Browsing Tag

Keittiö

Kotiin löytyi kukkia ja minimetsä

09.09.2018

Alkavan syksyn makea ja kostea tuoksu on ihanaa. Se kuuma helle on ohi, ja puutarhakin oikein kukoistaa taas. On taas sellainen olo, että haluaa laittaa kodissakin sisällä kaiken ihanaksi ja nätiksi – laittaa pöytäliinat ja kukat.

Jouduin ihan hetken etsimään sopivia visiooni sopivia kasveja. Mielessä oli tumma oranssi, marjat, isot nahkeat lehdet ja sellainen sekakimppumainen meininki. Ensimmäinen löytöni oli paikallisesta kukkakaupasta Kirsikankukasta tämä valmis kimppu keittiön pöydälle. Sieltäpä löytyi muutakin kivaa.
Olohuoneen pöydälle löysin vähän pienemmän ihanan sekakimpun Kumpulan siirtolapuutarhan syysmarkkinoilta tänään. Sieltä myös roudasin hauikset maitohapoilla vähän taimia Kettukarkki SHOPin pihalla oleviin kasvilaatikoihin istutettavaksi.
Keskustasta otin ohimennessäni Kampin metroaseman Kaivokukasta tämän marjakranssin. Teinin kommentti oli: ”Ihan hirveetä rahan hukkaa! Se maksoi saman verran kuin mun kuukausiraha!” Eli 20 euroa.
Keittiössä oleva MUJIn metallihyllykkö piti järjestellä kokonaan uudestaan, se oli alkanut tursuta epäoleellisia astioita. Löydettiin 5-vuotiaan kanssa Kirsikankukasta ihan mieletön ”mökki”, jossa oli sisällä pienen pieni metsä omassa mikroilmastossaan. Tämä on kuulemma marsujen koti – ja marsut on siis kolme tammenterhoa, joille on maalattu silmät.

Onnenapiloita ostin myös mukaani, niitä löytyi 2 uutta lajiketta meille. Hauskannäköinen tämä korkeampi, jossa on 2-väriset lehdet.

Aamurutiineja ja kahvinkeittomietteitä

01.09.2018

Jostain syystä uni tulee nykyään joka ilta tosi aikaisin, mikä on siis ihan ok. Viikonloppuisinkin herään sitten ihan pirteänä seitsemältä, ja tänäkin lauantai-aamuna olen saanut tässä keittiössä jo 2,5 tuntia olla ihan rauhassa kahvin, croisantin, sisustuslehden ja vähän läppärinkin ääressä. Ahhh.

Meillä on viikonloppuna tapana paistaa aamupalaksi croisantteja. Minä siis olen aina kyllä se paistaja, aamuvirkkuna. Saan tuon 5-vuotiaan ylös puoli yhdeksän maissa kuiskaamalla korvaan, että nyt olisi croisantit tulleet uunista. (On muuten ihan parhaat croisantit ne pakastehyllystä pussista löytyvät, 6 kpl/pussi, sekä Pirkka että Rainbow. Reilu vartti uunissa ja taivaallisia!)

Laitan tytön lautaselle yhden, hän sanoo namaste, laittaa kämmenet yhteen ja kumartaa. En tiedä mistä se on sen keksinyt, mutta ei siis sano kiitos, vaan aina namaste. Väliin tulee hunajaa.

Tämä sama koreografia toistuu siis joka viikonloppu.

Joskus kymmenen maissa (eli puolen tunnin päästä) muut alkaa kömpiä ylös.

Meidän aamuja ilostuttaa tuo lapsen päiväkodista tuoma auringonkukka. Olivat käyneet vierailulla Kumpulan koulukasvitarhalla, tuossa lähellä siis. Siellä on Käpylän peruskoululaisten perunapellot, omppupuut, auringonkukkapellot ja muut ihanuudet.

Muistatteko meidän Moccamaster-gaten? Edelleen minä keitän omat kahvini ylimmän kuvan tyylillä eli suoraan kuppiin valuttaen, slow coffee -meiningillä. Tulee ihanan tummaa, kuumaa, täyteläistä kahvia. Veden lämmittäminen kaasuliedellä isän ja äidin vanhalla teepannulla ja kannusta valuttaminen suoraan kahvinpuruihin on rauhoittavaa. Sillä on ihana aloittaa aamu, omalla hyväntuoksuisella meditointihetkellä.

Moccamasteriin en ole vieläkään koskenut.

