Browsing Tag

Työ

Kevään uudet työkuviot

13.03.2019

Kun olimme sulkemassa kolmannen Suomessa olleen MUJI pop upin ovet tammikuussa, oli oloni melko haikea. Pian kaksi vuotta sitten alkanut yhteistyöni MUJIn kanssa oli lopuillaan. Sitten tajusin sen – en halua luopua tästä yrityksestä!

Muistan kun tapasimme ensimmäistä kertaa palaverissä erään hotellin aamupalalla Helsingin keskustassa. MUJI Europe Holdings Ltd. etsi sopivaa kumppania toteuttamaan Habitareen 2017 ensimmäistä saapumista Suomeen, MUJI pop upia. Henkilö, joka esitteli minut heille, tiesi että minulla on kokemusta ja näkemystä messurakentamisesta, projektinvetämisestä, vähittäiskaupasta sekä suunnittelusta ja stailauksesta. Lontoosta tulevien japanilaisten MUJIn edustajien kanssa esittäydyimme, juttelimme, skannailimme toisiamme.

Kävi niin, että minut ja yritykseni valittiin hommaan. Olin yhtä aikaa todella innoissani – pääsin tekemään ison asiakasprojektin yhdelle maailman mielenkiintoisimmista yrityksistä – ja samalla olin kauhuissani: samaan aikaan kun työ piti tehdä, meillä oli valtava remonttiprosessi käynnissä tulevassa kodissa, ja kesä oli jo varattu siihen… kuten koko perheen muutto Paloheinästä takaisin Käpylään. Kesä oli kaoottisen kiireinen, työmäärä järjetön satoine sähköposteineen, mutta siitä selvittiin, ja Habitaren POP UP oli valtava menestys Suomessa.

Sitten tuli MUJI POP UP 2 Torikortteleihin heti jouluksi 2017, menestys sekin. Pian pääsinkin suunnittelemaan kuvioita Kamppiin 2018 perustettavaan POP UP 3:seen. Suhde MUJIin syveni. Lontoon tyypeistä tuli yhtäkkiä omia tärkeitä työkavereitani, ja arvostin koko matkan ajan pedanttia työkulttuuria, kommunikoinnin ystävällisyyttä, asioiden hoidon jämptiyttä, kollegoiden välistä kunnioitusta ja koko konsernin eteenpäin puskevaa voimaa.

Tässä kuvia Kampin POP UPista.

POP UP 3:n jälkeen emme halunneetkaan luopua toisistamme, ja tein ison päätöksen. Olin yhteistyön ajan päässyt näyttämään mihin pystyn, millainen olen, miten johdan ja miten opin. Sovimme, että astun kokonaan MUJI Finlandin tulevaan organisaatioon ja vastuulliseen tehtävään.

Vastuualueeni tulee olemaan valtava. En malta odottaa, että pääsen hommiin. Kamppiin avattavan 4.000 neliömetrin Flagship store tulee olemaan työmaani, ja käärin hihat ensin rekryhommien kanssa välittömästi työn alettua. Henkilökuntaa tulee olemaan heti marraskuussa storen avauduttua n. 100 ihmistä. Nyt viimeisimmän MUJI pop upin palveluksessa (omassa firmassani) oli 15 henkilöä. Työkavereita tulee siis melkoinen liuta lisää!

Tiedossa on paljon matkustamista ja opiskelua. Lähden opiskelemaan tietysti MUJIn alkujuuria Japaniin ja ottamaan oppia muista isoista MUJIn lippulaivamyymälöistä maailmassa. Muun muassa.

Vaan mitä tapahtuu vanhoille töilleni ja yrityksilleni?

En ole ajatellut koskaan luopuvani yrittäjyydestä – enkä luovu nytkään. Kettukarkki SHOP verkkokauppa sekä liike Käpylässä jatkavat omaa elämäänsä, mutta en tule tietystikään enää olemaan itse läsnä juurikaan. Vastaan asioista kuitenkin taustalla edelleen. Sisustustoimittajan ja -suunnittelijan töitä en ehdi enää tehdä. Kaikki projektit jäävät pois – elleivät liity MUJIin. Uusi yritykseni Haarla Consulting & Design Oy pysyy rinnalla sekin. Blogi tietysti jää! Postaustahti on järkyttävän hidasta tällä hetkellä, mutta tästähän ei luovuta.

