Browsing Tag

Remontti

Pienen aulan muodonmuutos

15.03.2018

Just tällaisia remontteja rakastan! Alkutilanne on tylsä, vanha, täysin remontoitava – tilana ei mitenkään inspiroiva eikä tärkeäkään. Sellainen välttämätön epätila.

Päästiin tämän kanssa oikein kivaan vaiheeseen nyt kun seinät tuli maalattua. Raikastuipa kummasti ilme, ja koko koti tuntui jotenkin muuttuneen tämän pienen muutoksen myötä (kannattaa scrollata alas asti niin näkee ennen-kuvat). Pohdiskelin sopivaa sävyä tänne, ja sellainen vihreä/mintuhtava alkoi tuntua oikealta suunnalta. Väri valittiin niin, että Aavee kävi maalikaupassa kipaisemassa muutamat värimallit, ja niistä kolmesta (!) sitten valittiin paras. Voittaja oli Gorgonzola. Kakkosena oli väri nimeltä Uskudar. Kolmatta en muista. En yleensä valitse värejä tällä tavalla… mutta nyt mentiin näin.

Tässä kurkkaus aulaan vastatapetoidun kodinhoitohuoneen puolelta.

Pienestä tilasta löytyy vaikka mitä yksityiskohtia. Vanhoja eri kokoisia ovia muihin tiloihin sekä jopa kolme komeron ovea. Tykkään tosi paljon näistä vanhoista ovenkahvoista, joita meiltä löytyy nyt useita.Riehaannuin suorastaan näiden kehysten kanssa. En nimittäin ollenkaan harrasta moista ripustelua! Mulla oli pakkomielle tuon lusikkakuvan kanssa, sillä muistin nähneeni tuon ihanan sivun jossain vanhassa Asun-lehdessä, enkä tuntien selaamisten jälkeen löytänyt kyseistä numeroa sitten millään. Kunnes yksi ilta menin nukkumaan, ja huomasin makkarin kirjahyllyn lehtikasassa pilkottavan vielä yhden Asun-lehden. Löytyihän se!

Iloksenne myös pari ennen-kuvaa tässä. Alimpana ihan alkuperäinen tila, ja sitten tässä alla olevassa on välivaihe, kun ollaan purettu seinistä nuo vaaleanpunaiset levyt pois. Vielä on toki karmit entisöimättä ja lattialistat laittamatta, mutta ne nyt kerkiää.

Kodihoitohuoneen William&Co Fruit -tapetti

25.01.2018

Kaupallisessa yhteistyössä: vanhan talon remontoijan paratiisi Domus Classica

Tapetointihommia, uulalaa! Jo on tämä huone muuttunut kerrakseen. Oikeastihan kai täällä kuuluu pestä pyykkiä, silittää, viikata, pestä kuraisia lasten ulkovaatteita, mutta jos totta puhutaan, niin enemmän olen odottanut sellaisia zen-hetkiä tässä huoneessa viettäväni, joihin kuuluu hyvä kirja, lasi viiniä, nojatuoli ja ehkä sivuäänenä se pyykkikoneen pyöriminen. Mutta jotta homma etenisi, täytyy tämmöinen haavekuva pitää kirkkaana mielessä.

Ja sitten itse projektista. Me valittiin Domus Classicasta paperitapetti Fruit, jonka on suunnitellut William Morris vuonna 1864. Tapetti valikoitui siitä syystä, että siinä oli vihreää, ja se oli aidosti vanha kuvio. Kellertävä taustapaperi vähän ehkä omaan makuun liiankin kellertävä, mutta menköön. Meidän sävyn väri on Beige/Coral/Gold.

Tässä näkyy paperitapetin laittoon tarvittavia välineitä. Kukaan ei varmaan tapetoinnista tykkää, mutta oikeilla välineillä (ja verensokerit sopivasti noususuhdanteissa) se onnistuu lähes ilman tuskailuja. Tai mikäs minä olen sanomaan, avomies ne seinät tapetoi.

Välineet vasemmalta oikealle: Pesusieni (kätevä roiskeiden pyyhkäisyyn), litteä harja (tapetin painamiseen seinälle), tapettiharja (liisterin levitykseen), ämpäri (liisteriä varten), liisterijauhe, mattoveitsi, mittanauha.

Tapetin menekin mittaamisessa seinäkorkeuden mitta on oleellinen asia. Meidän seinäkorkeus tässä huoneessa on 274 cm, mikä oli vähän enemmän kuin luultiin. Huoneeseen mitoitettiin menevän 5 rullaa, ja se arvio osui nappiinsa.