Meillä oli Suomen kaunein koti -ohjelman työ- ja kuvausryhmän karonkka viikko sitten, ja sain siellä tittelin: Suomen kaunein mokkamestari! Siinä luki puhekuplassa ”Juon Juhlamokkani muumimukista ja moccamasterin keittämänä!”. Ai että, kyllä työkaverit on oppineet tuntemaan mut kesän aikana.

Ihanaa lauantaita kaikille, nauttikaa auringonkukista sadepäivänä!

Moccamaster-gate

11.05.2018

Tiedättekö sen tunteen, kun joutuu esimerkiksi sellaiseen hotellihuoneeseen, jossa on joku tosi pahasti vialla. Kuten että sängyssä on iso kuoppa (kuten kerran Turussa), tai siellä haisee joku outo pistävä haju (kerran Roomassa). On vaikea saada unta, ja koko ajan vähän harmittaa. Mutta kuitenkin tietää, että tämä nyt on vain yksi yö, sitten voin unohtaa koko jutun. I will survive.

Mutta entäs. Jos omassa kodissa onkin joku asia tai tavara, joka ei vaan sinne kuulu, ja jonka läsnäolo ärsyttää joka päivä ja vaikeuttaa elämää.

Meiltä hajosi suodatinkahvikeitin. Vanha Braun oli helppo tiskata, kivan mallinen, vaikka ikää sillä siskon vanhalla keittimellä oli jo varmaan yli 15 vuotta. Päätettiin siis ostaa uusi, yhdessä se valittaisiin. Alusta asti oltiin päätetty, että Moccamaster se ei ainakaan ole. (Tiedän, että teille Moccamasterin omistajille, joita Suomessa on ehkä se puoli miljoonaa, tämä tuntuu ihan tyhmältä jutulta.)

Suhteeni Moccamastereihin on ollut aina h.u.o.n.o. Ensiksikin niiden ulkonäkö on jotain ihan käsittämätöntä (muotoilija ei ymmärrä). Sellainen osiensa summa: kasa eri muotoisia palikoita, jotka istuvat toisiinsa huonosti. Kun tiskaat, et ole koskaan varma jäikö joku tötterö likaiseksi vai ei. Ja kun kasaat laitosta (suom. keität kahvia), et ole koskaan varma puuttuuko kompositiosta joku muovinpala, minkä ansiosta juuri keittämäsi kahvit lainehtivat pitkin pöytiä. Olen siis näihin koneisiin tutustunut (isällä ja äidillä, siskoilla ja veljellä, ystävillä), mutta tapaamistemme aikana olen joutunut lähinnä keskittymään hengittämiseen, ja selviytynyt joten kuten ilman että otsasuoni katkeaa.

Kysyin Facessa tutuilta neuvoa uuden suodatinkahvinkeittimen hankintaan, ja keskustelu vaihtui todellisesta ongelmastani Moccamasterin ylistämiseen. Get a room!

Ajalla, kun se kahvinkeitin oli rikki, kokeilimme tietysti uusia rutiineja aamukahvinkeittoon. Ekana aamuna hätäpäissämme jopa murukahvia. Sitten esimerkiksi espressokonettamme. Sillä saa toki oikein kelvollisen cafe lungon keitettyä, joka vastaa sellaista tummapaahtoista suodatinkahvia, jota juuri aamuisin kaipaan. Mutta ison koneen pitää antaa lämmetä 15 minuuttia ja jokaisen kupin joutuu tekemään erikseen (aamulla kun niitä menee monta per nuppi). Hidasta, kun vielä silmätkin on kiinni. Ja kun pitää keittää kahvia pannullinen esim. vieraille, ei kukaan jaksa kökkiä myllyn ja espressokoneen ääressä baristana.

Toiveikkaana eräänä lauantaina lähdimme kahvinkeittimen ostoon. Odotukset korkealla, toiveissa uusi keitin. Helppo nakki – meillähän on melko samanlainen maku näissä asioissa. Vaan kuinkas kävi. Ei päästy yhteisymmärrykseen. Ne mitä minä ehdotin, eivät sopineet avopuolisolle. Ja toisinpäin. Palasimme kotiin tyhjin käsin. Me oltiin just se nyrpeä pariskunta, joka käveli Gigantin ja ties minkä kodinkonehelvetin parkkipaikalla viiden metrin hajuraolla peräkkäin.

Parin viikon jälkeen mies tuli kotii pahvilaatikon kanssa. Siellä oli Moccamaster.