Olen aina kannustanut ihmisiä yrittäjyyteen, mutta samalla myös muistuttanut siitä, että yrittäjyys ja palkkatyössä käynti eivät sulje toisiaan kokonaan pois. Lisäksi ei kannata ajatella, että mikään valinta olisi pysyvä. Itse en ole ollut ”töissä” kymmeneen vuoteen, joten tuntuu siltä, että astun ihan uuteen maailmaan. Kivaa vaihtelua! Ja nyt tuntuu siltä, että haluan todellakin panostaa uraan. Olen esimerkiksi henkisesti tällä hetkellä todella kaukana siitä ajasta, kun hoidin pientä lasta kotona ja se oli prioriteetti numero ykkönen. Kaikkea aikansa. Oma motivaatio työelämään on huipussaan, ja haluan kehittää itseäni lisää. Samalla haluan näyttää myös tyttärilleni mihin kaikkeen voi naisena pystyä.

Kun olen kertonut uusista kuvioista muille, vastaanotto on ollut pääosin positiivista ja kannustavaa. Vanhemmat ja muu perhe ovat olleet superkannustavia. Lapset myös. Ystävät myös onnellisia puolestani ja kollegaverkostoltani on tullut positiivisia kommentteja asiaan liittyen. Se, mikä on yllättänyt, olen törmännyt myös sellaiseen naistenväliseen vähättelyyn. ”Että miten koulutuksesi voi riittää? Vastuuhan on valtava.” Ja tämän tyyppistä. Mielestäni on vähän vanhanaikaista ajattelua, että tiettyyn työtehtävään täytyy olla juuri se tietty koulutus. Ja aika varovaisesti lähtisin itse tällaista ääneen sanomaan tietämättä ihmisen varsinaisesta koulutuksesta, työtaustasta tai taidoista kuin pintapuolisesti. Ehkä kysymys kertoo enemmän kysyjästä itsestään.

Kalenterissani on ensi maanantaille tärkeä merkintä.

Maanantaina suuntaan sydän pamppaillen kohti uutta toimistoamme keskustassa, Mannerheimintiellä. Ihan kuin kouluun lähtisi, ja penaali onkin jo pakattu. MUJIn kynillä tietysti.

Suomen kaunein koti -kuvausten kulissien takana

15.11.2018

Eilen tuli kymmenes jakso Suomen kaunein koti -ohjelmasta, joka on ollut yksi meikkiksen isoista työprojekteista tänä vuonna.

Olen ohjelmassa sisustusvastaavana ja -toimittajana, eli siis visusti kameran toisella puolella. Työni alkoi jo keväällä, kun valitsin yhdessä tuottajan kanssa koteja ohjelmaan omien kontaktieni sekä MTV3-kanavan rekryn perusteella. Vastasin ohjelman sisustuksellisesta sisällöstä kuvauksissa; mitä mistäkin kodista nostetaan esiin, tein asukas- ja tuomarihaastattelut kuvaustilanteissa, kirjoitin voice over -tekstit (eli se miesääni ohjelmassa). Kuuntelin mitä tuomarit puhuvat kuvauksissa ja sen jälkeen ohjeistin kakkoskuvaajaa kuvaamaan tietyt kohdat sisustuksesta mukaan ohjelmaan.

Olimme kiitollisia, että meidät otettiin niin lämpimästi vastaan kaikkiin ihaniin koteihin, jotka ohjelmaan valittiin mukaan. Tapasin 30 kodin asukkaat ja vietimme heidän kanssaan kokonaisen aamupäivän. Tehtäväni oli haastatella asukkaita ohjelman kuvauksissa, ja samalla saada esiin se, joka mistäkin kodista tekee juuri asukkaillee tärkeän.

30 erilaista perhettä, 30 erilaista kotia. Oli niin ihana tutustua kaikkiin!

Tuomareiden kanssa vietimme aina iltapäivän kuvaukset, sen jälkeen kun asukkaat lähtivät pois. Me toivottiin aina, ettei sataisi kun tuomarit saapuvat (koska meikki ja hiukset). Koteihin ajetaan aina autolla pihaan tai saavutaan kävellen, ja sateenvarjot on huono yhdistelmä kameran kanssa. Tällaisia pikku yksityiskohtia piti huomioida ehkä – miljoona.

Kaikki tämä oli ihan sairaan hauskaa. Enimmäkseen vaan nauratti kaikki, kun tyypit kuvausryhmässä oli niin hassuja.

Tässä ensimmäisessä kuvassa olen tuomari Sini Rainion sylissä pikku breikillä, pöydässä myös tuomarit Tero Pennanen ja Hanna Sumari. Niin mahtavia ja taitavia tyyppejä, että huh! Kun tekee koko kesän saman jengin kanssa töitä aamusta iltaan, on aika tärkeää että viihtyy. Meistä tuli ihan perhe.

