Browsing Tag

Keittiö

Remonttivuosi 2019 alkaa

01.01.2019

Siitä on ensi kuussa kaksi kokonaista vuotta, kun kuulin tämän talon tulevan piakkoin myyntiin. Sain välittömät perhoset vatsaan, eikä asiaa auttanut se, että olin juuri lähdössä Australiaan kahdeksi viikoksi. Meidän piti nähdä talo heti.

Jo eteinen oli mieletön. Siinä oli aito 20-luvun kaareva katto, ovia ties minne huoneisiin. Talo oli iso ja ihana, mutta erittäin paljon remontin tarpeessa.

Lattiamateriaalit olivat outoja – mitä alla? Seinien värit erikoisia. 20-luvun talo oli viimeksi isosti remontoitu 60-70-lukujen vaihteessa, mutta kuitenkin ylläpidetty saman omistajan toimesta asumiskuntoisena vuosikymmeniä.

Sekavia tunteita kaksi vuotta sitten. Meidän Paloheinän talo oli täydellinen koti meille, mutta ikävä takaisin Käpylään alkoi hiljalleen nousta. Mitä tämä talo maksaisi? Mitä massiivinen remontti 280 neliöön maksaisi?

Tytöille ei voitu kertoa mitään. Kesti n. 4 kuukautta ensi käynnistä ennen kuin myyntiprosessi eteni ja osto varmistui. Sinä aikana salaisia keskusteluja, pankissa käyntiä, remonttibudjetin laskemista.

Mitä tuumi Av, joka sanoi jo Paloheinän kodin kohdalla ettei ikinä enää tekisi yhtään remonttia.

Tässä sitä nyt ollaan – käpyläläisiä jälleen. Saatiin hinta sovittua sellaiseksi, että pystyttiin asennoitumaan levollisesti myös tulevaan remonttiurakkaan.

Menossa on ison remontin toinen vaihe, yläkerta. Se piti saada valmiiksi jo viime vuonna, mutta hommaa riitti niin paljon että työ edistyi hitaammin kuin odotimme. Mitään sen kummempia yllätyksiä yläkerrasta ei tullut – kaikkihan siis purettiin ja rakennetaan sinne 60 neliötä uudestaan uudella pohjalla.

Me ollaan niin onnellisia ja tyytyväisiä siitä, että tähän lähdettiin!

Ollaanhan sentäs jo saatu valmiiksi esimerkiksi alakerran kylpyhuone…

Ja keittiö…

Ja kodihoitohuone… (kuvasta puuttuu tapetti!)

Ja aula… karmeja lukuun ottamatta.

Tässä kurkistus miltä sisäpihan puolelta näyttää. Uudet kattolyhdyt on hienosti pystyssä, ja homma etenee sisätiloissa. Jatkoa seuraa sisäkuvilla!

Tämän vuoden tavoitteena on saada yläkerta valmiiksi, ja tehdä uusia sisustushankintoja kahteen kerrokseen. Pihaa en edes ajattele eteenpäin, se saa rauhassa rehottaa ja odottaa omaa vuoroaan.

Ihanaa vuotta 2019 kaikille ja täältä paljon tsemppejä remppaprojekteihin!

Kotiin löytyi kukkia ja minimetsä

09.09.2018

Alkavan syksyn makea ja kostea tuoksu on ihanaa. Se kuuma helle on ohi, ja puutarhakin oikein kukoistaa taas. On taas sellainen olo, että haluaa laittaa kodissakin sisällä kaiken ihanaksi ja nätiksi – laittaa pöytäliinat ja kukat.

Jouduin ihan hetken etsimään sopivia visiooni sopivia kasveja. Mielessä oli tumma oranssi, marjat, isot nahkeat lehdet ja sellainen sekakimppumainen meininki. Ensimmäinen löytöni oli paikallisesta kukkakaupasta Kirsikankukasta tämä valmis kimppu keittiön pöydälle. Sieltäpä löytyi muutakin kivaa.
Olohuoneen pöydälle löysin vähän pienemmän ihanan sekakimpun Kumpulan siirtolapuutarhan syysmarkkinoilta tänään. Sieltä myös roudasin hauikset maitohapoilla vähän taimia Kettukarkki SHOPin pihalla oleviin kasvilaatikoihin istutettavaksi.
Keskustasta otin ohimennessäni Kampin metroaseman Kaivokukasta tämän marjakranssin. Teinin kommentti oli: ”Ihan hirveetä rahan hukkaa! Se maksoi saman verran kuin mun kuukausiraha!” Eli 20 euroa.
Keittiössä oleva MUJIn metallihyllykkö piti järjestellä kokonaan uudestaan, se oli alkanut tursuta epäoleellisia astioita. Löydettiin 5-vuotiaan kanssa Kirsikankukasta ihan mieletön ”mökki”, jossa oli sisällä pienen pieni metsä omassa mikroilmastossaan. Tämä on kuulemma marsujen koti – ja marsut on siis kolme tammenterhoa, joille on maalattu silmät.