Paperitapetti aina vähän venyy kun sitä kostuttaa, joten kuvioiden kohdistaminen vaatii kärsivällisyyttä (ja armollisuutta). Pieniä heittoja saa tulla, ja ne on vaan hyväksyttävä.

Luvassa kuvia valmiista huoneesta myöhemmin, kunhan saadaan muut tykötarpeet paikoilleen. Tästä tulee niiiiin ihana!

Tapettivalintaa kodinhoitohuoneeseen

22.01.2018

Kodin sydän on kodinhoitohuone? On ollut niin kova tarve tämän järjettömän ison remontin keskellä saada ihan perus-arki pyörimään jotenkin järkevästi, että keittiön lisäksi kodinhoitohuone pyykkäyshommien sujumiseksi on noussut meillä prioriteettiasteikolla melko korkealle. Yhtenä vaikuttimena remontin valmistumiselle – pakko kyllä myöntää – lievä sekoaminen hyväntuoksuisiin pyykkietikoihin. Haluan tästä huoneesta kaikki irti.

Vielä se viimeinen silaus jäljellä, tapetointi. Sisustussuunnitelmaani liittyi alusta asti se, että tästä huoneesta tulisi tapetoitu. Huoneesta on näkymä takapihan puutarhaan vähän samalla tavalla kuin siitä meidän edellisen kodin makkarista, jos joku muistaa. Tähänkin huoneeseen haluan ehdottomasti puutarhatunnelmaa.

Tein tapettiajatuksista kolme eri teemaa, joissa kaikissa yhteisenä kasviaihe. Huoneen ikkuna on tosin pohjoiseen päin, joten kovin tummaa tapettia valitettavasti tänne ei voi laittaa. Siitä syystä hylkäsimme teeman 2. Näitä tummempia tapetteja tulemme kyllä todennäköisesti käyttämään jossain toisessa kohdassa.

Heittäkää arvauksia! Mihin päädyttiin?

Tapettiteema 1 – Pienilehtinen kasvi

SANDBERD / Sigfrids, 82 e/rll, Maricken
MORRIS&CO / Willow, 85,50 e/rll, Domus Classica

Tapettiteema 2 – kasviaiheet tummalla pohjalla

SANDBERG / Malin Black, 82 e/rll, Maricken.
SANDBERG / Liljekonval, 104 e/rll, Maricken.

Tapettiteema 3 – kasviaiheet vaalealla pohjalla

MORRIS&CO / Fruit, 109 e/rll, Domus Classica.
ECO / Simplicity, 50 e/rll, K-rauta.

Epävarman vessanlukon korjaus

15.01.2018

Kuten asiaan kuuluu, vanha talo on vähän vinksallaan joka kohdasta. WC:n ovenkarmi on myös aikojan saatossa vähän vääntynyt, ja sen myötä lukko ollut kovan rasituksen alla. Se klonksahtaa ikävästi narahtaen kiinni, ja melko voimakkaasti sitä täytyy vetää, että saa kiinni. Joka kerran käy mielessä, että milloin kahva jää käteen, tai lukko lojahtaa rikki ja siellä sitten ollaan sisällä jumissa. Pahimmassa skenariossa lapsi on siellä yksin lukkojen takana jumissa.

Käväisin jo kerran tässä paikallisessa lukkoliikkeessä Käpylän Lukossa kyselemässä ohimennen tällaisen vanhan lukon korjaamismahdollisuuksista, mutta heillä on vain uusia kahva/lukkomalleja myynnissä. Ehkäpä kannattaisi (alueen talokannan tietäen) laajentaa valikoimaa.

Kävin muissa asioissa Domus Classicassa Erottajalla, ja muistin siellä tämän lukkoasian. Sieltä sain jälleen loistavaa palvelua, ja vinkin pelkän lukkopesän ostamiseen (palautusoikeudella vieläpä), johon voisi yhdistää vanhat alkuperäiset kahvat. Sieltä olisi myös löytynyt muutamia malleja pelkkiä lukkojen jousia. Vein hankkimani lukkopesän kotiin ja tässä vaiheessa olin itse vielä aika skeptinen sen sopivuudesta oveen. Enkä tiennyt missä vaiheessa tähänkin ehtisi perehtyä kunnolla.

Vaan eipä kestänyt kuin muutama minuutti, kun vessan lukko oli irti ja uudelle pesälle porattiin ja taltattiin isompaa aukkoa. Tässä vasemmalla uusi lukko, oikealla vanha.
Vanhat kahvat sopivatkin hyvin lukkoon, ja pienellä fiksaamisella siitä tuli täysin toimiva peli. Ai että. Tämä päivittäin ärsyttänyt narahtava lukko on nyt historiaa.