Browsing Tag

Viljelypalsta

Palstalla vihertää – ja vähän nyppii

24.06.2016

Olen juuri se palstailija, joka innokkaasti käy kastelemassa plantaasit – juuri ennen kaatosadetta. Tässä yksi tällainen kerta olin jo lyömässä hanskoja tiskiin, varsinkin kun ohi kävelevät vanhemmat palsta-ammattilaiset päivittelivät jälleen rikkaruohojen määrää meikäläisen tontilla. Ja samalla visiitillä huomasin parin karviaispensaan täystuhon (vika kuva).

Mutta totuus on, että palstalla kuopsuttelu, maankääntäminen, istutus ja kastelu on niin rentouttavaa hommaa, että nautin aivan täysillä vaikka aikaa kerrallaan olisikin kymmenen minuuttia (se yleisin tilanne). Vaikka ohi lipuvien päivittelevien mummojen kommentit vähän suivaannuttavat, ne samalla kummasti tuovat adrenaliinia lapionvarteen.

En haluaisi ensikertalaisena verrata omaa plantaasia naapureiden tontteihin (vehreisiin, runsaana kukkiviin ja vihertäviin paratiisipuutarhoihin), mutta minkäs teet – konkareilla on sipulit viivottimensuorissa riveissä ja kohta syömisvalmiina, kun minä vasta työntelen siemensipuleita maahan. Rikkaruohojen repimisen lomassa.

Vähän reilu puolet 80 m2 palstasta on nyt kesytetty, ja ihan ylpeänä voin kertoa, että tulossa on mm. purjoa, järkyttävä määrä mansikkaa, lehtikaalia, mustaajuurta, härkäpapuja, salkopapua, polkkapunajuurta (raidallinen), pinaattia ja raparperiä. Karviaismarjat on vedetty tästä listasta yli.

Näissä kuvissa härkäpapuja. Naapureilla tietenkin kolmisen kertaa korkeammat jo.

viljelypalstaistutuslaatikotpalsta_harkapapuharkapavuntaimet

Ihan itse siemenistä kasvatin. Koulittuja lehtikaaleja vein emalikulhoissa paikalle, ja istutin harson alle turvaan.
emalikulhot

Kukkiakin pukkaa. Ja niitä haluaisin vielä lisää.
valkoisia_kukkia

Edellisen palstan omistajan jäljiltä on todella muhkeat mansikkamaat, jotka rönsyävät käytäville niin, että pelkästään näistä ylimääräisistä näyttäisi tulevan satakunta mansikkaa. Veinkin näitä jo mansikassa olevia käytävärönsyjä juhannukseksi äidille tuliaisiksi. Kuvan ottamisen jälkeen peitin nämä penkit harsolla, ja tilkitsin hyvin (sillä ainakin orava on niin fiksu, että osaa käydä tuulessa repsottavan harson alta mansikkavarkaissa).
mansikanronsymansikkapalstamansikkaa

Namnam, salottisipuli vihertää. Käytän kesäruoanlaitossa todella paljon sipulinvarsia, joten näitä odotellaan.
salottisipuli
Bye bye karviaiset. Siinä on aika täydellisesti kalutut oksat, täytyy sanoa.
entiset_karviaisetSanokaa nyt joku, että kyllä se siitä!

Blogissa alkaa palstailu!

06.04.2016

Tänä kesänä juureksia tullaan kasvattamaan muuallakin kuin sinkkiämpärissä! Meidän lähellä olevilta Elontien palstoilta on luvattu nyt yksi palsta minulle, ja odottelen sitä kuin kuuta nousevaa. Pari kertaa olen jo käynyt palstoilla katselemassa …olisikohan se tämä? Vai tämä? Parilla kaverilla palstat jo alueelta löytyy, ja sen verran innoissaan hommasta olevat, että minäkin uskalsin lähteä touhuun. Mahtavaa, että oma palsta tänä vuonna irtosi.

Ensi perjantaina, eli ylihuomenna, minulle näytetään mistä se oma pläntti löytyy, ja pääsen aloittamaan (todennäköisesti eläimellisen kuokinnan ja raivaamisen) puutarhapuuhat ja suunnittelun. Suunnitelmiahan on jo vaikka kuinka, ja blogissa onkin luvassa palstailua koko kesän ajan. Takuulla raportoin yrityksistä ja erehdyksistä, ja todella mielenkiinnolla otan kaikki hyvät vinkit vastaan! Tällä hetkellä tää oma level palsta-asiassa on lähinnä totaaliamatööritasoa. Tarkoitus on tuoda palstalta luomuraaka-aineita pöytään, joten hyötykasveja tulen kokeilemaan – ja maistelemaan!
elontie2elontie3Oma tuleva palstani voi olla joko valmiiksi jämpti ja siisti…

elontie1

…tai tällainen. Tai mitä tahansa näiden väliltä. Jännittää ihan oikeasti! Perjantaina se selviää. :)

elontie4