Hannan tunsin jo ennestään, ja olin tosi iloinen että hän tuli mukaan tällekin kaudelle, jossa itse olen mukana. Hanna on ihan paras tyyppi. On niin taitava työssään, ottaa kaikki huomioon, kunnioittaa ihanasti työkavereita ja ennen kaikkea joskus aina leipoi meille kaikkia herkkuja. Muistan ikuisesti sen valkosuklaa-mustikkapiirakan Turussa. I love Hanna!

Sini ja Tero olivat uusia tuttavuuksia, mutta niin mahtava oli ystävystä ja viettää kesä yhdessä. Mahtavia tyyppejä hekin, ihan helmiä!

Itsellänihän ei ollut minkäänlaista kokemusta tv-työstä, mutta muu kuvausryhmä taas oli ihan super pro -tasoa. Minä toin mukaan sen sisustuksellisen lisän omalla ammattitaidollani.

Iso kiitos kesäkauden ensimmäiselle ykköskuvaajallemme Jari Mutikaiselle, jonka työskentelyä seuraamalla opin todella paljon. Jari oli mahtava tuki. Ja kun Jari alkoi kertoa tarinaa, olimme kahveinemme salamana siinä ringissä ympärillä.

Minä kuvaan Kullbergia, joka kuvaa Siniä, Hannaa ja Teroa.

Ihan uskomattomia hassuttelijoita koko porukka. Ei ollut tylsää hetkeä ei!

Tässä alemmassa kuvassa on meikäläiselle hyvin tyypillinen koko kesän näkymä. Tuijotan silmä kovana monitorista kuvaa, ja olen itse jossain sohvannurkassa tai oven takana ”kuolleessa kulmassa”. Erittäin monesti näin monitorista, että voi ziisus, nyt ne lähestyy mua uhkaavasti enkä pääse pakenemaan! Sitten siinä saattaa olla esim. Sinin jalka ihan minussa kiinni, ja yritän olla niin hiljaa kuin mahodllista jonkun keittiön pöydän takana piilossa.

Joskus jouduin keskeyttämään kuvauksen, kun näin monitorista esim. oman sukkani. Myös, jos kuvassa näkyi joku sinne kuulumaton esine (kuvausryhmästä esim. joku vilahtaa vahingossa taustalla), ja juuri silloin joku esiintyjistä sanoo jonkun hyvän läpän, oli pakko ottaa uudestaan.

Erityisesti kesästä jäi mieleen sellaisia hetkiä, että Tero esimerkiksi haastattelussa (terkkuja vaan Tero) puhuu hyvinkin järkevää kameran edessä, ja sitten jotain ihan täysin absurdia väliin – kamera käy koko ajan – meikäläinen repeää ihan täysin, ja Tero jatkaa taas ihan asiallisti vastaustaan eteenpäin. Siinä sitten naama punaisena yritän pysyä tuolillani, vedet valuu silmistä ja nolottaa kun tietää että saatan pilata koko kuvauksen hetkenä minä hyvänsä.

Ja joskus tirskuin itsekseni jossain sohvan nurkassa monitorini sylissä, kun kolmikolta irtoaa niin hyviä juttuja. Ihan hirveän vaikea duuni, hei!

Keitraus oli päivän piristys. Aina tiettyyn aikaan päivästä Kullberg oli loihtinut jonnekin mahtavat eväät.

Tuli muuten ajettua aika monta kilometriä kunnon Suomi-road-trippiä! Me reissattiin koko kesä kolmella autolla, ja välillä vaihdettiin kuka istuu missäkin. Välillä takapenkillä joku kuorsasi, välillä läppää lähti niin että kaikki nauroi ihan vedet silmissä. Yksi huvimme oli Seiskan lukeminen ääneen, kind of tee-se-itse-äänikirja.

Posion-kuvauksia varten lennettiin Kuusamoon tällaisella pienellä propellikonella ja oltiin ihan varmoja että kuollaan kaikki.

Tässä heinäpaalilla yhdet maailman mukavimmista työkavereista Timur (äänittäjä) ja Rene (kuvaaja). Oli kyllä ilo tehdä heidän kanssaan hommia …ja notkua huoltsikalla naureskellen Renen kahdelle aamupalanakille joskus ehkä klo 5 aamulla. Maalaismaisemia tuli nähtyä muuten jonkin verran – Suomi on ihan sikanätti.

Tässä yksi absurdi räpsäisy Muuramesta. Simo kuvaa dronella niin, että on itse peräkontissa ja auton päällä oleva drone kuvaa taloon saapuvaa autoa. Me muut ollaan jossain heinikon skutsissa aina piilossa, kun drone on ilmassa.

