettukarkki SHOP tulee olemaan jatkossa vain sisustusliike Käpylässä Helsingissä ja verkkokauppa, ilman muita toimialoja. Näin saan myynnin tilastoinnin helpommin hallintaan.

Uusi osakeyhtiöni (nimi paljastetaan myöhemmin) palvelee vain yritysasiakkaita. Sen kautta teen sisustustoimittajan työtä, sisustussuunnittelua yritysasiakkaille, konsultointia ja eri kokoisia projekteja oli asiakas sitten sisustuslehti, suuri kansainvälinen vähittäiskaupan konserni, tv-tuotantoyhtiö tai tuotteiden valmistaja.

Erityisosaamistani on visuaalisen alan ja retail-businekseen liittyvien projektien vetäminen ja niiden kokonaisvaltainen hoitaminen viimeistä yksityiskohtaa myöten. Vaikea selittää, mutta tästä esimerkkinä case MUJI, jonka kanssa aloin työskennellä jo vuonna 2017 hoitaen heidän kanssaan Habitaressa tapahtuneen Suomeen tulon ja useamman hengen työllistäneen pop up shopin. Edelleen teen töitä heidän kanssaan.

Olen myös asuntosijoittaja (se asunto sitten tuli ostettua), mutta toistaiseksi haluan pitää nämä hommat erillään yrityksen toiminnasta, sillä haluan pitää yksityisomistuksessa nämä. Mielenkiintoinen muuten tämä sijoitushommakin, siitäkin täytyy kirjoittaa vielä lisää… ja pohdinnassa yritystoimintaa tämänkin alueen ympärille.

Työkavereita on satoja

Yrittäjällä täytyy olla iso verkosto, sillä työskentely tapahtuu muualla kuin vain yhden organisaation sisällä. Tässä yli kymmenen vuoden aikana on ammattilaisverkostoni jo ihan kohtuullisen kokoinen, ja monesti toimimmekin keskenämme muiden yrittäjien kanssa B2B-laskutuksella, ilman mitään työsopimusta tietenkään. Helppoa, joustavaa, tämän päivän tapa tehdä töitä.

Kollegoiden kanssa jaetaan tietoa, kuulutaan samoihin yhdistykiin (esim. Sisustustoimittajat ry), annetaan toisillemme työkeikkoja joita ei itse ehditä tai pystytä tekemään. Vertaistuki on myös ihan parasta, ja monesti keskusteluista tulee varsin hedelmällisiä.

Näen myös monesti jostain ihmisestä, että tämän tyypin pitäisi laittaa firma pystyyn. Joistakin ihmisistä tulee vaan heti se fiilis, että tämän ihmisen kanssa olisi todella antoisaa tehdä töitä yhdessä. Ja se ettei hänellä ole omaa firmaa, on vain henkilökohtainen jarru. Ja sitten kun tämä ihminen saa firman perustettua, hän puhkeaa kukkaan.
Millaista on yrittäjänaisen arki?

Päivät ovat kovin erilaisia. Tässäpä tämä viikkoni maanantaista perjantaihin.

MAANANTAI: Koko päivän valokuvaukset sisustusjuttua varten ihanassa kodissa Pinjaisissa. Ajelimme kuvaajan kanssa maalaismaisemissa ja päivä kuvauksiin keskittyen oli todella kiva.

TIISTAI: Vetäydyin täysin kirjoitushommiin, ja en edes vastannut maileihin. Suomen kaunein koti -ohjelman kaksi tulevaa jaksoa odotti voice-over-tekstejäni, ja teinkin kaksi jaksoa valmiiksi yhden päivän aikana. Katson jakson ensin monta kertaa, ja täydennän jakson materiaaleja sitten niillä tiedoilla, jotka eivät päädy leikkaajan käsistä mukaan ohjelmaan. Tässä tuotannossa olen mukana nimikkeellä sisustusasiantuntija/toimittaja.

KESKIVIIKKO: Aamu alkoi PR-toimistossa kotimaisen ABL-laattafirman uuden trendikuvaston lanseerauksessa. Tämä firma kiinnostaa, ja laattatrendit ovat heillä erinomaisesti hallussa. Lisäksi oli mahtava tilaisuus nähdä useita sisustustoimittajakollegoita. Sitten lounas kotona ja sikana maileja. Loppupäivän työskentelen Kettukarkki SHOPilla, ja viimeistään mukavat asiakkaat tartuttavat minuunkin hyvät fiilikset (ehkä sen pitäisi olla toisin päin, mutta tänään olikin erityisen ihania asiakkaita). Vaatteiden alla kuvissa on muuten treenivaatteet, sillä hyppään suoraan kaupan suljettua outdoor crosstrainingia harrastamaan, ja tämä on onneksi täällä Käpylässä.

TORSTAI: Kalenterissa on varattu aamupäivä työhaastatteluille, jotka pidän Käpylässä. On palkattava n. 9 uutta ihmistä työprojektiin. Iltapäivällä on tapaaminen Lontoosta tulevien asiakkaiden kanssa keskustassa.