Sanoin, etten tule koneella koskaan kahvia keittämään, enkä tiskaamaan. Ja tästä on nyt about kuukausi. Kun Mouccamaster keittää sillä aamukahvit, juon sitä kyllä. Mutta kyllä muuten ****ttaa, kun olen ottamassa sitä toista kuppia, on laite jo mennyt itsekseen pois päältä ja kahvi on haaleaa. Siis mitä ihmettä! Laite haluaa päättää puolestani, milloin kahvi on juotava.

Se hyvä puoli tässä aamiaiskaapissa on, että siellä olevat kamat saa piilotettua ovien taakse.

Kahvinkeittoon olen kehittänyt omia konstejani. Tällä japanilaisella suodatinsysteemillä saa toistaiseksi parhaat kahvit. Ystävä toi tämän tuliaisiksi Tokiosta (eikö olekin upea!). Vielä täytyy metsästää vähän pienempiä suodatinpusseja, niin tästä tulee ihan täydellinen tapa.

Tällaista siis kuuluu meidän arkeen. Juuri eilen kävi ystävä kylässä, ja kertoi että heillä on kotona vastaavanlainen tapaus, vedenkeitin-gate. Ystävä ei ole suostunut käyttämään kertaakaan miehen omin päin ostamaa vedenkeitintä.

Miten teillä muilla sujuu, onko säilynyt sopu perheessä kodin tavaroiden kanssa?

Ruokaralli Rovaniemellä – herkkusuille vinkkejä paikallisiin ravintoloihin

23.04.2018

Näitä kuvia on vaikea katsoa jälkeenpäin tuntematta keskisuurta haikeutta ja isoa ikävää näitä maisteltuja herkkuja ja kauniita herkutteluympäristöjä kohtaan.

Tutustuin viikonlopun mittaisella reissulla viikko sitten sisustustoimittajana paikallisiin ruokapaikkoihin (kaikki ruoat tarjottiin meille osana Rovaniemen matkailun edistämistä). Yhteenvetona niistä voisin sanoa, että jos matkailijan vaativa maku saa aikaiseksi tällaisia lautasia, niin kyllä on paikallisia ravintolassakäyjiä myös lykästänyt! Rovaniemen matkailu kasvaa huimaa vauhtia, mikä on tuonut uutta kivaa tuulta myös hotelli- ja ravintoalyrittäjille. Kaikilla pyyhkii kivasti, ja asenne yrittäjyyteen on ihanan rentoa.

Kontrasti on melkoinen. Rovaniemi on tooosi hiljaisen tuntuinen kaupunki, mutta siellä tiedetään jutut. Kadulla saattaa madella yksi auto, ja pari tyyppiä kadulla väistelee loskalammikoita, mutta sisällä ravintoloissa on paikoista pulaa – kuuluu ystävien puheensorinaa, laseihin kaadetaan vimpan päälle hipsteridrinkit, kattauksen upeat astiat mietitty huolella, keittiössä häärätään isolla sydämellä ja hymyillään.

Esittelen neljä paikkaa, joista kaikista jäi ihana mieli ja joihin kaipaan uudestaan. Tätä tekstiä on siis todella vaikea kirjoittaa, koko ajan vaan tulee nälkä.

Meksikolaista street foodia – Taqueria Yuca

Kun maistoin Taqueria Yucan meksikolaista churroa, laitoin silmät kiinni, ja surin jo etukäteen tätä välimatkaani Helsingistä näiden makujen äärelle. Sanokaa te Yucassa käyneet – mistä Helsingistä saa samanlaista (siis yhtä hyvää) meksikolaista street foodia? Ja rapsakan kippuraisia, kanelisia ja sokerisia churroja tuhdissa suklaakastikkeessa?

Kaikki mitä maistoin, oli vaan parasta ikinä. Puolessa välissä ei enää ollut edes nälkä, mutta silti söin kun oli niin hyvää. Kaiken.


Yucan menun suunnittelivat kaksi meksikolaista tekijää, jotka pyydettiin kuudeksi viikoksi keittiöön laittamaan homma käyntiin. Molemmille matka ulkomaille oli ensimmäinen koskaan! Kaikki lämmin ruoka paistetaan aidossa puuhiiligrillissä, josta tuli mukava savuinen maku kaikkiin ruokiin.

Tässä paahdetut maissit, joissa ranskankermaa, fetaa, sitruunaa, korianteria ja chiliöljyä. Itsetehtyjä maissilastuja ja guacamolea.

Tacoja (itsetehtyjä maissitortilloja) maistettiin kolmella eri täyttellä, kuvassa kanaa. Takana näkyy metsäsienitäyte. Tästä muuten tykkäsi kovasti myös yksi seurueen maistajistamme, joka yleensä kiertää sienet kaukaa.Ja ne churrot. Ai että.