Tässä on meidän viimeinen – ja hieman skumpanmakuinenkin – kuvauspäivä kodissa nro 30. Terolla on perustelut valmiina. Tuomarithan tekevät omat arvostelunsa täysin salassa toisiltaan. Minä myöskään en pystynyt millään tavalla tuomaan omia mieltymyksiäni esille kodeista, etten vaan vaikuttanut tuomareiden mielipiteisiin. Sitten vasta kun kamera oli kiinni, saatoin sanoa esim. että: ”Tää koti oli musta ihan sairaan hieno! Ne portaat, ja se keittiö!”

Yksi kesän paras huoltsikka oli Pukaron Paroni! Jotenkin tuntui, että Pukaro on varmaan Suomen keskipiste, sillä tänne tiemme kulki aina uudelleen ja uudelleen. Pukaroooooo 4everrrrr!

Kullbergin Kiia oli mun ”kesäsisko”. Kiia hoiti kuvauksissa kaikki koordinaattorin hommat, keitraukset, hotellihommat, skumpat vikana päivänä ja muuta siistiä. Se ei valittanut, vaikka oli käsi poikki (lähes). Ihan mahtava ihminen, sellainen ihmis-aarre, jonka haluaisin aina mun autoon kaikille road tripeille (vaikka se ajoikin kaikkien risteysten ohi navigaattorista huolimatta).

Iso kiitos myös maskeeraajille Suviannille ja Hannalle mukanaolosta, hyvästä meiningistä ja kaikesta!

(Huom! Ei istuta auton päällä koko painollamme!)

Semmoinen kesä Suomen kauneimman kodin parissa!

Nyt on katsojaäänestys käynnissä ja voittajan voi valita kymmenestä finalistista. Äänestää voi MTV3:n sivulla Suomen kaunein koti. Äänestys päättyy ma 19.11. klo 23.59, nyt äänestämään omaa suosikkia!

Jos haluatte tietää jotain kuvauksista, saa kysyä!

Uusia juttuja Käpylän liikkeessä

22.06.2016

Kun aurinko paistaa, myymälä levittäytyy myös vähän pihan puolelle. Nyt onkin ollut vähän tilanpuutetta, sillä uusia tuotteita tupsahtaa kuormissa viikottain. Piha on siis oikeasti varsin käytännöllinen. Käpylän Kettukarkki SHOPista löytyy nyt uutuutena myös Lapuan Kankureiden tuotteita (joiden laatuun malleihin olen aivan rakastunut) sekä yrttitikkuja, pyöreitä hamampyyhkeitä (!), uusia pyyhemalleja ja aivan ihanantuoksuisia SOAP° Oulu -saippuoita. Ja vaikkas mitä!

Sain myös ihanan kauppa-apulaisen avukseni, joten tässä itsellänikin yrittäjänä uusi tilanne – onhan se aika mahtava fiilis, kun voi jakaa toimeentuloa jollekin toisellekin. Tajusin nimittäin tuossa keväällä, että hetkinen, missäköhän välissä ehdin itse lomailla. Olen vähän sellainen yrittäjä, että en halua lomista tinkiä. Ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa tuo on fyysinen liikekin aukioloaikoineen. Huomasin aika pian, että lapun laittaminen luukulle on huono vaihtoehto, sillä asiakkaita käy pitkänkin matkan takaa. Enkä halua tuottaa pettymystä.

Joku normaalimmilla hoksottimilla varustautunut ihminen olisi ehkä ollut enemmän stressaantunut siitä, onko tällaisella kivijalkaliikkeellä mitään mahdollisuuksia menestyä, mutta minä en juurikaan osaa stressata tai jännittää etukäteen tällaisia. Intuitioon on aina luotettu, ja melko vahva tietämys ja kokemus pohjalla aiheuttaa sen, että mulla ei ole minkäänlaisia jarruja olemassa :). Enimmäkseen olen vaan kaikesta kiinnostunut ja innostunut, ja päällä ärsytys siitä ettei kaikkea ehdi mitä haluaisi.


kettukarkkishop_sisustusliikemerkkaustikut_yrteillelasipurkissakettukarkkishop_hamampyyhkeethamampyykeet_tikasirishantverk_puuharja_kettukarkkishop bambuhammasharja_kettukarkkishop gauhar_kettukarkkishopvanhat_lasipurkit_kettukarkkishop yrttitikkukettukarkkishop_maisonbelle jattikokoinen_hamampyyhe

Kettukarkki SHOP, Kullervonkatu 22, Käpylä Helsinki.