PERJANTAI: Tämä päivä on varattu kokonaan haastatteluihin, paitsi että välissä on pitkä lounas muiden naisyrittäjien kanssa, jotka tapasin toukokuussa Ranskan maaseudulla retriitissä.

Arvostan ihan älyttömästi muita yrittäjiä ja onhan tämä tällainen oma klaaninsa. Oikeastaan yksi syy siihen, miksi tämän jutun halusin kirjoittaa on se, että mun mielestäni menee monesti paljon potentiaalia hukkaan, jos yrittäjähenkinen taitava tyyppi jostain syystä ei sitä omaa firmaa saa pystyyn. Mielelläni voin tässä neuvoa, ja aina saa tulla aiheesta juttelemaan. Kuten aina muutenkin. :)

Tänään vietetään Yrittäjän päivää muuten, terkkuja teille kaikille kanssayrittäjille!

Tasan 30 päivää muuttoon – postauksia päivittäin!

28.06.2017

Lähtölaskenta on alkanut! Muuttoon on ihan oikeasti enää kuukausi, ja kieltämättä vähän kämmenet hiessä saattaapi olla kun on niin paljon vielä tekemättä. Mutta oikeasti meillä on kaikki aika selkeää tässä projektissa, eli nyt vaan tehdään (ja teetetään).

Tutustumme siis ensimmäistä kertaa vanhaan hirsitaloon ja hirsitalon rakenteisiin, ja täytyy sanoa että tämän tyyppinen rakennustekniikka on jotenkin helposti omaksuttavaa ja järkeenkäypää. Tietoa on saatavilla paljon, ja olemmekin opiskelleet vanhan talon kunnostamista tässä kevään ja kesän mittaan aika huolella. Rakenne säilytetään hengittävänä edelleen, ja ilmanvaihtoon kiinnitämme erityistä huolellisuutta joka huoneessa. Onneksi apunamme on osaavia ammattilaisia.

Koko ajan tulee mieleen uusia asioita, jotka täytyy muistaa (hae vessanpönttö, tilaa kaasuliesi, tilaa uusi jätelava pihaan… ), ja sitä on alituiseen johonkin vihkonnurkkaan tekemässä muistiinpanoja. Kiireellisimmät jutut  meillä kirjoitetaankin kotona ylös suoraan keittiön seinälle.

Koska tunnelma tiivistyy, ja kerrottavaa remontista on niin paljon, blogissa on nyt 1 postaus joka päivä muuttoon asti! Pysykää mukana siis!

Keittiössä tällä hetkellä:
– Suunnitelmaa viilataan keittiötoimittajan kanssa. Jääkaappi on jo tilattu (Festivo).
– Lattia purettu ja suoristettu uusilla koolingeilla.
– Viemärit ja vesiputket vedetty oikeille paikoille. Tähän tilaan ei tullut aiemmin vettä.
Keittiössä tekemättä:
– Lattialautojen asennus ja pintakäsittely.
– Sähkövedot.
– Pintojen maalaus.
– Keittiön asennus (tämä ei ehdi ennen muuttoa, retkimuonaa tiedossa siis).
– Lieden valinta, liesituulettimen valinta, valaisimien valinta.

Olohuoneen kuulumiset:
– Vanha lattia purettu ja uusi mäntylauta odottaa paketeissaan asennusta.
– Lattiaeristeet eli purut tsekattu – kuivaa on. Tähän lisätään puruja ja päälle vielä paremmin eristävää ekovillaa (vai mitä se olikaan).
Tekemättä:
– Katon maalin poisto ja uudelleen maalaaminen.
– Lattialautojen asennus ja pintakäsittely
– Lattialistojen asennus.
– Kaikki sähkötyöt.
– Lämpöpattereiden asennus (tulee muuten hienot).

Kylpyhuone:
– Täällä ollaan jo pitkällä, purkamista on tapahtunut aika huolella, ja nyt on jo vesipisteet ja viemäritkin paikoillaan. Kaato on rakennettu ja lattiaviemärin kohta toteuttu. Seiniä levytetään hyvällä tahdilla, ja alkaa lähtölaskenta laatoitukseen.
Tekemättä:
– Lattiavalu.
– Lattialämmityskaapelin asennus
– Kosteuseristys.
– Sähkötyöt.
– Laatoitus.
– Kaikki asennustyöt (toivon erityisesti pöntön olevan paikoillaan muuttopäivänä…).

