Browsing Tag

Puutarha

Naisen paras ystävä

29.06.2017

Muuttoon 29 päivää.

Koska vietämme yhä tiiviimmin aikaa uudella kodilla, myös lapsille täytyy tehdä pihapiiriin viihtyisät leikkipaikat. Vuosia horroksessa ollut piha on päässyt villiintymään ja kasvaa heinää, vuohenputkea, nokkosta ja keltamoa reiden korkeuteen (punkit kieltämättä mielessä). Lapsilla ei siis ole ollut muutamiin viikkoihin viidakkoon mitään asiaa. Käymme keskustelua pihan koosta, joka on minun mielestäni 400 m2 ja Aaveen mielestä 600 m2. Piti ihan tarkistaa virallisista papereista: viidakkoa on siis yhteensä 660 neliömetriä (yllätys!).

Piha on lähes kokonaan takapihan puolella, ja jakaantuu korkeammalla olevaan yläpihaan, ja alapiha on talon kanssa samalla korkeudella. Alla olevassa kuvassa on alapihan suojaisa paikka pienen tammen alla. Vasemmalle kohoaa yläpihan kallioinen penger.

Puutarhaan ei ole tänä kesänä antaa yhtään energiaa tai aikaa, mutta pientä raivausoperaatiota on pakko tehdä. Aloin haaveilla viikatteesta, sitten trimmeristä.

Yksi yläpihan valloittaneista kukista on tällä hetkellä sinisenä merenä kukkiva nurmitädyke.

Juhannusruusun löysin juhannusviikolla. Tästä tuli onnellinen olo.

Naisen paras ystävä löytyi K-raudasta samalla kun haimme sementtiä (samalla reissulla rikoin Aaveen iPhonen näytön, auts). Koska en ole kovien äänien ystävä, piti pyytää ensin tuota avomiestä käynnistämään se. Metakkahan olikin ihan hirveän pieni, ei tunnu korvissa ollenkaan. Ja ai että miten kätevä peli! Tuli hirveä trimmaushimo, ja onneksi akku loppui ennen kuin trimmasin käteni kuolioon. Oli meinaan kunnon lihastärinät ensimmäisenä iltana. Trimmailin kolmena päivänä ja tulosta tuli (sekä pihaan että lihaksiin). Ae että.

Blogin uusi osoite on www.kettukarkki.fi – muista päivittää linkkilistaasi uusi!

Terveisiä puutarhasta

14.05.2017

Auringonpaiste verhon läpi, aamuherätys hiljaiseen kotiin, aamukahvi ja sisustuslehti, unisia silmiä ilmaantuu olkkariin, croisantin tuoksu, kullankeltaisen uppomunan sisus lautasella, valkovuokot kauneimmillaan ympäri pihaa, oma päivä puutarhassa – kevään ensimmäinen päivä. Mitä nämä kasvit ja kukat olivatkaan, mitä kasvaa missäkin?

Kaunista äitienpäivää!

Huoneapilan mystinen kyläily naapuriruukkuun

28.04.2017

Meillä on keittiön ikkunalla, hyvässä valopaikassa viherkasviryhmittymä – pöydällä ruukuissa useita erilaisia ja päällä amppelissa pari kasvia. Hieraisin tuossa talvella silmiäni, kun näin kliivian kaverina jotain ”ylimääräistä”.

Kavereideni kotona oli tosi upea kliivia suuremmassa ruukussa, ja sen oli annettu lisääntyä siinä ihan itsekseen ja näytti mahtavalta villiltä puskalta. Tykkäsin kovasti. Itse olen meidän fiikusta aina jakanut useisiin ruukkuihin, aina kun juuresta on pukannut uusi ”lehtiviuhka”.

Syksyllä siirsin meidänkin kliivian isoimpaan ruukkuun, jonka käsiini löysin. Se näytti siitä heti tykkäävän – vaan tykkäsipä joku toinenkin kasvi!


Huoneapila oli kaverin tuparilahja meidän ensimmäiseen Helsingin-kotiin Töölössä, ja se on seurannut meitä uskollisena kodista kotiin jo yli 15 vuotta. Hitsi kun olen unohtanut kenen kotoa sen pieni verso oli peräisin – se oli joku mielenkiintoinen julkimo!

Kliivian kainaloon oli ilmestynyt siis huoneapila, enkä ihan heti tajunnut että miten se on mahdollista. Sitten tapahtumaketju alkoi aueta. Yläpuolella amppelissa olevan huoneapilan kukista on täytynyt pudota jotain siemeniä, joista uusi verso on lähtenyt kasvuun.

Tämä uusi kahden kimppa näyttää niin hienolta, että inspiroiduin jatkossa yhdistelemään muitakin huonekasveja yhteiseen ruukkuun. Ensiksi työn alla on setti pienen pieniä mehikasveja ja kaktuksia, joista haluaisin tehdä aavikkomaisen, pelkistetyn minipuutarhan.

Kesän lempparipaikkani kissankellojen keskellä

26.10.2016

Huomaan ottavani puutarhaa – tai siellä viipyilemistä – haltuun joka vuosi vähän eri kohdasta. Kesän 2016 lempparipaikka oli ehdottomasti tämä pihamme ”metsäisin” paikka valtavan vaahteran alla. Tonttimme kulmalla on pieni palanen ihan oikeaa metsänpohjaa ja onneksi se on annettu olla pitkään hyvinkin luonnontilassa – en tykkää liiaksi puunatuista pihoista muutenkaan. Jotain villiä täytyy olla ympärillä, luonnon epäsäntillisyys rauhoittaa.

Vaahterassa on sopivan suuri oksa, johon kiinnitin riipputuolin. Huomasin hipsiväni tuoliin varsinkin iltaisin, sinne on helppo hyppiä takapihan terassin kautta sukkasillaankin. Vaahteran oksista muodostui niin tiheä lehtikatto, että pienellä sateellakin tässä pystyi olemaan.

Tänä kesänä huomasin kissankellot. En tiedä onko niitä näkynyt aiemmin, en ainakaan muista. Riipputuolista on kiva tutkailla kasveja. Siinä on myös mukava istua lapsi sylissä, ja kertoilla tarinaa eräästä 4-vuotiaasta tytöstä, ja erään kiven takana asuvasta eräästä tontusta. Ja huomata lapsen tosissaan miettivän kenestä tytöstä ja mistä kivestä tarina kertoo.

Nyt on vihreys takanapäin, riipputuoli viety varastoon ja punatulkut puun oksalla. Näillä muistoilla pusketaan tän talven läpi vaikka väkisin! (Tsemppiä kaikille talvirenkaiden kanssa… !)


iso_kivi_takapihalla riippukeinu_musta siniset_kellot_takapihalla