Arktiset maut aasialaisittain – Nova Skyland -hotelli

Kiinalaisomisteinen hotelli Nova Skyland on perustettu palvelemaan erityisesti aasiasta matkaavia turisteja. Ruoka (alimmassa kuvassa maistiaisemme) oli ihan mielettömän hyvää, mutta visuaalisuus tässä paikassa ei ollut yhtä korkeatasoista kuin ruoka. Täällä haluaisin ehdottomasti käydä brunssilla tai lounaalla. Jostain syystä ravintolatilan sisustus tuntui hieman kolkolta ja vähän jopa laitosmaiselta, mutta ehkä hiihtokeskustyyli sopii lumikinosten keskelle itse asiassa ihan hyvinkin.

Tykkäsin paljon myös raikkaista juomista, joita saimme maistaa. Niissä maistuivat puolukka sekä inkivääri. Keittiömestari näytti meille myös vakuumipakattua karhunkäpälää, jota erityisesti kiinalaiset tykkäävät tilata lautaselleen. Tuntuu, että aasialaisen Suomi on ihan erilainen kuin meidän suomalaisten Suomi. Melekosta.

Burgeria ja napolilaista pitsaa – Kauppayhtiö & Pure pizza

En oikein edes tajunnut millaiseen paikkaan tupsahdettiin tässä vaiheessa meidän ruokarallia. Aivan ihanan tunnelmallinen ja kivasti sisustettu aivan uusi napolilainen pizzeria Pure pizza (maut aivan loistavat!), jonka alakerrassa oli tämä retromesta Kauppayhtiö. Alakerrassa siis hampurilaisia, yläkerrassa pitsaa. Rovaniemellä kuulemma kaikki tämän paikan tietävät, ja asiakkaat ovat vauvasta vaariin. Ymmärrän hyvin.

Yrittäjä Antti Kuha istahti meidän kanssa pöytään ja kertoi vähän sisustuksen tarinaa. Kaikki kalusteet ovat vanhoja, ja pitsapaikan kalusteet on pelastettu Rovaniemen ensimmäisen pizzerian jäämistöistä. Tunnelma on tosi freesi, mutta samalla sellainen nuhjuisen retro, mutta hyvällä tavalla. Kuvaa ei nyt olekaan (keskityin vissiin syömiseen), mutta käykääpäs itse kokemassa ja katsomassa!

Suomen paras hotelliaamupala – Arctic Light Hotel

Nyt kun on jo kaksi kertaa tämän aamiaisen maistanut – viimeksi viime vuonna, voin perustellusti nostaa tämän aamiaisen oman ranking-listani ykköseksi Suomen aamiaisista. Aamiaisen suunnitellut Sara la Fountain oli meidän seurassamme ja esitteli uudistetun aamiaisen, joka oli paitsi visuaalista silmänruokaa, myös terveellistä ja erityisruokavaliot huomioivaa.

Arctic Light Hotelli valittiin tänä vuonna jo toistamiseen Suomen parhaaksi hotelliksi. Nyt kun tulin tänne toista kertaa, tuntui että olisi tullut kotiin. Edelleen täytyy sanoa, että runsas sisustus ei ollut ihan ominta makuani, mutta tykkäsin kaiken laadukkuudesta ja sellaisesta huolella mietitystä luksuksesta. Huoneesta löytyi kaikki tarpeellinen (kuten pukeutumistila, tohvelit, kylpytakki, kahvinkeitin jne.), ja minulla sellainen olo, että hotellissa halutaan minua hemmotella. Henkilökunta oli myös todella ystävällistä. Voin lämpimästi suositella. Tämä hotelli myös sijaitsee keskustassa, josta on kivan lyhyet kävelymatkat näihin useimpiin ruokapaikkoihin.

Sara la Fountainin aamiaisesta nostaisin seuraavat herkut mielelläni esiin. Tosin valikoima oli niin laaja, etten pystynyt maistamaan kaikkea. Ja söin todella paljon. Tässä omat suosikit: avocadoleipä, gluteenittomat amerikkalaiset pannarit marjoilla ja vaahterasiirapilla, tuorepuurot, runsas valikoima tuoreita hedelmiä ja juustot.

Aamiaiselle pääsee myös, vaikkei ole hotellin vieras. Hintakin oli varsin kohtuullinen, 24 €/hlö. Mutta pöytävaraus kannattaa ottaa, muuten saattaa jäädä vaille paikkaa. Ymmärrän suosion – käykää täällä ihmeessä!