Kodinhoitohuoneen pikatahti:
– Tämä tila (ex-keittiö) valmistuu siis samaan tahtiin viereisen kylpyhuoneen kanssa, sillä molemmissa on tärkeät vesipisteet. Tässä huoneessa oli paljon fiksaamista, kuten välikaton tukihirsien kunnon tutkiminen ja osittainen uusiminen.
– Hyvin paljon piikkaamista.
– Yläkerran viemäröintien sijainnin miettiminen välikatossa.
– Vanhojen 60-lukulaisten ja vanhempienkin vesiputkien poistaminen.
– Hirsiseinien päälle on asennettu Ekovilla hengittävä ilmansulku.
– Ilmansulkupaperin päälle on asennettu hengittävä Tuulileijona tuulensuojalevy.
Vielä tulossa työlistalla:
– Lattian eristäminen.
– Lautalattian asennus.
– Kattopaneelien maalaus ja kiinnittäminen.
– Kalusteiden asentaminen.
– Pyyhekuivaimen asennus.
– Seinien maalaus tai tapetointi.
Sellaista meidän työmaalla tänään. Yläkerrasta on turha puhuakaan, sillä siihen ehditään keskittyä vasta muuton jälkeen. Kohtuullisen iso savotta meinaan odottaa sielläkin.

Uusi toimistotila

05.06.2017

Edellisenä iltana ennen Espanjaan lähtöä sain avaimet tänne uuteen työtilaani, joka sijaitsee ihan Kettukarkki SHOPIN kyljessä. Kaupan varastotila alkaa olla tapissaan, ja meiltä puuttuu sellainen kunnon keittiötila ja taukopaikkakin.

Tästä valoisasta tilasta ajattelin valloittaa takimmaisen huoneen, ja etummainen tila on vielä kysymysmerkki. Tavoitteena on jakaa vuokrakustannuksia ja löytää tähän esimerkiksi kiva pieni porukka freelancereitä mukaan.

Toisaalta tila toimisi mainiosti myös tapahtumapaikkana esim. lanseerauksille, pienille juhlille, pop upeille, jolloin tilaa voisi vuokrata päivä- tai viikkohintaan. Näitä siis nyt pohdin, ja olen avoin ehdotuksille!

Ympäristö on mitä idyllisin – kun Käpylässä ollaan – ja itse olen viihtynyt todella hyvin näillä nurkilla työskennellen nyt jo reilun vuoden.

Mikäli tilan ”osakkuus” kiinnostaa, voi viestiä laittaa vaikkapa mailitse (kettukarkkishop at gmail.com).

Ex-keittiö, tuleva kodinhoitohuone

01.06.2017

Tämä huone oli purkulistalla kärkipäässä, sillä huoneeseen tehdään LVI-töitä yhdessä seinän takana sijaitsevan kylpyhuoneen kanssa. Huoneen yläpohjassa on näkyviä kosteusvaurioita (yläkerran kattoikkunoista vuotaneet vedet syynä), ja täällä piti avata rakenteita niin paljon että selviää vaurioiden laajuus.

Yläpohjan eristeenä oli ajanmukaisesti purua ja turvetta (jätesäkkejä kymmenittäin), ja ne poistettiin jotta nähdään tukirakenteiden kunto. Yllätys oli positiivinen – kuten tähän mennessä kaikki – vain yksi tukihirsi oli vähän tummunut ja siitä vuollaan siivu pois ja paikataan.

Tosiaan tämä huone tuntui keittiöksi vähän pieneltä (15 m2), sillä parempikin tila oli vaihtoehtona ihan olohuoneen vieressä. Rakennusvalvontavirasto antoi heti pelkällä tapaamisella vihreää valoa, joten annetaan mennä eteenpäin. Makkaria tästä huoneesta ei tarvinnut tehdä, sillä makkareita on tarpeeksi muutenkin – uhrasimme siis yhden toimivaksi kodinhoitohuoneeksi (ikuinen haaveeni).

Tästä kohdasta purettiin vanhat komerot, joille keksitään muuta käyttöä in the future. Komeron nurkassa oli justiinsa sopiva hiirenmentävä kolo, iuuuuu. Pelkäsin ehkä eniten että törmään jyrsijään kun tullaan tänne ensimmäistä kertaa. No, ei ole näkynyt.

Kuka voi kuvitella tässä jo seesteisen ja toimivan kodinhoitohuoneen? Lautalattiaa, ikkunan alla suuri viherkasvi, vasemmalla kattoon asti kaapistoa… ikkunan vastakkaiselle seinälle pyykinpesukone ja kuivausrumpu sekä työtasoa. Ai että tätä tilaa on kiva suunnitella – tulee niin hieno!

Tästä huoneesta löytyneitä vanhoja tapetteja on säästetty sivuun isoina palasina.

Tämä ennen-kuva on otettu purkukuvia edeltävänä päivänä. Pakko rehellisyyden nimissä myöntää, että tällä hetkellä me itse ei ehditä työmaalla käymään lähes ollenkaan, vaan meillä on siellä remonttimies tekemässä pitkää päivää. Ja tehokas tyyppi onkin. Tomppa on meidän vanha kaveri, ja työtahti on sellainen etten meinaa ehtiä edesä työvaiheita kuvata. Hänellä on homma hallussa.