Onnenapiloita ostin myös mukaani, niitä löytyi 2 uutta lajiketta meille. Hauskannäköinen tämä korkeampi, jossa on 2-väriset lehdet.

Aamurutiineja ja kahvinkeittomietteitä

01.09.2018

Jostain syystä uni tulee nykyään joka ilta tosi aikaisin, mikä on siis ihan ok. Viikonloppuisinkin herään sitten ihan pirteänä seitsemältä, ja tänäkin lauantai-aamuna olen saanut tässä keittiössä jo 2,5 tuntia olla ihan rauhassa kahvin, croisantin, sisustuslehden ja vähän läppärinkin ääressä. Ahhh.

Meillä on viikonloppuna tapana paistaa aamupalaksi croisantteja. Minä siis olen aina kyllä se paistaja, aamuvirkkuna. Saan tuon 5-vuotiaan ylös puoli yhdeksän maissa kuiskaamalla korvaan, että nyt olisi croisantit tulleet uunista. (On muuten ihan parhaat croisantit ne pakastehyllystä pussista löytyvät, 6 kpl/pussi, sekä Pirkka että Rainbow. Reilu vartti uunissa ja taivaallisia!)

Laitan tytön lautaselle yhden, hän sanoo namaste, laittaa kämmenet yhteen ja kumartaa. En tiedä mistä se on sen keksinyt, mutta ei siis sano kiitos, vaan aina namaste. Väliin tulee hunajaa.

Tämä sama koreografia toistuu siis joka viikonloppu.

Joskus kymmenen maissa (eli puolen tunnin päästä) muut alkaa kömpiä ylös.

Meidän aamuja ilostuttaa tuo lapsen päiväkodista tuoma auringonkukka. Olivat käyneet vierailulla Kumpulan koulukasvitarhalla, tuossa lähellä siis. Siellä on Käpylän peruskoululaisten perunapellot, omppupuut, auringonkukkapellot ja muut ihanuudet.

Muistatteko meidän Moccamaster-gaten? Edelleen minä keitän omat kahvini ylimmän kuvan tyylillä eli suoraan kuppiin valuttaen, slow coffee -meiningillä. Tulee ihanan tummaa, kuumaa, täyteläistä kahvia. Veden lämmittäminen kaasuliedellä isän ja äidin vanhalla teepannulla ja kannusta valuttaminen suoraan kahvinpuruihin on rauhoittavaa. Sillä on ihana aloittaa aamu, omalla hyväntuoksuisella meditointihetkellä.

Moccamasteriin en ole vieläkään koskenut.

Meillä oli Suomen kaunein koti -ohjelman työ- ja kuvausryhmän karonkka viikko sitten, ja sain siellä tittelin: Suomen kaunein mokkamestari! Siinä luki puhekuplassa ”Juon Juhlamokkani muumimukista ja moccamasterin keittämänä!”. Ai että, kyllä työkaverit on oppineet tuntemaan mut kesän aikana.

Ihanaa lauantaita kaikille, nauttikaa auringonkukista sadepäivänä!

Moccamaster-gate

11.05.2018

Tiedättekö sen tunteen, kun joutuu esimerkiksi sellaiseen hotellihuoneeseen, jossa on joku tosi pahasti vialla. Kuten että sängyssä on iso kuoppa (kuten kerran Turussa), tai siellä haisee joku outo pistävä haju (kerran Roomassa). On vaikea saada unta, ja koko ajan vähän harmittaa. Mutta kuitenkin tietää, että tämä nyt on vain yksi yö, sitten voin unohtaa koko jutun. I will survive.

Mutta entäs. Jos omassa kodissa onkin joku asia tai tavara, joka ei vaan sinne kuulu, ja jonka läsnäolo ärsyttää joka päivä ja vaikeuttaa elämää.

Meiltä hajosi suodatinkahvikeitin. Vanha Braun oli helppo tiskata, kivan mallinen, vaikka ikää sillä siskon vanhalla keittimellä oli jo varmaan yli 15 vuotta. Päätettiin siis ostaa uusi, yhdessä se valittaisiin. Alusta asti oltiin päätetty, että Moccamaster se ei ainakaan ole. (Tiedän, että teille Moccamasterin omistajille, joita Suomessa on ehkä se puoli miljoonaa, tämä tuntuu ihan tyhmältä jutulta.)

Suhteeni Moccamastereihin on ollut aina h.u.o.n.o. Ensiksikin niiden ulkonäkö on jotain ihan käsittämätöntä (muotoilija ei ymmärrä). Sellainen osiensa summa: kasa eri muotoisia palikoita, jotka istuvat toisiinsa huonosti. Kun tiskaat, et ole koskaan varma jäikö joku tötterö likaiseksi vai ei. Ja kun kasaat laitosta (suom. keität kahvia), et ole koskaan varma puuttuuko kompositiosta joku muovinpala, minkä ansiosta juuri keittämäsi kahvit lainehtivat pitkin pöytiä. Olen siis näihin koneisiin tutustunut (isällä ja äidillä, siskoilla ja veljellä, ystävillä), mutta tapaamistemme aikana olen joutunut lähinnä keskittymään hengittämiseen, ja selviytynyt joten kuten ilman että otsasuoni katkeaa.

Kysyin Facessa tutuilta neuvoa uuden suodatinkahvinkeittimen hankintaan, ja keskustelu vaihtui todellisesta ongelmastani Moccamasterin ylistämiseen. Get a room!

Ajalla, kun se kahvinkeitin oli rikki, kokeilimme tietysti uusia rutiineja aamukahvinkeittoon. Ekana aamuna hätäpäissämme jopa murukahvia. Sitten esimerkiksi espressokonettamme. Sillä saa toki oikein kelvollisen cafe lungon keitettyä, joka vastaa sellaista tummapaahtoista suodatinkahvia, jota juuri aamuisin kaipaan. Mutta ison koneen pitää antaa lämmetä 15 minuuttia ja jokaisen kupin joutuu tekemään erikseen (aamulla kun niitä menee monta per nuppi). Hidasta, kun vielä silmätkin on kiinni. Ja kun pitää keittää kahvia pannullinen esim. vieraille, ei kukaan jaksa kökkiä myllyn ja espressokoneen ääressä baristana.

Toiveikkaana eräänä lauantaina lähdimme kahvinkeittimen ostoon. Odotukset korkealla, toiveissa uusi keitin. Helppo nakki – meillähän on melko samanlainen maku näissä asioissa. Vaan kuinkas kävi. Ei päästy yhteisymmärrykseen. Ne mitä minä ehdotin, eivät sopineet avopuolisolle. Ja toisinpäin. Palasimme kotiin tyhjin käsin. Me oltiin just se nyrpeä pariskunta, joka käveli Gigantin ja ties minkä kodinkonehelvetin parkkipaikalla viiden metrin hajuraolla peräkkäin.

Parin viikon jälkeen mies tuli kotii pahvilaatikon kanssa. Siellä oli Moccamaster.

Sanoin, etten tule koneella koskaan kahvia keittämään, enkä tiskaamaan. Ja tästä on nyt about kuukausi. Kun Mouccamaster keittää sillä aamukahvit, juon sitä kyllä. Mutta kyllä muuten ****ttaa, kun olen ottamassa sitä toista kuppia, on laite jo mennyt itsekseen pois päältä ja kahvi on haaleaa. Siis mitä ihmettä! Laite haluaa päättää puolestani, milloin kahvi on juotava.

Se hyvä puoli tässä aamiaiskaapissa on, että siellä olevat kamat saa piilotettua ovien taakse.

Kahvinkeittoon olen kehittänyt omia konstejani. Tällä japanilaisella suodatinsysteemillä saa toistaiseksi parhaat kahvit. Ystävä toi tämän tuliaisiksi Tokiosta (eikö olekin upea!). Vielä täytyy metsästää vähän pienempiä suodatinpusseja, niin tästä tulee ihan täydellinen tapa.

Tällaista siis kuuluu meidän arkeen. Juuri eilen kävi ystävä kylässä, ja kertoi että heillä on kotona vastaavanlainen tapaus, vedenkeitin-gate. Ystävä ei ole suostunut käyttämään kertaakaan miehen omin päin ostamaa vedenkeitintä.

Miten teillä muilla sujuu, onko säilynyt sopu perheessä kodin tavaroiden kanssa?